Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto
Pöytäkirja 09.10.2025/Pykälä 53


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

 

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto 09.10.2025 § 53 

 

 Hallintosäännön 134 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Toimielimen kokous on laillinen, jos se on toimielimen tai puheenjohtajan päättämänä kokousaikana (hallintosääntö § 125). Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet toimielimen jäsenistä tai varajäsenistä.

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto toteaa, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.

 

Päätös Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päätti esityksen mukaan.

------------------------------------