Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 410


Liite 5 Lohjan kaupungin ja Lohjan Yrittäjät ry:n elinvoimalupaus

 

Elinvoimalupauksen hyväksyminen

 

1427/00.04.01/2022

 

Kaupunginhallitus 03.11.2025 § 410

 

 Elinvoimalupaus on hyväksytty edellisen kerran kesäkuussa 2023. Elinvoimalupaus on valtuustokauden mittainen. Keskusteluissa yrittäjäyhdistyksen kanssa on todettu elinvoimalupauksen jatkuvuuden merkitys.

Elinvoimalupauksella kaupunki sitoutuu yhdessä yrittäjäyhdistyksen kanssa edistämään yrittäjäystävällistä ilmapiiriä sekä vahvistamaan elinvoimaisuutta. Yhdessä huolehditaan siitä, että kaupungin veto- ja pitovoima vahvistuvat.

Elinvoimalupauksella sovitaan painopistealueista ja niiden edistämisestä. Yhteisillä tavoitteilla ja aktiivisella seurannalla halutaan konkreettisesti parantaa yritysten toimintaedellytyksiä, mikä vahvistaa kaupungin elinvoimaisuutta. Painopistealueiden toteutumista seurataan jokavuotisten tapaamisten yhteydessä kaupungin edustajien ja Yrittäjä-yhdistyksen välillä.

 

Lisätiedot Yrityspalvelupäällikkö Mika Hämeenniemi, mika.hameenniemi(at)lohja.fi

 

Liite Lohjan kaupungin ja Lohjan Yrittäjät ry:n elinvoimalupaus

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää

1. hyväksyä liitteenä olevan elinvoimalupauksen ja oikeuttaa asiakirjassa mainitut henkilöt allekirjoittamaan elinvoimalupauksen maanantaina 10.11.

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi ote Lohjan Yrittäjät ry (toimisto ja puheenjohtaja Pasi Hotti)

tiedoksi kaupunginvaltuusto, tekninen lautakunta, kaupunkikehityslautakunta ja kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto, 
kaupungin johtoryhmä (edelleen yksilöille välitettäväksi) 

------------------------------------