RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.10.2025/Pykälä 148
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vuoden 2025 nuorisotyöpalkinnon jakaminen
1333/02.05.01.00/2022
Sivistyslautakunta 23.10.2025 § 148
Sivistys- ja vapaa-aikalautakunta hyväksyi 11.10.2007 § 60 nuorisotoimen ehdotuksen siitä, että vuosittain jaetaan nuorisotyöpalkinto.
Palkinnon tarkoituksena on kannustaa ja kiittää palkinnon saajaa/saajia siitä myönteisestä ja ansiokkaasta työstä, jota palkinnon saaja/saajat ovat tehneet lohjalaisen nuorisotyön hyväksi. Palkinto voidaan myöntää joko yksittäiselle henkilölle, nuorten vaikuttaja- tai harrasteryhmälle tai sellaisille tahoille, jotka ovat ansiokkaasti edistäneet ja tukeneet Lohjan kaupungissa tapahtuvaa nuorisotyötä tai muutoin edustaneet tai saattaneet muiden tietoisuuteen ja tehneet kuuluisaksi lohjalaisten nuorten osaamista, harrastamista ja tekemistä.
Palkinto on jaettu 17 kertaa. Vuonna 2007 palkinnon saajina olivat Vapaapalokuntien nuoriso-osastot, vuonna 2008 Kartsa ry, vuonna 2009 Nuorisovaltuusto, vuonna 2010 Heikki Ojanen, vuonna 2011 Virkkalan Babtistilähetysseurakunta, vuonna 2012 Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksian Stara-hanke, vuonna 2013 Karjalohja-Sammatin 4H-yhdistys, vuonna 2014 lohjalaiset partiolippukunnat, vuonna 2015 Lohjan Seudun Soutajat, vuonna 2016 Rebecka Streng, vuonna 2017 Lohjan Kultturipaja, vuonna 2018 Lohjan seurakunnan nuorisotyö, vuonna 2019 Lemmy ry:n bändien kehityskaari -projekti, vuonna 2020 lohjalaisten yläkoulujen oppilaskunnat, vuonna 2021 Anni Juntunen, vuonna 2022 Ankkuri-tiimi, vuonna 2023 Lohjan Aseman kirkko ja vuonna 2024 Selma Hämäläinen.
Lohjan nuorisotyön esitys vuoden 2025 nuorisotyöpalkinnon jakamisesta esitellään oheismateriaaleissa.
Lisätiedot vt. nuorisotyön päällikkö Anni Juntunen, anni.juntunen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - nuorisotyön avustusten jakosääntö
- esitys vuoden 2025 nuorisotyöpalkinnon saajaksi
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää
1. käydä nuorisotyöpalkinnon saajasta lähetekeskustelun,
2. vahvistaa palkinnon suuruudeksi 500 euroa ja
3. valtuuttaa sivistysjohtajan tekemään palkinnonsaajasta viranhaltijapäätöksen.
4. valita sivistyslautakunnan edustajan luovuttamaan vuoden 2025 nuorisotyöpalkinnon Lohjan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa Laurentius-salissa 6.12.2025.
Päätös Sivistyslautakunta päätti
1. käydä nuorisotyöpalkinnon saajasta lähetekeskustelun,
2. vahvistaa palkinnon suuruudeksi 500 euroa,
3. valtuuttaa sivistysjohtajan tekemään palkinnonsaajasta viranhaltijapäätöksen, sekä
4. valita sivistyslautakunnan edustajaksi sivistyslautakunnan puheenjohtaja Teija Ristaniemen luovuttamaan vuoden 2025 nuorisotyöpalkinnon
Lohjan kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa Laurentius-salissa 6.12.2025.
Tiedoksi ote valitulle palkinnon luovuttajalle
tiedoksi sivistysjohtaja Lehmus ja vt. nuorisotyön päällikkö Juntunen
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |