Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 27.10.2025/Pykälä 376


 

Talousarvion toteutuminen/Syyskuu 2025

 

103/02.02.00/2024

 

Kaupunginhallitus 27.10.2025 § 376

 

 Toimialat laativat kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.

Käyttötalouden toimintakate (tilanne 16.10.2025) on 70,8 % eli 4,2 % alle ta-saisen käytön (75,0 %). Ulkoisten toimintakulujen toteuma-aste oli 73,0 %. Käyttötalouden tuottoja on talousarvioon kertynyt 80,6 %.

Kaupungin tuloslaskelma (ulkoinen) elokuu 2025 (tilanne 16.10.2025):



Toimintatuottojen toteutumaa nostaa saadut tuet ja avustukset, yhteensä . 4,4 milj. euroa, josta kasvu ja oppiminen -tulosalueen osuus n. 2,1 milj. euroa, kaupunkikehitys-tulosalueen osuus 1,5 milj. euroa ja konsernipalveluiden 0,6 milj. euroa.. Kuluissa korkeimmat toteutumaprosentit avustuksissa (77,2 %) ja henkilöstökuluissa (75,3 %).

Avustuksien osalta TE-palveluiden käyttö-% on 90,6 %, n. 0,8 milj. euroa yli keskimääräisen käytön johtuen palkkatuista ja starttirahoista. Palkkatuen osalta käyttöön liittyy vuonna 2024 tehdyt päätökset, joita maksetaan vuoden 2025 aikana. Näihin on osittain kate saaduissa tuissa ja avustuksissa.

Palveluiden ostoissa suurimmat käyttöprosentit ovat (suluissa v. 2024 vastaavan ajankohdan käyttö):
- Vakuutukset 154,9 % (115,1 %)
- Verottajalle ilmoitetut urakat 115,7 % (31,2 %)
- Muut yhteistoimintaosuudet  75,6 % (92,5 %)
- Työterveydehuollon palvelut 76,8 % (88,6 %)
- Toimisto- ja asiantuntijapalvelut 77,8 % (71,3 %)
Henkilöstökulujen toteutumaa nostaa kesäkuussa maksetut lomapalkat n. 2,7 milj. euroa.

Toimialakohtaiset toimintakatteen toteutumat:
- Kaupunkirakenne-toimiala: kaikki tuotot ja kulut 5,6 % ulkoiset erät 65,7 %
- Sivistys-toimiala: kaikki tuotot ja kulut: 72,8 %, ulkoiset erät 71,9 %
- Konsernipalvelut kaikki tuotot ja kulut: 163,8 %, ulkoiset erät 82,6 %

Verotuloja on kertynyt 82,2 milj. euroa (72,6 %). Valtionosuuksia kertyi 23,3 milj. euroa (77,1 %).
Koko vuodelle tarkennetun verotuloennusteen perusteella verotuloja arvioidaan kertyvän 3,8 milj. euroa talousarviota vähemmän.
Valtionosuuksia puolestaan arvioidaan kertyvän 0,9 milj. euroa enemmän talousarvioon verrattuna.
Suunnitelman mukaisten poistot tulemaan olemaan 1,7 milj. euroa arvioita suuremmat.
Edellä olevien erien osalta vuoden talousarviota on esitetetty muutettavaksi kaupunginhallituksen 6.10.2025 kokouksessa.

Investointien kulujen toteutuma on 50,7 %. Tuottoja on kertynyt noin 0,5 milj. euroa.

TE-palveluiden ylityspaine palveluiden ja avustusten osalta on n. 0,6 milj. euroa. Tämän hetkisen arvion mukaan yitys pystytään kattamaan toiminnan sisältä.

Kolmannen neljänneksen tarkempi analyysi ja tavoitteiden toteutuminen esitellään 3. osavuosiraportin yhteydessä 3.11.2025 kokouksessa.
 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos(at)lohja.fi
 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää merkitä talousarvion toteutumisen tiedoksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

------------------------------------