RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Ympäristöterveyslautakunta
Pöytäkirja 21.10.2025/Pykälä 62
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Talousarvion tavoitteiden toteutuminen 3. vuosineljänneksellä vuonna 2025
103/02.02.00/2024
Ympäristöterveyslautakunta 21.10.2025 § 62
Kaupunkirakenne -toimiala laatii kuukausittain talouskatsauksen, jossa seurataan kunkin toimielimen talousarvion euromääräistä toteumaa. Talouskatsauksen ja säännöllisen seurannan avulla on mahdollista arvioida toteutuman kehitystä suhteessa talousarvioon sekä tehdä mahdollisesti tarvittavia korjausliikkeitä talousarviossa pysymiseksi.
Lisäksi talousarviovuoden aikana lautakuntien tulee neljännesvuosittain laatia raportti toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle.
Neljännesvuosiraportissa arvioidaan, miten vuodelle 2025 asetetut lautakunnan toimenpiteet ja talouden tavoitteet ovat toteutuneet. Toiminnallisten tavoitteiden arviointi tehdään sanallisesti.
Ympäristöterveyden tammi-syyskuun (ulk. + sis., tilanne 13.10.2025) toimintatuottojen toteuma on 81,1 % ja toimintakulujen 70,2 % ja toimintakatteen 49,6 %. Seuratulla ajanjaksolla tuotot lähes kattavat sen hetkiset kulut. Tasainen käyttö tulisi olla 75 %.
Toimintatuottoja on kertynyt yli arvion kaikista lakisääteisistä maksuista, erityisesti valvonnan maksutuotot ovat kertyneet täysimääräisesti. Muut maksutuotot ovat jääneet huomattavasti alle arvion.
Toimintakulut ovat seuratulla ajanjaksolla jääneet hieman alle arvion. Henkilöstökulujen osalta sivukulut ovat ylittyneet. Palvelujen ostoissa päivittäistyöhön liittyvät asiantuntijapalvelut sekä puhtaanapito ovat suurimmat kuluerät.
Kokonaisuudessaan Ympäristöterveyspalvelut on pysynyt hyvin talousarviossaan tämän hetkisen tilanteen mukaan.
Liitteessä on esitetty samat tiedot ulkoisten ja sisäisten erien osalta tarkemmin sekä koottu tavoitteiden toteutumistilanne 3. vuosineljänneksellä.
Liite - Ympäristöterveys, 3. neljännesvuosikatsaus 2025
Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu(at)lohja.fi
Esittelijä Ympäristöterveyspäällikkö Puro Johanna
Päätösesitys Ympäristöterveyslautakunta päättää hyväksyä Ympäristöterveyslautakunnan 3. neljännesvuosikatsauksen 2025 edelleen kaupunginhallitukselle ja -valtuustolle esitettäväksi.
Käsittely Ympäristöterveyslautakunnan jäsen Leila Terkomaa liittyi kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 15.13.
Päätös Ympäristöterveyslautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginhallituksen listalle
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |