RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 181
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Työkonepalvelut 11/2025-10/2027 + optio 1+1v
1313/02.08.00/2025
Tekninen lautakunta 15.10.2025 § 167
Lohjan kaupungin tekninen toimi on kilpailuttanut 15.8.2025 Cloudia Tarjouspalvelun (572111) sekä Hilman kautta julkisen hankintalain mukaisella EU-kynnysarvon ylittävällä avoimella menettelyllä teknisen toimen rakennushankkeissa ja talvi-/kesäkunnossapidossa (kadut ja yleiset alueet, vesihuolto, puistot ja viheralueet, tilakeskuksen kiinteistöt) tarvittavat työkonehankinnat tuntiveloitusperusteisena (€/h) työnä toteutettavana sopimuskaudelle 1.11.2025–31.10.2027. Hankintaan sisältyy yhden + yhden (1+1) vuoden optiot.
Tarjouspyynnössä on ilmoitettu puitejärjestelyyn valittavaksi 10-20 toimittajaa.
Hankinnan peruste: halvin hinta.
Työkonepalveluiden 11/2025–10/2027 arvo optiovuosineen on yli
2 000 000 euroa, jolloin voimassa olevan Lohjan kaupungin hankintaohjeen mukainen päätösoikeus on kaupunginvaltuustolla (Kaupunginhallitus hyväksynyt 2.10.2023 § 347).
Hankinta ei koske erikseen kilpailutettavia rakennuskohteita, erillishankintoja tai muita vastaavia kilpailutuksia.
Määräaikaan 17.9.2025 klo 12:00 mennessä saapui 27 tarjousta.
Seuraavat tarjoukset (7 kpl) eivät ole tarjouspyynnön mukaisia tai eivät täytä tarjouspyyntöasiakirjojen kelpoisuusedellytyksiä / tilaajavastuulain vaatimuksia:
E.V. Kunttu Oy (tarjottu kalusto ei täytä vaadittua päästöluokitusta Stage IV tai uudempi)
Halico Ky (tarjousta ei ole toimitettu tarjouspyynnön mukaisella tarjouslomakeella)
MHR Nurmi Oy (tarjousta ei ole toimitettu tarjouspyynnön mukaisella tarjouslomakeella)
Pekka Harjanne Oy (tarjoajalta puuttuu pyydetty selvitys vasteajan toteutumisesta)
Rahtikeskus Oy (tarjousta ei ole toimitettu tarjouspyynnön mukaisella tarjouslomakeella)
Remander Oy (tarjottu kalusto ei täytä vaadittua päästöluokitusta Stage IV tai uudempi)
VJ Maa-aines Oy (tarjoajalta puuttuu pyydetty selvitys vasteajan toteutumisesta).
Seuraavien tarjousten (2 kpl) yksittäiset koneet eivät täytä tarjouspyynnön mukaisia päästövaatimuksia (Stage IV tai uudempi):
Kuljetus Jarkko Saario Oy (tela-alustainen kaivinkone Huyndai Robex 27, vm. 2012)
Palpen Oy (kaivurikuormaaja Lännen 8600, vm. 2012).
Edellä mainitut tarjoukset (Kuljetus Jarkko Saario Oy ja Palpen Oy) ovat muiden tarjottujen koneiden osalta tarjouspyynnön mukaisia ja täyttävät tarjouspyyntöasiakirjojen kelpoisuusedellytykset ja tilaajavastuulain vaatimukset.
Seuraavat tarjoukset (18 kpl) ovat kaikilta osin tarjouspyynnön mukaisia ja täyttävät tarjouspyyntöasiakirjojen kelpoisuusedellytykset ja tilaajavastuulain vaatimukset:
AM Infra Oy
Kaivuupalvelu Järvinen Oy
Karjaan KTK Oy
Konetyöt M Suominen
Koneurakointi Jani Peltola Oy
L. Isopuro Oy
Maarakennus Sami Saarinen Oy
Mäntylä Yhtiöt Oy
NV-Urakointi Oy
Oy Göran Hagelberg Ab
Pusulan Maanrakennus Oy
Ralf Jung Ab
Sainio Infra Oy
Sarén Hannu Olavi
Suomen Kaivutekniikka Oy
Uudenmaan Pihamestarit Oy
Vappulan Metalli Oy.
Lisätiedot Tiemestari Roger Falck, roger.falck(at)lohja.fi
Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen(at)lohja.fi
Oheismateriaali – Tarjouspyyntö
– Tarjousten avauspöytäkirja
– Tarjousten vertailutaulukko
Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus
Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle, että se päättää
1. hylätä seuraavien toimittajien tarjoukset tarjouspyynnön vastaisina
(7 kpl):
– E.V. Kunttu Oy
– Halico Ky
– MHR Nurmi Oy
– Pekka Harjanne Oy
– Rahtikeskus Oy
– Remander Oy
– VJ Maa-aines Oy
2. hylätä seuraavien toimittajien (2 kpl) yksittäiset koneet, koska ne eivät
täytä tarjouspyynnön mukaisia päästövaatimuksia (Stage IV tai
uudempi):
– Kuljetus Jarkko Saario Oy (tela-alustainen kaivinkone Huyndai
Robex 27, vm. 2012)
– Palpen Oy (kaivurikuormaaja Lännen 8600, vm. 2012).
