Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.10.2025/Pykälä 141


 

Sivistyslautakunnan talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen (3. osavuosikatsaus)

 

 

 

Sivistyslautakunta 23.10.2025 § 141

 

 Toimialat laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Lisäksi talousarviovuoden aikana lautakuntien tulee neljännesvuosittain laatia osavuosikatsaus toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle. Osavuosikatsauksessa arvioidaan, miten vuodelle 2025 asetetut lautakunnan toimenpiteet ja talouden tavoitteet ovat toteutuneet.

Sivistyslautakunnan tammi-syyskuun 2025 toimintakatteen toteuma (tilanne 15.10.2025) ulkoisten erien osalta on 72,2 % eli alle tasaisen käytön (75,0 %). Toimintatuottojen toteuma on 94,9 % ja toimintakulujen 74,5 %. Toimintatuotoissa on tuissa ja avustuksissa eriä, joita on maksettu pidemmän aikavälin käyttöön ja osa siirtyy ensi vuodelle käytettäväksi. Toimintakuluissa koholla ovat henkilöstökulut (76,6 %), jota selittää valtaosin varhaiskasvatuksen henkilöstökulut, jotka ovat ylittymässä koko vuoden osalta.

Tulosyksiköiden toimintakatteen toteumat tammi-syyskuussa 2025:

- varhaiskasvatus 74,4 % (ilman projekteja 73,8 %)
- perusopetus 71,3 % (ilman projekteja 70,8 %)
- sivistyksen yhteiset 69,4 % (ilman projekteja 70,0 %)

Kokonaisuudessaan (ulkoiset ja sisäiset erät) lautakunnan toimintakatteen toteuma on 73,1 %. Lautakunnan arvioidaan tammi-syyskuun käytön perusteella pysyvän talousarviossa koko vuoden osalta.

 

Oheismateriaali Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen, 3. osavuosikatsaus

 

Lisätiedot Hallintopäällikkö Jarkko Lämsä, jarkko.lamsa(at)lohja.fi

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää merkitä talousarvion ja tavoitteiden toteutumisen tiedoksi.
 

Käsittely Sivistyslautakunnan varajäsen Mika Ruohonen poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 17.03.
Mika Ruohonen palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 17.06.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan. 

------------------------------------