RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 367
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lohjan kaupungin liputusohje
1181/07.02.01.02/2025
Kaupunginhallitus 06.10.2025 § 367
Lohjan kaupunki noudattaa sisäministeriön ohjeistusta liputuspäivistä sekä liputusajoista. Liputusmääräykset perustuvat asetukseen liputuksesta Suomen lipulla (383/1978). Lohjan kaupunki on liputtanut Suomen lipulla virallisina liputuspäivinä ja vakiintuneina liputuspäivinä. Lisäksi kaupunki on liputtanut suruliputuksin, kertaluontoisesti sekä erilaisten teemojen yhteydessä. Uusi liputusohje mahdollistaa liputuksen myös sisäministeriön suosittelemina liputuspäivinä.
Vuonna 2025 suositellut liputuspäivät ovat: 3.2. Alvar ja Aino Aallon sekä suomalaisen arkkitehtuurin ja muotoilun päivä, 6.2. Saamelaisten kansallispäivä, 8.4. Romanien kansallispäivä, 9.8. Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivä, 27.8. Suomen luonnon päivä sekä 1.10. Miina Sillanpään ja kansalaisvaikuttamisen päivä.
Uuden liputusohjeen mukaisesti virallisina, vakiintuneina ja suositeltuina liputuspäivinä liputus järjestetään kaikissa kaupungin liputuskohteissa, mukaan lukien kaupungintalo Monkola. Kaupungintalolla liputetaan vain Suomen lipulla sekä muiden valtioiden, EU:n, Puolustusvoimien ja Naton lipuilla. Teemaliputukset tuodaan näkyvästi esille kaupungin keskeisillä paikoilla, kuten Keskusaukiolla, Laurentius-talolla ja Lohjan torilla.
Suruliputus järjestetään jatkossakin kaupungintalolla.
Teemaliputusten lisäksi liputtaminen sisäministeriön suosittelemina liputuspäivinä vahvistaa kaupungin sitoutumista viestiä entistä vahvemmin mm. valtakunnallisista ihmisoikeuksia edistävistä teemoista (Lohjan kaupungin Tasa-arvo- ja yhdenvertaisuussuunnitelma 2025-2029).
Myös tapahtumajärjestäjät voivat hakea lupaa tapahtuman yhteydessä olevan kiinteistön liputukseen. Liputuslupa myönnetään liputusohjeiden ja kaupungin arvioinnin perusteella. Tapahtumajärjestäjä vastaa lippujen hankinnasta ja liputuksesta itse, Suomen liputusmääräyksiä noudattaen.
Uuden liputusohjeen mukaan liputuksista päättää Lohjan kaupungin hallintojohtaja lain, hyvien tapojen ja kaupungin arvojen mukaisesti. Joissain tapauksissa myös kaupungin kiinteistöstä vastaava henkilö voi tehdä päätöksen liputuksesta. Kuntaliiton linjauksen mukaan kaupungin liputuksessa ei oteta kantaa kansainvälisiin poliittisiin kysymyksiin, eikä esitetä ulkopolitiikkaan liittyviä kannanottoja vaan noudatetaan Suomen virallista ulko- ja turvallisuuspoliittista linjaa.
Uusien lippujen tilauksista ja liputuksesta kaupungilla vastaa Lohjan kaupungin Tilakeskus. Liputuskohteita Lohjan kaupungilla on yhteensä 58.
Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Liputusohje 10.10.2003
Liite - Lohjan kaupungin liputusohje 2025
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. hyväksyä liitteenä olevan Lohjan kaupungin uuden liputusohjeen, ja
2. valtuuttaa hallintojohtajan päättämään Lohjan kaupungin liputuksista lain, hyvien tapojen ja kaupungin arvojen mukaisesti.
Käsittely
Vastaesitys Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Riikka Slunga-Poutsalo esitti kaupunginhallituksen jäsen Juhana Salmenpohjan kannattamana seuraavan vastaesityksen
”Kaupunginhallitus päättää, että
1. Liputusohjeen kohtaa "Teemaliputus" muutetaan niin, että kappaleen viimeinen virke jätetään pois.
2. hyväksyä muuten liitteenä olevan Lohjan kaupungin uuden liputusohjeen ja
3. valtuuttaa hallintojohtajan päättämään Lohjan kaupungin liputuksista lain, hyvien tapojen ja kaupungin arvojen mukaisesti.”
Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kannatettu vastaesitys, josta ei olla yksimielisiä, joten siitä on äänestettävä.
Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti
nee, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA
ne jotka kannattavat vastaesitystä äänestävät EI
JAA 10 ääntä (Nybäck Satu, Saarinen Markku, Aaltola Maija, Aittakumpu Birgit, Saari Leena, Maittila Hannele, Alanne Päivi, Räsänen Joona, Lackman Taina, Luoma Pekka)
EI 3 ääntä (Sundqvist Kaj, Salmenpohja Juhana, Slunga-Poutsalo Riikka)
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi tilakeskus
Eriävä mielipide Kaupunginhallituksen jäsen Riikka Slunga-Poutsalo jätti asiaan eriävän mielipiteen:
Vastustan ohjeeseen sisältyviä erikseen nimettyjä teemapäiviä, koska katson, että liputusohjeen tulisi olla yleisluontoisempi ja keskittyä vain virallisiin ja vakiintuneisiin liputuspäiviin. Etenkin, kun ohjeessa on erikseen maininta siitä, että ”teemaliputuksesta päättää hallintojohtaja lain, hyvien tapojen ja kaupungin arvojen mukaisesti. ”
Erillisten teemapäivien nimeäminen voi johtaa tulkinnanvaraisuuteen ja tarpeeseen päivittää ohjetta toistuvasti, mikä ei ole tarkoituksenmukaista.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |