RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 425
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Otto-oikeuden käyttäminen toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksiin
Kaupunginhallitus 03.11.2025 § 425
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat
ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla
siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen
jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt
päätöksen.
Hallintosäännön 33 §:n mukaan kaupunginhallituksella tai kaupunginjohtajalla ei ole otto-oikeutta kuntien yhteisen ympäristöterveyslautakunnan
tekemiin päätöksiin. Työllisyys- ja elinkeinolautakunnan otto-oikeuteen noudatetaan Lohjan ja Karkkilan välisen yhteistoimintasopimuksen
mukaisia toimintaperiaatteita, joiden mukaisesti otto-oikeuden käyttäminen edellyttää osapuolten yksimielisyyttä.
Otto-oikeutta ei ole myöskään niihin päätöksiin, jotka on kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle.
Hallintosäännön 35 §:n 1 momentin mukaan kaupunginhallituksen jaoston ja kaupunginhallituksen alaisen viranhaltijan on ilmoitettava kaupunginhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus on päättänyt, ettei käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti luottamushenkilöportaaliin, josta se on kaupunginhallituksen luettavissa.
Lautakuntien alaisten viranhaltijoiden päätökset ilmoitetaan ao. lautakunnalle.
28.10.2025 mennessä ovat valmistuneet seuraavat lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat:
- Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 21.10.2025
- Sivistyslautakunta 23.10.2025
Lisätiedot Hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - asialistat toimielinten kokouksista 24.10.2025 asti
- kaupunginhallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset ajalta 21.10.2025-27.10.2025
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää merkitä edellä esitetyt lautakuntien, jaostojen ja muiden toimielinten pöytäkirjat, sekä viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei kaupunginhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Käsittely
Esitys otto-oikeuden käyttämisestä
Asian käsittelyn aikana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Joona Räsänen teki kaupunginhallituksen jäsen Taina Lackmanin ja kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja Pekka Luoman kannattamana esityksen, että kaupunginhallitus käyttää otto-oikeutta kaikkiin henkilöstöjohtajan palkallisia opintopäiviä koskeviin viranhaltijapäätöksiin.
Äänestys Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että koska asiassa ei olla yksimielisiä, on siitä äänestettävä.
Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti: ne, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat Räsäsen tekemää vastaesitystä äänestävät EI
JAA: 11 ääntä (Sundqvist Kaj, Räsänen Joona, Saari Leena, Maittila Hannele, Heinänen Pirkko, Alanne Päivi, Slunga-Poutsalo Riikka, Saarinen Markku, Luoma Pekka, Salmenpohja Juhana, Lackman Taina
EI: 2 ääntä (Aittakumpu Birgit, Nybäck Satu)
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että äänin 2-11 kaupunginhallitus päättää käyttää otto-oikeutta henkilöstöjohtajan päätöksiin §§ 249-261 koskien palkallisten opintopäivien myöntämistä.
Päätös Kaupunginhallitus päätti
1. käyttää otto-oikeutta henkilöstöjohtajan päätöksiin §§ 249-261 koskien palkallisten opintopäivien myöntämistä
2. merkitä muut edellä esitetyt lautakuntien, jaostojen ja muiden toimielinten pöytäkirjat, sekä viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei kaupunginhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |