Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto
Pöytäkirja 09.10.2025/Pykälä 60


 

Tiedotusluontoiset asiat

 

 

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto 09.10.2025 § 60

 

 Toimielimelle tuodaan tiedoksi seuraavat asiat:

 

  1. Nepsy-lasten ja -perheiden vaikuttava tukeminen:

 

Nepsy-lapsia ja -perheitä vaikuttavuusperusteisesti tukeva Lapset SIB Lohja on toiminut vuodesta 2019 alkaen. Lapset SIB Lohja on tukenut vaikuttavasti noin 100:aa perhettä, joissa ohjelmaan 4-8 -vuotiaana tulleilla lapsilla on ollut nepsy-piirteitä tai itsesäätelyn haasteita sekä vanhemmilla jokin riskitekijä (esim. yksinhuoltajuus tai mielenterveysongelma). Tukimuotoina ovat olleet kunnan ja hyvinvointialueen tarjoamien tukimuotojen lisäksi SOS-Lapsikylän Perhekumppani® -palvelu, erilaiset perheille tarjotut tarpeenmukaiset lisäpalvelut sekä ryhmätoiminta.

 

Lapset ja nuoret SIB toimintasuosituksen keinoin haluamme levittää oppeja eteenpäin, jotta jokainen neuroepätyypillinen lapsi ja perhe saisi tarvitsemaansa vaikuttavaa tukea. Suosituksen pohjana on Lapset SIB Lohjan toiminnasta nousseet havainnot ja data.

 

Lisätiedot erityisasiantuntija Maarit Lindman, maarit.lindman(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - LapsetSIB toimintasuositus

 

Esittelijä Sivistysjohtaja Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päättää merkitä asiat tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päätti esityksen mukaan.

------------------------------------