Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 26.11.2025/Pykälä 151


 

Otto-oikeuden käyttäminen viranhaltijapäätöksiin

 

 

Kaupunkikehityslautakunta 26.11.2025 § 151

 

 Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.

Kaupungin hallintosäännön 34 §:n mukaan asia voidaan kuntalain 92 §:n mukaisesti ottaa lautakunnan käsiteltäväksi, jollei ole ilmoitettu asian ottamisesta kaupunginhallituksen käsiteltäväksi. Asian ottamisesta lautakunnan käsiteltäväksi voi päättää lautakunnan ja sen puheenjohtajan lisäksi lautakunnan esittelijä.

Otto-oikeutta ei ole niihin päätöksiin, jotka on kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle. Näitä ovat lain tai asetuksen mukaiset lupa-, ilmoitus-, valvonta- tai toimitusmenettelyä koskevat asiat.

Kaupungin hallintosäännön 35 §:n mukaan lautakunnan jaoston ja lautakunnan alaisen viranhaltijan on ilmoitettava lautakunnalle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus tai lautakunta on ilmoittanut, ettei se käytä otto-oikeuttaan. Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti kaupunginhallituksen ja lautakunnan määräämille henkilöille. Kaupunginhallitus tai lautakunta voi erikseen tehdä päätöksen siitä, millaisia viranhaltijapäätöksiä tai alemman toimielimen päätöksiä ei tarvitse ilmoittaa mahdollisen otto-oikeuden käyttöä varten.

Viranhaltijapäätösten otto-oikeusaika on 21 vrk. Viranhaltijapäätökset ovat luettavissa luottamushenkilöportaalissa. Kaupunkikehityslautakunnalle esitellään kaupunkirakenne-toimialan kaupunkikehitys tulosaluetta koskevat viranhaltijapäätökset ajalta 1.11.-20.11.2025.
 

Lisätiedot Toimistosihteeri Jonna Riekkinen, jonna.riekkinen(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Viranhaltijapäätökset ajalta 1.11-20.11.2025

 

Esittelijä kaupunkehitysjohtaja Pekka Puistosalo
vt. kaupunkikehitysjohtaja Mika Hämeenniemi

 

Päätösesitys

Kaupunkikehityslautakunta päättää merkitä esitetyt viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei lautakunta käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.

 

Käsittely Kaupunkikehitysjohtaja, esittelijä Pekka Puistosalo poistui kokouksesta ja esittelijäksi kokoukseen saapui yrityspalvelupäällikkö Mika Hämeenniemi klo 15.50 tämän asian käsittelyn aikana.
 

Vastaesitys  Kaupunkikehityslautakunnan jäsen Krista Alén teki Teuvo Sarinin, Antoinette Saarisen, Kirsi Ferinin, Stina-Maarit Elon ja Olavi Turpeisen kannattamana seuraavan vastaesityksen

“Esitän, että lautakunta käyttää otto-oikeuttaan kaupunkikehitysjohtajan päätökseen 19.11.2025 § 10.”

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kannatettu vastaesitys, josta ei olla yksimielisiä, joten siitä on äänestettävä.

 

Äänestys  Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti
ne, jotka kannattavat päätösesitystä, äänestävät JAA
ne, jotka kannattavat Krista Alénin vastaesitystä, äänestävät EI.

JAA: 7 ääntä (Tuomivuo Sari, Erävalo Esa, Pajuoja Matti, Tiainen Juho, Maisi Hanna, Haanmäki Kari, Sassi Jukka)

EI: 6 ääntä (Turpeinen Olavi, Saarinen Antoinette, Kirsi Ferin, Sarin Teuvo, Alén Krista, Elo Stina-Maarit)

Kaupunkikehityslautakunnan puheenjohtaja totesi, että äänin 7-6 pohjaesitys on tullut toimielimen päätökseksi.

 

Päätös

Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------