3. valita työkonepalvelut 11/2025-10/2027 toimittajiksi seuraavat
tarjouspyyntöasiakirjojen kelpoisuusedellytykset täyttävät yritykset
(20 kpl):
– AM Infra Oy
– Kaivuuliike Stigell Ky
– Kaivuupalvelu Järvinen Oy
– Karjaan KTK Oy
– Konetyöt M Suominen
– Koneurakointi Jani Peltola Oy
– Kuljetus Jarkko Saario Oy
– L. Isopuro Oy
– Maarakennus Sami Saarinen Oy
– Mäntylä Yhtiöt Oy
– NV-Urakointi Oy
– Oy Göran Hagelberg Ab
– Palpen Oy
– Pusulan Maanrakennus Oy
– Ralf Jung Ab
– Sainio Infra Oy
– Sarén Hannu Olavi
– Suomen Kaivutekniikka Oy
– Uudenmaan Pihamestarit Oy
– Vappulan Metalli Oy
4. oikeuttaa teknisen johtajan päättämään tarjouspyynnön mukaisten
optiovuosien käyttämisestä ja hintojen tarkistuksesta optiovuosien osalta
5. tekninen lautakunta päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta
kokouksessa.
Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginhallitus
------------------------------------
Kaupunginhallitus 27.10.2025 § 380
Lisätiedot Tiemestari Roger Falck, roger.falck(at)lohja.fi
Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen(at)lohja.fi
Oheismateriaali – Tarjouspyyntö
– Tarjousten avauspöytäkirja
– Tarjousten vertailutaulukko
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys Kaupunginhallitukselle päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää
1. hylätä seuraavien toimittajien tarjoukset tarjouspyynnön vastaisina
(7 kpl):
– E.V. Kunttu Oy
– Halico Ky
– MHR Nurmi Oy
– Pekka Harjanne Oy
– Rahtikeskus Oy
– Remander Oy
– VJ Maa-aines Oy
2. hylätä seuraavien toimittajien (2 kpl) yksittäiset koneet, koska ne eivät
täytä tarjouspyynnön mukaisia päästövaatimuksia (Stage IV tai
uudempi):
– Kuljetus Jarkko Saario Oy (tela-alustainen kaivinkone Huyndai
Robex 27, vm. 2012)
– Palpen Oy (kaivurikuormaaja Lännen 8600, vm. 2012).
3. valita työkonepalvelut 11/2025-10/2027 toimittajiksi seuraavat
tarjouspyyntöasiakirjojen kelpoisuusedellytykset täyttävät yritykset
(20 kpl):
– AM Infra Oy
– Kaivuuliike Stigell Ky
– Kaivuupalvelu Järvinen Oy
– Karjaan KTK Oy
– Konetyöt M Suominen
– Koneurakointi Jani Peltola Oy
– Kuljetus Jarkko Saario Oy
– L. Isopuro Oy
– Maarakennus Sami Saarinen Oy
– Mäntylä Yhtiöt Oy
– NV-Urakointi Oy
– Oy Göran Hagelberg Ab
– Palpen Oy
– Pusulan Maanrakennus Oy
– Ralf Jung Ab
– Sainio Infra Oy
– Sarén Hannu Olavi
– Suomen Kaivutekniikka Oy
– Uudenmaan Pihamestarit Oy
– Vappulan Metalli Oy
4. oikeuttaa teknisen johtajan päättämään tarjouspyynnön mukaisten
optiovuosien käyttämisestä ja hintojen tarkistuksesta optiovuosien osalta.
Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 17.11.2025 § 181
Lisätiedot Tiemestari Roger Falck, roger.falck(at)lohja.fi
Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen(at)lohja.fi
Oheismateriaali – Tarjouspyyntö
– Tarjousten avauspöytäkirja
– Tarjousten vertailutaulukko
Päätösesitys Valtuusto päättää
1. hylätä seuraavien toimittajien tarjoukset tarjouspyynnön vastaisina
(7 kpl):
– E.V. Kunttu Oy
– Halico Ky
– MHR Nurmi Oy
– Pekka Harjanne Oy
– Rahtikeskus Oy
– Remander Oy
– VJ Maa-aines Oy
2. hylätä seuraavien toimittajien (2 kpl) yksittäiset koneet, koska ne eivät
täytä tarjouspyynnön mukaisia päästövaatimuksia (Stage IV tai
uudempi):
– Kuljetus Jarkko Saario Oy (tela-alustainen kaivinkone Huyndai
Robex 27, vm. 2012)
– Palpen Oy (kaivurikuormaaja Lännen 8600, vm. 2012).
3. valita työkonepalvelut 11/2025-10/2027 toimittajiksi seuraavat
tarjouspyyntöasiakirjojen kelpoisuusedellytykset täyttävät yritykset
(20 kpl):
– AM Infra Oy
– Kaivuuliike Stigell Ky
– Kaivuupalvelu Järvinen Oy
– Karjaan KTK Oy
– Konetyöt M Suominen
– Koneurakointi Jani Peltola Oy
– Kuljetus Jarkko Saario Oy
– L. Isopuro Oy
– Maarakennus Sami Saarinen Oy
– Mäntylä Yhtiöt Oy
– NV-Urakointi Oy
– Oy Göran Hagelberg Ab
– Palpen Oy
– Pusulan Maanrakennus Oy
– Ralf Jung Ab
– Sainio Infra Oy
– Sarén Hannu Olavi
– Suomen Kaivutekniikka Oy
– Uudenmaan Pihamestarit Oy
– Vappulan Metalli Oy
4. oikeuttaa teknisen johtajan päättämään tarjouspyynnön mukaisten
optiovuosien käyttämisestä ja hintojen tarkistuksesta optiovuosien osalta.
Päätös Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi ote hankinnat(at)lohja.fi (edelleen tarjouksen jättäneille)
tekninen johtaja Moisio, tiemestari Falck, kaupunkitekniikkapäällikkö Lötjönen
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |