RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 194
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuntalaisaloite: Frisbeegolfrata Pusulan Keräkankareelle
170/10.03.01.00/2023
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 21.10.2025 § 87
Pusulan Urheilijat -58, seura ja johtokunta, esittävät 15.3.2023 saapuneessa aloitteessa frisbeegolfradan perustamista Keräkankareen hiihtomaastoon.
”Seuran johtokunta on päättänyt kokouksessaan 22.11.2022 että puheenjohtaja tekee asiasta seuran nimissä kuntalaisaloitteen Lohjan kaupungille.
Rata hyödyntäisi hiihtolatupohjia mukaillen pitkälti niitä ja iltojen hämärtyessä latujen valaistus pidentäisi peliaikaa. Alueen korkeuserot ja maasto tarjoaisivat mahdollisuuden suunnitella haastavan ja pitkän radan ja kaksilla heittopaikoilla samalla koko perheen pelattavan. Lisäksi hiihtomajan läheisyyteen voitaisiin tehdä minirata perheen pienimmille. Alueella on isot parkkitilat valmiina sekä mm. grillauspaikka.
Alue on kesäisin hyvin vähäisellä käytöllä ja kenttä houkuttelisi perheitä liikkumaan yhdessä. Ennen kuntalaisaloitteen tekemistä on myös haluttu varmistaa muiden paikallisyhdistyksien kannatus hankkeelle ja positiivisena asiana kenttää kannattavat ainakin mm. Lions Club Pusula, MLL Pusula, FC Saukkolan Pallo, Nummen yhtenäiskoulun vanhempaintoimikunta sekä Pusulan vanhempainyhdistys.”
Frisbeegolfradan toteuttaminen Pusulan Keräkankareelle lisäisi selkeästi alueen kesäajan käyttöä ja on sen takia kannatettava idea. Frisbeegolfradan kustannusarvio on noin 40 000 € - 50 000 €. Frisbeegolfradan toteuttamisesta Pusulan Keräkankareelle ei ole huomioitu vuoden 2026 talousarviossa.
Lisätiedot Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Lonkainen, merja.lonkainen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallituksen pöytäkirjan ote 18.12.2024 § 93
Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja
Päätösesitys Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi Lohjan Liikuntakeskus Oy:n selvityksen,
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle aloitteen loppuun käsitellyksi; sekä
3. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Päätös Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginhallituksen listalle
------------------------------------
Kaupunginhallitus 03.11.2025 § 415
Lisätiedot Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Lonkainen, merja.lonkainen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallituksen pöytäkirjan ote 18.12.2024 § 93
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää
1. merkitä tiedoksi, että kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta on päättänyt merkitä tiedoksi Lohjan Liikuntakeskus Oy:n selvityksen, jossa todetaan seuraavaa:
Frisbeegolfradan toteuttaminen Pusulan Keräkankareelle lisäisi selkeästi alueen kesäajan käyttöä ja on sen takia kannatettava idea. Frisbeegolfradan kustannusarvio on noin 40 000 € - 50 000 €. Frisbeegolfradan toteuttamisesta Pusulan Keräkankareelle ei ole huomioitu vuoden 2026 talousarviossa.
2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 17.11.2025 § 194
Lisätiedot Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Merja Lonkainen, merja.lonkainen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Lohjan Liikuntakeskus Oy:n hallituksen pöytäkirjan ote 18.12.2024 § 93
Päätösesitys Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi ote aloitteen tekijä
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |