RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 19.11.2025/Pykälä 102
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Liittyminen yhteistyösopimukseen Kulttuuripankki-verkkopalvelun käytöstä Uudenmaan alueella
1486/00.04.01/2025
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 19.11.2025 § 102
Kulttuuripankki on verkkopalvelu, joka kokoaa yhden näkymän taakse taiteen ja kulttuurin tekijät ja heidän tilattavat palvelunsa. Kulttuuripankkiin voivat rekisteröityä ammattimaiset taiteen- ja kulttuurintekijät. Heillä on mahdollisuus julkaista verkkopalvelussa profiilisivu ja liittää siihen tilattavia palveluita.
Tampereen kaupungin kulttuurin palveluryhmässä kehitetty Pirkanmaan Kulttuuripankki laajenee neljääntoista maakuntaan. Tekijöille Kulttuuripankki lisää työmahdollisuuksia ja näkyvyyttä valtakunnallisesti sekä tuo yhdenvertaisesti samalle viivalle eri tekijät ja taiteenalat. Laajennuksen myötä alueiden välille syntyy valtakunnallinen verkosto, joka lisää kulttuuri- ja taidepalvelujen tietoisuutta, arvostusta ja merkitystä, kun palvelut tulevat näkyväksi. Lisäksi verkkopalvelu lisää kuntien kulttuuripalveluiden ja maakuntaliittojen sekä uusien hyvinvointialueiden ja työllisyys- ja elinkeinopalveluiden välistä yhteistyötä ja tarjoaa kunnille mahdollisuuden toteuttaa aiempaa paremmin laissa määriteltyä tehtävää luoda edellytyksiä ammattimaiselle taiteelliselle työlle ja toiminnalle.
Espoon kaupunki on sopinut Tampereen kaupungin kanssa Uudenmaan liittämisestä mukaan kulttuuripankki-palveluun. Jotta kunnassa asuvat alan toimijat voivat rekisteröityä palveluun, tulee jokaisen kunnan liittyä palveluun Uudenmaan yhteistyösopimuksella.
Yhteistyösopimuksessa sovitaan kulttuuripankin käyttöoikeuden siirtämisestä edelleen Uudenmaan kunnille, kulttuuripankin koordinaatiokustannusten jaosta, kulttuuripankin moderoinnin järjestämisestä Uudenmaan kunnissa ja yhteisrekisteriin liittyvistä vastuista.
Sopimuksen ydinkohtia ovat, että Helsinki, Espoo ja Vantaa maksavat kustannukset ja muut saavat hyödyntää palvelua. Lisäksi kaikki kunnat ovat rekisterinpitäjiä ja moderoivat oman kuntansa osalta, ellei muusta ole kirjallisesti sovittu. Sopimusaika on 2025-2027 + optio.
Lisätiedot kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja, Merja Lonkainen, merja.lonkainen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Uudenmaan Kulttuuripankki yhteistyösopimus liitteineen
Esittelijä Rehtori, Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto Ketola Heidi
Päätösesitys Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää:
1. liittyä yhteistyösopimukseen Kulttuuripankki-verkkopalvelun käytöstä Uudenmaan alueella;
2. valtuuttaa kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen Lohjan kaupungin osalta; sekä
3. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää:
1. liittyä yhteistyösopimukseen Kulttuuripankki-verkkopalvelun käytöstä Uudenmaan alueella;
2. valtuuttaa kulttuuri- ja vapaa-aikajohtajan allekirjoittamaan yhteistyösopimuksen Lohjan kaupungin osalta; sekä
3. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Tiedoksi Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja
Kulttuurituottaja Ertek Sara
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |