RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 30.09.2025/Pykälä 53
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Vuoden 2026 talousarvion laatiminen / Ympäristöterveyspalvelut
927/02.02.00/2025
Ympäristöterveyslautakunta 30.09.2025 § 53
Kuntalain 110 §:n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kaupungille seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Sen hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös kolmea tai useampaa vuotta koskeva taloussuunnitelma. Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.
Talousarviossa ja taloussuunnitelmassa hyväksytään kaupungin toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarvio ja taloussuunnitelma ovat laadittava siten, että edellytykset kaupungin tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan. Määräraha ja tuloarvio voidaan ottaa talousarvioon brutto- tai nettomääräisenä. Lohjan kaupungissa määrärahaksi on vahvistettu toimialakohtainen toimintakate. Investoinneissa käytetään bruttoperiaatetta.
Ympäristöterveyslautakunnan alaisessa toiminnassa on valmisteltu vuoden 2026 talousarvioesitys laadintaohjeiden mukaisesti. Talousarvioesitys sisältää toiminnan laajuutta kuvaavat tekijät, toiminnallisten muutosten kuvauksen sekä kaupungin strategiaa tukevat toiminnalliset tavoitteet.
Talousarvioesitys sisältää voimassa olevien vakanssien henkilöstökustannukset sekä ulkoiset toimintatuotot ja -kulut, joissa on huomioitu kustannuskehitys.
Taloudellisena tavoitteena valmistelussa on otettu huomioon kaupungin taloudelle asetettu vuosikatetavoite. Toiminnalliset tavoitteet on esitetty hyväksytyn kaupunkistrategian kärkien mukaisena.
Lisätiedot Ympäristöterveyspäällikkö Johanna Puro, johanna.puro(at)lohja.fi
Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu(at)lohja.fi
Liite Ympäristöterveyslautakunnan alaisen toiminnan talousarvioehdotus 2026
Esittelijä Kaupunkirakennejohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys Ympäristöterveyslautakunta päättää osaltaan hyväksyä Kaupunkirakenne-toimialaan kuuluvan Ympäristöterveyspalvelut-tulosyksikön talousarvioehdotuksen 2026 edelleen kaupunginhallituksen ja valtuuston käsiteltäväksi.
Päätös Ympäristöterveyslautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |