RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Pöytäkirja 19.11.2025/Pykälä 101
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Menestyneiden urheilijoiden palkitseminen
202/02.05.01.00/2022
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 19.11.2025 § 101
Lohjan kaupungin urheilijoiden palkitsemisjärjestelmän mukaan kansainvälisistä urheilusaavutuksista palkitaan stipendillä lohjaa edustavat urheilijat, jotka ovat saavuttaneet mitalisijoituksia kansaivälisissä arvokilpailuissa. Olympialaisissa ja Paraolympialaisissa sekä olympiakomitean virallisen lajin (oma olympiakomitean alainen lajiliitto, valtakunnallinen sarja) MM-kisoissa ja EM-kisoissa yksilöurheilun yleisessä sarjassa ja vammaisurheilussa sekä nuorten sarjojen virallisissa MM-kilpailuissa ja EM-kilpailuissa mitaleita saavuttaneet urheilijat on palkitaan kaupungin stipendillä.
Palkitsemisjärjestelmän mukaan urheilijalle tai joukkueelle/joukkueen jäsenelle voidaan myöntää vain yksi tunnustus kalenterivuoden aikana ja tunnustus myönnetään parhaan saavutuksen perusteella. Palkittavan kotikunta tulee olla Lohja saavutuksen ja palkitsemisen aikana. Stipendit myönnetään kaupunginhallituksen määrärahoista.
Lohjan kaupungin hallintosäännön 29.13 § mukaan kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää kulttuurin ja liikunnan palkinnoista.
Urheilijoita, valmentajia ja/tai seuroja on pyydetty ilmoittamaan vuoden 2025 urheilusaavutuksista 10.10.-9.11.2025 välisenä aikana Lohjan kaupungin nettisivujen kautta.
Lisätiedot kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja, Merja Lonkainen, merja.lonkainen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Lohjalaisten urheilijoiden palkitsemisjärjestelmä
- Saapuneet ehdotukset menestyneiden lohjalaisurheilijoiden osalta
Liite - Esitys kansainvälisistä urheilusaavutuksista palkittavista lohjalaisurheilijoista vuonna 2025
Esittelijä Rehtori, Länsi-Uudenmaan musiikkiopisto Ketola Heidi
Päätösesitys Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää:
1. myöntää stipendejä lohjalaisurheilijoille kansainvälisistä urheilusaavutuksista liitteen mukaisesti; sekä
2. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan edustajan tai edustajat luovuttamaan stipendit urheilijoille kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2025.
Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää:
1. myöntää stipendejä lohjalaisurheilijoille kansainvälisistä urheilusaavutuksista liitteen mukaisesti; sekä
2. valita kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunnan edustajaksi lautakunnan puheenjohtaja Noora Kuusiston luovuttamaan stipendit urheilijoille kaupungin itsenäisyyspäivän juhlassa 6.12.2025.
Tiedoksi ote/stipendin saajat
ote/stipendien luovuttajat
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |