RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 02.10.2025/Pykälä 82
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Päätös asiavirheen korjausvaatimukseen / 444-488-1-78 rakennusten luvanvastaisen käytön kieltäminen
1190/10.03.02.02/2025
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 04.09.2025 § 73
Rakennuspaikka
Lohjantaipale 444-488-1-78, Vanha-Passi
Tilan pinta-ala on 18 948 m². Kiinteistöllä ei ole voimassa olevaa kaavaa.
Historiaa
Kiinteistön omistaja/t ovat hakeneet alueelle tilapäisiä lupia, sekä kaavamuutosta matkailuyrittämisen mahdollistamiseksi. Kaavamuutoshakemus on kuitenkin vedetty pois hakijan toimesta.
Tilapäiset käyttötarkoituksen muutokset on haettu viideksi vuodeksi vuonna 2018, jonka aikana asemakaava on ollut alun perin tarkoitus saada lainvoimaiseksi.
Kaavamuutosta ei ole saatu lainvoimaiseksi ja tilapäisillä luvilla myönnetyt rakennusluvat käyttötarkoituksien muutoksille ovat vanhentuneet, niin majoitustilojen, kuin pihapiirin juhlatilojen osalta, olisi ne tullut palauttaa alkuperäiseen käyttötarkoitukseensa. Lupaehtojen loppukatselmuksia ei ole tilattu ja ne ovat suorittamatta.
Kiinteistöllä on myös loppukatselmoimaton savusauna, tämän lisäksi kiinteistöllä on vetovoimalautakunnan lupajaoston (20.12.2018 § 88) kielteisen päätöksen saanut luolasauna.
Lähetetyt asiakirjat
Kiinteistön omistajille on toimitettu tarkastusinsinöörin toimesta kehotuskirje 20.06.2024 kiinteistön osoitteen postilaatikkoon.
Kiinteistönomistajille on lähetetty oheismateriaalissa esitetty ”määräys ja kuuleminen” – kirje.
Kuulemiskirjeen toimittamisen yhteydessä asianosaisille on annettu mahdollisuus vastineen antamiseen 30 päivää kirjeen vastaanottamisesta. Asianosaiset eivät ole toimittaneet vastineita, kirjeet on toimitettu asianosaisille todistetusti haastetoimeksiantona (Hallintolaki 60 §)
Käyttökielto on koskenut rakennuksia;
1. Vanhan Passin päärakennus
2. Väentupa
3. Vanha navetta (Juhlatila)
4. Maatalouden varasto (Galleria)
5. Savusauna
6. Löylygalleria/luolasauna
Kiinteistön lupatilanne nyt
Lupatilanne on tarkastettu 26.08.2025 klo 8:30. Rakennusvalvonnan mukaan kiinteistönomistajat eivät ole hakeneet kiinteistölle lupia esim. luolasaunan purkuun tai savusaunan loppuunsaattamiseen.
Ammattimainen matkailukäyttö/vuokratoiminta vaatisi asemakaavaa, alueelle on ollut vireillä asemakaavan muutos, josta on sittemmin hakijan toimesta luovuttu.
Luvaton luolasauna on käyttökiellossa kunnes sille haetaan purkulupa.
Toimijan nettisivut tarkastettu 26.08.2025, netin mukaan luola ja savusaunaa vuokrataan edelleen ulos. Kiinteistöllä on käyty tarkastusinsinöörin sekä johtavan rakennustarkastajan toimesta 27.08.2025. Tarkastuspöytäkirja on pykälän oheismateriaalina.
Toimivalta
- Lohjan kaupungin hallintosäännön 29.2.3 §:n kohdan 1 mukaan kaupungin rakennusvalvontaviranomaiselle kuuluvat tehtävät, joihin pakkokeinot rakentamislain 147 §:n mukaan kuuluvat.
Oikeusohjeet
Tekstissä mainitut sekä;
Uhkasakkolaki, 6 § Uhkasakon asettaminen
Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Kiinteistön omistajille lähetetetyt määräys ja kuuleminen (3 kpl)
- Kiinteistönomistajille lähetetty kehotuskirje 20.06.2024
- Lupahistoria
- Aikaisempi käytön kieltäminen 6 rakennukselle 11.04.2018
-Tarkastuspöytäkirja 27.08.2025
Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Heikkinen Juha
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää
1. velvoittaa lopettamaan kiinteistön rakennusten (1-6) rakennuslupien vastaisen käytön heti;
2. asettaa kohdan 1. päävelvoitteen tehosteeksi uhkasakon suuruudeltaan 10 000 euroa, mikäli laiminlyönti jatkuu tämän päätöksen lainvoimaisuuden jälkeen;
3. velottaa tästä päätöksestä rakennusvalvontataksan kohdan 12.1 mukaisen maksun 1000 euroa.
Poistuminen Kaupunkikehityslautakunnan lupajaoston jäsen Juhana Salmenpohja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen klo 12:18.
Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kiinteistön omistajat (3 kpl)
Poliisi
------------------------------------
Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 02.10.2025 § 82
Lohjan kaupungin Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto on tehnyt päätöksen 4.9.2025 § 73 kiinteistön rakennusten luvanvastaisen käytön kieltämisestä. Asianosainen on sähköpostilla 15.09.2025 pyytänyt Kaupunkikehityslautakunnan lupajaoston itseoikaisua ko. asiaan.
-------------- on sähköpostissaan vaatinut;
“Asia: Pyyntö 444-488-1-78 rakennusten luvanvastaisen käytön kieltämisasian uudelleen käsittelystä
Viitaten otsikkoasiassa tekemänne päätöksen tänään Länsi Uusimaa lehdessä saamaan näyttävään julkistamiseen pyydän, että asia otettaisiin pikaisesti uudelleen käsiteltäväksi ja nyt oikein tiedoin kumoaisitte sen kiellon, joka nyt tekee mahdottomaksi sen vähäisenkin tulon hankinnan, joka on välttämätöntä voidakseni ylläpitää tilaa edes tulevan talven yli saatika pidempään, eläkkeeni ei siihen riitä.
Samalla uudistan pyynnön, että lautakunta tulisi paikan päälle tutustumaan perusteellisesti niihin tiloihin, joiden käytön se on kieltänyt riittämättömien ja siksi väärien ja puutteellisten tietojensa perusteella.
Tilalla ei ole järjestetty sen koko toiminnan aikana vuosina 2008 - 2025 mitään muuta yleisö toimintaa kuin kesäviikonloppuina häiden valmistelua ja lauantai-illan hääjuhlia, maksimissaan 10 juhlaa kunkin vuoden koko kesän aikana ja muuta jooga, pilates, mindfullnes, kuoro, musiikki ym. toimintaa enintään 20 vuorokautta vuosittain, yhteensä siis maksimissaan 30 vuorokautta vuodessa, joten vuokrauksen käyttöaste ei ole koskaan ylittänyt 10 %:a, ollen siten erityisen vähäistä.
Monista noista toiminnoista en peri mitään vuokraa.
Talvikauden, siis loka-huhtikuu, käyttöaste on käytännössä ollut aina lähes nolla ja minä asun täällä yksin.
Nämä kesäkauden tulot ovat kuitenkin hyvin riittäneet ylläpitokuluihin, mutta nyt sekin vähäinen tulo jää päätöksenne johdosta kokonaan saamatta.
Tuo julkistaminen aiheuttaa varmuudella sen, että ensi kesäksi jo varatut häät peruutetaan, joten joudun palauttamaan niistä saamani 20 %:n varausmaksut enkä kiellostanne johtuen tule uusia varauksia tietenkään saamaan.
Taloudellinen vahinko on siten euromääräisestä vähäisyydestään huolimatta mittava, kun minulla ei ole muita tuloja kuin eläkkeeni enkä iästäni, ensi vuonna 80 vuotta, johtuen kykene enää hankkimaan lisä- tai muita tuloja kaikkiaan noin 1 600 m2:n ympärivuotisesti lämmitettävien tilojen ylläpitoon.
Päätöksenne tavoite, palauttaa tila omistuskauttani edeltäneeseen tilaan ja tarkoitukseen tulee näin toteutumaan, tila tulee rapistumaan ostohetken rappiotilaan lämmityksen ja muun huollon loppuessa jo ensi talven aikana, kun en kykene pitämään kaikkia tiloja edes riittävän lämpiminä.
Pyydän siis kiireellistä uutta käsittelyä, hyvissä ajoin ennen pakkaskauden alkua, mutta nyt oikein tiedoin!
Olemme Juha Heikkisen kanssa käyneet viime perjantaina täällä paikan päällä perusteellisesti tilan asioita läpi, käsitykseni mukaan hänellä on nyt oikeat ja ehkä riittävätkin tiedot täältä asian uudelleen käsittelyä varten.”
Asiassa on pyydetty oikaisuvaatimukseen annetun päätöksen uudelleen käsittelyä. Lohjan kaupunki on ottanut asian käsiteltäväkseen asiavirheen korjaamista koskevana vaatimuksena.
Hallintolain (434/2003) 50 §:ssä säädetään hallintopäätökseen sisältyvän asiavirheen korjaamisesta päätöksen tehneen viranomaisen uudella päätöksellä. Pykälän 1 momentin 1 ja 2 kohtien mukaan viranomainen voi poistaa virheellisen päätöksensä ja ratkaista asian uudelleen, jos päätös perustuu selvästi virheelliseen tai puutteelliseen selvitykseen tai ilmeisen väärään lain soveltamiseen. Asiavirheellä tarkoitetaan tältä osin päätöksenteon perusteena olevien selvitysten tai oikeudellisten perusteiden olennaista virheellisyyttä tai ilmeistä puutteellisuutta. Selvityksen vähäinen puutteellisuus tai selvityksessä oleva epäolennainen virhe ei aiheuta asiavirhettä. Ilmeisen väärän lain soveltaminen tarkoittaa väärän lainkohdan soveltamista, erehtymistä sovellettavan normin sisällöstä, ilmeisen väärää lain tulkintaa, toimivallan ylitystä, harkintavallan väärinkäyttöä tai virheellistä käsitystä tosiseikoista ja siitä johtuvaa väärän lain soveltamista.
Lisäksi hallintolain 50 §:n 1 momentin 4 kohdan mukaan viranomainen voi ratkaista asian uudelleen, jos asiaan on tullut sellaista uutta selvitystä, joka voi olennaisesti vaikuttaa päätökseen. Hallituksen esityksen (HE 226/2009 vp) mukaan edellytyksenä on, että uusi tosiasiaselvitys osoittaa viranomaisen aiemman päätöksen olevan sisällöllisesti virheellinen.
Hallituksen esityksen (HE 72/2002 vp) mukaan päätöksen on pitänyt perustua kiistattomaan ja selvään asiavirheeseen, jotta viranomainen voi korjata sen. Jos asiavirhe on vähäinen tai tulkinnanvarainen tai jos päätös ei miltään osin perustu asiavirheeseen, sen korjaaminen ei ole mahdollista hallintolain perusteella. Lisäksi oikeuskirjallisuudessa omaksutun kannan mukaisesti hallintopäätös tulee poistaa ja asiassa tulee antaa uusi päätös vain silloin, kun väärä lain soveltaminen on johtanut päätöksen sisällölliseen virheellisyyteen tai kun uusi selvitys voisi vaikuttaa olennaisesti päätökseen.
Sähköpostilla saapuneessa itseoikaisuvaatimuksessa ei ole asian lopputulos huomioiden esitetty tai asiassa ei ole muutoin ilmennyt sellaisia hallintolain 50 §:n 1 momentin mukaisia perusteita, jotka edellä selostettuun viitaten edellyttäisivät asian ratkaisemista uudelleen.
Näillä perusteilla itseoikaisua voidaan pitää perusteettomana ja sitä voidaan esittää päätettävän hylättynä.
Sovelletut oikeusohjeet
- Perusteluissa mainitut
- Hallintolaki (434/2003) 34 §:n 2 momentin 5 kohta
Päätösoikeusperuste Lohjan kaupungin hallintosäännön 29.2.3 §:n kohta 1
Lisätiedot Johtava rakennustarkastaja Juha Heikkinen, juha.heikkinen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Pyyntö Vanha Passin käyttökieltoasian uudelleen käsittelystä
Esittelijä Johtava rakennustarkastaja Heikkinen Juha
Päätösesitys Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päättää hylätä vaatimuksen rakennusten käyttötarkoituksen vastaisen käytön kieltämistä koskevan asian käsittelemiseksi uudelleen.
Päätös Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Oikaisua vaatinut
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |