Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Pöytäkirja 27.11.2025/Pykälä 157


 

Kouluterveyskyselyn vuoden 2025 tulosten esittely

 

81/12.01.03.02/2023

 

Sivistyslautakunta 27.11.2025 § 157

 

 THL:n kansallinen kouluterveyskysely toteutetaan joka toinen vuosi. Kyselyyn vastaavat perusopetuksen 4.–5. ja 8.–9. luokkien oppilaat sekä toisen asteen 1.–2. vuosikurssien opiskelijat. Kysely tuottaa vertailukelpoista tietoa lasten ja nuorten hyvinvoinnista, terveydestä, koulunkäynnistä ja palvelujen saavutettavuudesta.  Keväällä 2025 toteutetun kyselyn alueelliset tulokset julkaistiin 17.9.2025.

Kyselyn vastausten mukaan myönteistä kehitystä aiempaan kyselyyn verrattuna on tapahtunut monella saralla. Lohjalaiset lapset ja nuoret ovat tyytyväisempiä elämäänsä ja kokevat terveydentilansa paremmaksi. Liikuntasuositusten mukaan (vähintään 1 tunti päivässä) liikkuvien osuus on lisääntynyt kaikissa vastaajaryhmissä. Toisella asteella opiskelevat kokevat voivansa keskustella vanhempien kanssa asioistaan aiempaa useammin, ja myös mahdollisuus keskustella koulussa aikuisen kanssa mieltä painavista asioista on lisääntynyt. Raittiiden nuorten osuus on kasvanut edelleen, ja myös tupakkatuotteiden suhteen on tapahtunut positiivista muutosta lukuun ottamatta nikotiinipussien lisääntynyttä käyttöä erityisesti tytöillä. Edellisessä kouluterveyskyselyssä vuonna 2023 huolta herättänyt koulukiusaaminen vaatii jatkuvaa panostustamme, vaikka suunta on alakouluikäisillä vastaajilla myönteinen ja yläkoululaisilla kasvusuunta on taittunut.

Tuloksissa huolta herättää yläkouluikäisten vastaajien lisääntynyt ahdistus kummallakin sukupuolella, vaikka tytöistä yhä useampi kokee ahdistusta edelleen poikia enemmän. Vastanneista yläkouluikäisistä tytöistä useampi kuin joka kolmas kokee kohtalaista tai vaikeaa ahdistusta. Yhä useampi vastaaja jättää aamupalan väliin. Päivittäinen koululounas jää yhä useammalta vastaajalta väliin, yläkoululaisista vastaajista peräti puolet vastaajista ei syö koululounasta päivittäin.  Myös koulu-uupumus on kasvusuunnassa yläkouluikäisillä vastaajilla.

Liitteessä esitellään kouluterveyskyselyn tuloksia yleisellä tasolla lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelman indikaattoreiden valossa lasten ja nuorten elinolojen taustoittamana. Kouluterveyskyselyn tuloksia tarkastellaan eri yhteyksissään syvemmin tarvittavan tiedon valossa teemoittain, vastaajaryhmittäin, sukupuolten mukaan sekä oppilaitoskohtaisesti.

 

Lisätiedot Erityisasiantuntija Maarit Lindman, maarit.lindman(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali Kouluterveyskyselyn koonti 2025

 

Esittelijä vs. Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Koivumäki Anu  

 

Päätösesitys Sivistyslautakunta päättää merkitä Lohjan vuoden 2025 kouluterveyskyselyn tulosten koonnin tiedoksi.

 

Päätös Sivistyslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------