RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 23.10.2025/Pykälä 143
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Lohjan kaupungin opiskeluhuoltosuunnitelma - esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus
356/12.00.01/2025
355/12.00.01/2025
351/12.00.01/2025
Sivistyslautakunta 23.10.2025 § 143
Lohjan kaupungin kuntatasoinen opiskeluhuoltosuunnitelma kattaa esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen. Suunnitelma on laadittu oppilas- ja opiskelijahuoltolain (1287/2013, muut. 633/2014) sekä lain oppimisen tuesta ja turvallisesta oppimisympäristöstä (1210/2023) mukaisesti.
Opiskeluhuoltosuunnitelman tarkoituksena on varmistaa, että kaikilla lapsilla ja nuorilla on yhdenvertainen oikeus hyvinvointiin, turvalliseen ja terveelliseen oppimisympäristöön sekä oppimisen edellytysten vahvistamiseen koko koulutuspolun ajan. Suunnitelma ohjaa sekä yhteisöllisen että yksilöllisen opiskeluhuollon toteuttamista ja varmistaa, että opiskeluhuollon palvelut ovat oikea-aikaisesti, joustavasti ja tarpeen mukaisesti kaikkien oppilaiden ja opiskelijoiden saatavilla.
Opiskeluhuollon tavoitteena on ennaltaehkäistä ongelmia, vahvistaa oppimisen edellytyksiä ja varmistaa, että yksikään lapsi tai nuori ei jää ilman tukea. Suunnitelma täyttää oppilas- ja opiskelijahuoltolain 13 §:n vaatimuksen opiskeluhuoltosuunnitelman laatimisesta yhteistyössä opetuksen järjestäjän ja hyvinvointialueen kanssa.
Opiskeluhuollon toteutusta ohjaa kuntakohtainen opiskeluhuollon ohjausryhmä, jossa ovat edustettuina esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen toimijat sekä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialue. Ryhmä seuraa ja kehittää opiskeluhuollon kokonaisuutta yhteistyössä opetuksen järjestäjän ja hyvinvointialueen asiantuntijoiden kanssa. Lisäksi koulu- ja yksikkökohtaiset opiskeluhuoltoryhmät toimivat suunnitelman toimeenpanon foorumeina, joissa tavoitteet konkretisoidaan arjen käytännöiksi.
Suunnitelma korvaa aiemman, vuonna 2023 hyväksytyn esi- ja perusopetuksen kuntatasoisen opiskeluhuoltosuunnitelman, ja se on päivitetty vastaamaan 1.8.2025 voimaan tulleita lakimuutoksia sekä uuden oppimisen tuen järjestelmää. Suunnitelman rakenne on yhdenmukaistettu koko kaupungin tasolla, ja se toimii yhteisenä ohjeena kaikille esi-, perus- ja lukiokoulutuksen yksiköille.
Lakisääteinen tausta
- Oppilas- ja opiskelijahuoltolaki (1287/2013, muut. 633/2014)
§ 13 – Kunnan velvollisuus laatia opiskeluhuoltosuunnitelma
§ 3–5 – Opiskeluhuollon määritelmä ja tavoitteet - Laki oppimisen tuesta ja turvallisesta oppimisympäristöstä (1210/2023)
§ 5 – Turvallisen oppimisympäristön järjestäminen
§ 6 – Hyvinvointia edistävä ja tukeva toiminta - Perusopetuslaki (628/1998, muut. 1286/2021 ja 1210/2023)
§ 29 – Oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön
Lisätiedot Erityisasiantuntija Cindy Åkerlund, cindy.akerlund(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Yksikkökohtainen opiskeluhuollon tarkastuslista 2025
Liite - Lohjan kaupungin opiskeluhuoltosuunnitelma - Esiopetus, perusopetus ja lukiokoulutus
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää hyväksyä Lohjan kaupungin opiskeluhuoltosuunnitelman, joka kattaa esiopetuksen, perusopetuksen ja lukiokoulutuksen.
Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Perusopetuksen ja lukiokoulutuksen rehtorit, varhaiskasvatusyksikön johtajat, vs. perusopetusjohtaja Kimmo Malmi
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |