Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 424


 

Kaupunginvaltuuston kokouksen 20.10.2025 päätösten täytäntöönpanot

 

 

Kaupunginhallitus 03.11.2025 § 424

 

 Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston päätökset kokouksesta 20.10.2025 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön seuraavasti:

§ 155 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
ei toimenpiteitä

§ 156 Pöytäkirjan tarkastus
ei toimenpiteitä

§ 157 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
ei toimenpiteitä

§ 158 Talousarvion ja tavoitteiden toteutuminen/2. neljännesvuosikatsaus 2025
ei toimenpiteitä

§ 159 Vuoden 2025 talousarvion muuttaminen
tiedoksi talousjohtaja Lindroos, taloussuunnittelija Toikka

§ 160 Vuoden 2026 veroprosentit
tiedoksi talousjohtaja Lindroos, taloussuunnittelija Toikka (edelleen verohallintoon)


§ 161 Lausunto vuoden 2024 arviointikertomuksesta valtuustolle ja
tarkastuslautakunnalle
ei toimenpiteitä

§ 162 L89 Hiidensalmi II, asemakaavan muutos ja tonttijako /  Helsingin hallinto-oikeuden päätös valitukseen
ei toimenpiteitä

§ 163 Lohja-Karkkila Työllisyysalueen yhteistoimintasopimuksen
muuttaminen
tiedoksi hallintopäällikkö Pernu, työllisyysaluepäällikkö Kononen


§ 164 Valtuustoaloite liikennemerkeistä ohjaamaan raskas liikenne
Hossanmäentielle
ote aloitteen tekijä, merkitään aloiteluetteloon

§ 165 Valtuustoaloite häirintähuoneentaulusta luottamushenkilöiden
käyttöön
ote aloitteen tekijä, tiedoksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Repola, merkitään aloiteluetteloon

§ 166 Valtuustoaloite valtuuston kokouspalkkion tarkistamisesta
ote aloitteen tekijä, merkitään aloiteluetteloon

§ 167 Aloite Porlan kehittämiseksi kalanviljelymuseoksi ja luontonähtävyydeksi
ote aloitteen tekijät, tiedoksi vastuullisuus- ja ilmastoasiantuntija Hartonen, tekninen johtaja Moisio, merkitään aloiteluetteloon

§ 168 Karstu Paloniemi Routio aluetoimikunnan aloite Salmenmäentie 28 parkkipaikoista
ote ja ohjeistus hakemuksen tekemiseen aloitteen tekijällä
merkitään aloiteluetteloon

§ 169 Valtuustoaloite Hallintosääntöön muutos koskien vaikuttamistoimielinten jäsenten ansionmenetyskorvausta
johdon assistentti Perheentupa, merkitään aloiteluetteloon

§ 170 Valtuustoaloite Perhevalmentaja-kokeilu lohjalaisessa varhaiskasvatuksessa
johdon assistentti Perheentupa, merkitään aloiteluetteloon

§ 171 Valtuustoaloite Välkky-turvatolpan pilotointi koulukiusaamisen
ehkäisemiseksi
johdon assistentti Perheentupa, merkitään aloiteluetteloon

§ 172 Valtuustoaloite Mäntynummen yhtenäiskoulusuunnitelman
muuttaminen pelkäksi Mäntynummen yläkouluksi
johdon assistentti Perheentupa, merkitään aloiteluetteloon

§ 173 Tiedotusluontoiset asiat
ei toimenpiteitä

 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston 20.10.2025 tekemät päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivallan puitteissa ja ne täytäntöönpannaan tällä päätöksellä.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

------------------------------------