Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 437


 

Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio Vahingonkorvausvaatimukseen / Keskinäinen Kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaari

 

481/03.06.02.00/2022

 

Kaupunginhallitus 11.04.2022 § 118

 

 Lohjan kaupunki on 10.12.2021 ja 9.3.2022 vastaanottanut Sammatin Sateenkaari Keskinäinen Kiinteistö Oy:n vahingonkorvaushakemukset, jotka koskevat hakijan oikeutta korvauksiin kaupungin viranhaltijoiden väitettyjen virheiden ja laiminlyöntien perusteella. Kaupunginhallitus on päätöksellään 30.9.2019 § 286 hylännyt samaisen hakijan aiemman korvaushakemuksen, jossa on vaadittu korvaamaan maankäyttösopimuksen tekemättä jättämisestä aiheutuneina negatiivista ja positiivista sopimusetua koskevina vahinkoina yhteensä 450.000 euroa. Korvaushakemuksen taustalla on ollut hakijan näkemys, jonka mukaan kaupunki on maankäyttösopimusneuvotteluissa osoitetulla passiivisuudella ja sopimuksen tekemättä jättämisellä aiheuttanut hakijalle huomattavan vahingon.

Nyt käsiteltävät kaksi uutta hakemusta perustuvat hakijan käsitykseen siitä, etteivät viranhaltijat ole oikea-aikaisesti antaneet hakijalle muutoksenhakukelpoista hallintopäätöstä, vaikka tämä on pyytänyt ns. suunnittelutarveratkaisua haluamalleen kiinteistölle. Kaavoitusprosessin etenemisessäkin on hakijan mukaan ollut epäselvyyttä. Viranhaltijoiden passiivisuudesta katsotaan aiheutuneen suuri varallisuusvahinko.

Vahingon kerrotaan viimeisimmässä hakemuksessa koostuvan yhteensä kahdentoista (12) omakotitalon rakentamisen myyntivoitoista (300.000 euroa) sekä oikeudellisesta neuvonnasta ja oman työajan käytöstä (65.000 euroa). Korvausvaatimuksen yhteismäärä on siten 365.000 euroa. Vaihtoehtona on lisäksi esitetty, että kaupunki voisi ostaa hakijan kiinteistön hakijan määrittämällä hinnalla.

Korvaushakemukset on esitetty tämän päätösesityksen liitteinä.

Asian oikeudellisesta arvioinnista

Edellisessä korvauspäätöksessä on käsitelty maankäyttösopimusneuvotteluihin perustuvan vastuun edellytyksiä sekä silloin esitetyn vahingon korvauskelpoisuutta. Aiemmin esitettyjä perusteluja ei niiltä osin ole tarkoituksenmukaista toistaa uusien hakemusten käsittelyssä.

Vahingonkorvauslain 2 luvun 1 §:n yleinen tuottamusvastuusäännös vaatii, että vahingonkärsijän väitetyn vahinkotapahtuman lisäksi esitettäisiin näyttöä niin vahingonaiheuttajan virheestä tai laiminlyönnistä kuin niiden taustalla olevasta huolimattomuudesta tai tahallisuudesta (ns. tuottamus). Tuottamuskynnyksen ylittymisen lisäksi perusedellytyksenä on vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukainen ns. korvauskelpoinen vahinko. Myös tätä koskeva näyttötaakka lankeaa vahingonkärsijälle. Ns. standardisäännöksenä tunnettu vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n vastuuperuste, joka koskee korvausvelvollisuuden arviointia julkisen vallan käytössä, asettaa julkisen vallan käytön tuottamuskynnyksen vielä hiukan perinteistä tuottamusvastuuta korkeammalle. Laiminlyönnin, huolimattomuuden ja korvauskelpoisen vahingon ohella vaaditaan lisäksi aina, että laiminlyönti olisi syy-yhteydessä aiheutuneeseen vahinkoon. Näiltäkin osin näyttövelvollisuus asettuu vahingonkärsijän puolelle.

Korvaushakemuksessa ei oteta kantaa siihen, perustetaanko vastuu tavalliseen tuottamusvastuusäännökseen vai ns. standardisäännökseen.  Epäselväksi myös jää, kohdistuvatko vaatimukset viranhaltijoihin vai kaupunkiin heidän työnantajanaan vahingonkorvauslain 3 luvun 1 §:ssä käsitellyn ns. isännänvastuun perusteella. Esimerkiksi näkemystä viranhaltijoiden ns. yhteisvastuusta tai muusta vastuun kohdentumisesta ei esitetä. Hakemuksissa luetellaan erinäisiä viranhaltijoita, joiden toiminnasta vahingon katsotaan aiheutuneen.

Koska käsitys näistä on jäänyt ilmaisematta, tulee asian arvioinnissa keskittyä yleisesti viranhaltijoiden toiminnan huolellisuusvaatimusten toteutumiseen. Oletuksena on, että hakija on tarkoittanut osoittaa hakemuksen nimenomaan kaupungin vastuun kannalta arvioitavaksi. Oleellista on, että jos kaupunkia ei voida pitää vastuullisena vahingoista, ei myöskään viranhaltijoiden itsenäinen vastuuperuste voi toteutua.

Saadun selvityksen perusteella vaikuttaa siltä, että kaupungin hallintolain 7-8 §:n mukainen palveluperiaate ja neuvontavelvollisuus ovat saattaneet jäädä toteutumatta tavalla, joka on johtanut asian käsittelyn viivästymiseen ja hakijan mahdolliseen ajoittaiseen epätietoisuuteen kaavoitus- ja lupamenettelyn etenemisestä.

Suunnittelutarveratkaisu on maankäyttö- ja rakennuslain (jälj. MRL) mukainen lupainstituutio, jonka edellytykset on tarkoin säännelty lain 137 §:ssä. Kyse on rakennusluvan erityisistä edellytyksistä ns. suunnittelutarvealueella. Kellään toimijalla ei ole subjektiivista oikeutta saada itselleen myönteistä suunnittelutarveratkaisua tilanteessa, jossa lainmukaiset edellytykset eivät täyty. Tulkinta-auktoriteettina on MRL:n ja kaupungin hallintosäännön mukainen lupaviranomainen. Muutoksenhaku päätökseen toteutuu päätökseen liitettyjen muutoksenhakuohjeiden mukaisesti. Suunnittelutarveratkaisua koskeva kielteinen lupapäätös on tehty 17.3.2022 (kaupunkisuunnittelulautakunnan lupajaosto § 31). Kaupunki ei tässä vaiheessa tiedä, hakeeko korvauksen hakija päätökseen muutosta.

Hallinnon palveluperiaatteen mukainen neuvonta rajoittuu menettelykysymyksiin henkilön omassa asiassa ja edellyttää hallinnon asiakkaan ohjeistamista tarpeellisessa laajuudessa. Yleensä perusteltu vastaus voidaan katsoa riittäväksi. Huomionarvoista on, että vahingonkorvauslain 3 luvun 4 §:n nimenomaisen säännöksen perusteella oikeus vahingonkorvaukseen estyy aina, jos vahingonkärsijä on jättänyt pätevättä syyttä hakematta muutosta päätökseen, ja jos tämä muutosta hakemalla olisi voinut välttyä vahingolta. Säännös sisältää oletuksen muutoksenhakuvelvollisuudesta aina, jos muutoksenhakukelpoiseen päätökseen saattaisi sisältyä vahinkoriskejä asianosaiselle. Lainsäätäjän tarkoituksena on myös ollut kategorisesti rajata pois väitteet viranomaisen virheisiin perustuvasta vastuusta niissä tilanteissa, joissa viranomaisen päätöstä ei ole ensin vastuun ns. kynnyskysymyksenä muutoksenhaussa todettu lainvastaiseksi.

Myös hakemuksissa viitatussa eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisussa korostuvat nämä näkökohdat. Päätös tukee käsitystä siitä, että kellään ei ole subjektiivista oikeutta saada mitä tahansa toivomaansa kysymystä ratkaistuksi hallintopäätöksen muodossa, ja perusteltu vastaus voidaan tyypillisesti katsoa riittäväksi. Kun päätös tehdään, toteutuu päätöksen muutoksenhaku muutoksenhakuohjeiden mukaisesti ja rajautuu niissä ilmaistuun lakiperusteiseen muutoksenhakuaikaan.

Vaikka kaavoitusprosessin ja lupaharkinnan etenemisestä on ollut kaupungin viranhaltijoiden ja asianosaisen kesken epäselvyyttä, ei käsittelyn etenemistahti tarkoita sellaista viranomaisen laiminlyöntiä, jonka nyt voitaisiin havaita olevan syy-yhteydessä kerrottuihin vahinkoihin. Kielteinen lupapäätös on tehty, eikä siihenkään voida katsoa sisältyvän viranomaisen virheellistä menettelyä. Päätöksen tulisi erikseen kumoutua muutoksenhaussa, jotta viranomaisen tuottamus- ja muuhun vahingonkorvausoikeudelliseen arviointiin voitaisiin edes lähtökohtaisesti edetä.

Korvaushakemukset vaikuttavat tukeutuvan osaksi myös ajatukseen siitä, että hakijalle olisi luvattu tietynlainen lopputulos kaavoitusprosessissa ja lupa-asian käsittelyssä. Hallintolain 6 §:ään sisältyvällä ns. luottamuksensuojan periaatteella suojataan vain hallinnon asiakkaan ns. oikeutettuja odotuksia. Oikeutettujen odotusten tulee oikeuskirjallisuudessakin kuvatuin tavoin perustua oikeusjärjestykseen eli niiden tulee olla lainmukaisia. Asianosaisen tulee lisäksi olla vilpittömässä mielessä odotusten suhteen. Myös luottamuksensuojassa korostuvat nimenomaiset hallintopäätökset ja niiden oikeusvaikutukset. Mahdolliset lainvastaiset käsitykset, neuvot tai lupauksetkaan eivät perusta luottamuksensuojaa, ja hallinnon asiakkaan tulee ymmärtää esimerkiksi päätöksenteon perustuvan kunnan toimivaltaisen viranomaisten hallintopäätöksiin. Periaate ei syrjäytä tietyn päätöksen laintasoisia erityisiä edellytyksiä tai ohita niitä itsenäisenä ratkaisusääntönä. Luottamuksensuoja ei kuitenkaan estä esimerkiksi lupa-asian ennakkokäsityksen ilmaisemista hakijalle ennen asian ratkaisua. Periaate puhuu etenkin sen puolesta, että kaavoitusprosessissa etenemistä arvioidaan kunnan itsehallinnon mukaisesti kunnan toimivaltaisessa viranomaisessa, ja että lupaharkinnassa nojaudutaan laissa lueteltuihin perusteisiin sekä nimenomaisen päätöksenteon vaatimukseen. Muissa muodoissa annetut käsitykset eivät perusta asianosaiselle luottamuksensuojaa. (Luottamuksensuojan periaatteesta tarkemmin esim. Hallinto-oikeus, Mäenpää 2018, s. 169-175)

Eduskunnan oikeusasiamiehen ratkaisun anti keskittyy viranomaisen neuvontavelvollisuuden arviointiin, eikä ratkaisusta voida tehdä päätelmiä korvauskelpoisesta vahingosta viranomaisen toimintaa tai laiminlyöntiä koskevine syy-yhteyksineen. Oikeusasiamiehen kannanotto ei sisällä viitteitä siihen, että korvausvastuun edellytykset täyttyisivät, ts. että kyseeseen tulisi vahingonkorvauslaissa tarkoitettu kaupungin huolimattomuudesta johtuva virhe tai laiminlyönti tai että asiassa olisi aiheutunut korvauskelpoista vahinkoa.

Varallisuusvahingon korvattavuus edellyttää tuekseen vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaista erityistä perustetta, kuten sitä, että vahinko olisi seurausta julkisen vallan käytöstä. Käytännössä vahingon tulisi olla syy-yhteydessä esimerkiksi selvästi lainvastaiseen ja kumoutuneeseen ja tämän lisäksi virkavelvollisuuksien vastaisesti tehtyyn päätökseen. On myös syytä todeta, ettei hakijan käsitys korvauskelpoisesta vahingosta sisällä minkäänlaista erittelyä tai näyttöä vahingon määrästä. Kerrottu myyntivoitto ei perustu näyttöön katteista taikka laskelmiin mahdollisista myyntihinnoista ja niiden suhteesta hankkeen kuluihin. Korvausvaatimukseen ei määrää koskevilta osin edes voitaisi ottaa kantaa. Väitettyjen asiamieskulujen sekä oman työajan osalta on syytä painottaa, että asian käsittely on rajautunut maankäyttösopimusta, kaavoitusprosessia, lupamenettelyä sekä hallinnollisia vahingonkorvaushakemuksia koskeviin hallintoprosesseihin. Hallintolain 64 §:n mukaisesti kukin vastaa hallintoasiassa omista kuluistaan. Kulut eivät olisi korvauskelpoisia, vaikka niiden määrä perustuisikin riittävään erittelyyn.

Vaikka asiassa olisi voitu todeta viranomaisen virhe tai laiminlyönti julkisen vallan käytössä, ei varallisuusvahinkoa tai sen määrä ole tullut millään tavoin osoitetuksi. Myös tämä rajaisi vastuun pois.

Yhteenvetoa

Vaikka kaupungin neuvontavelvollisuuden toteuttamisessa saattaa kaavoitus- ja lupaprosessin eri vaiheissa olla ilmennyt puutteita, ei kyse ole sellaisesta viranomaisen huolimattomuudesta johtuneista laiminlyönneistä, jotka olisivat johtaneet hakemuksissa viitattuun vahinkoon. On selvää, että syy-yhteyden vaatimus jää tapauksessa toteutumatta. Myöskään viranomaisen toiminnalta korvausvastuun toteutumiseksi vaaditun tuottamuskynnyksen ylittymistä ei ole osoitettu.

Suunnittelutarveratkaisua koskevan päätöksen lainvastaisuus olisi tullut osoittaa muutoksenhaussa. Lisäksi on huomattava, ettei lainvastaiseksikaan muutoksenhaussa todetun ratkaisun yleensä katsota aiheuttavan asianosaiselle korvauskelpoista vahinkoa. Kumoutuvakaan päätös ei yleensä tarkoita sellaista esimerkiksi virkavelvollisuuksien vastaista menettelyä, joka ylittäisi vahingonkorvauslaissa omaksutun tuottamuskynnyksen.

Vahingon määrästä ei ole esitetty näyttöä. Korvausaiheet, joista varallisuusvahingon on väitetty koostuvan, on edellä todettu perusteettomiksi.

Päätöksen luonteesta

Päätös on vain kaupungin kannanotto sen omaan korvausvastuuseen tarkasteltavassa asiassa. Päätös ei estä korvausvelvollisuuden saattamista toimivaltaisen yleisen tuomioistuimen ratkaistavaksi.

 

Lisätiedot 

 

Oheismateriaali - vahingonkorvausvaatimus

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan viran väliaikainen hoitaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää hylätä vahingonkorvaushakemukset perusteettomina edellä esitetyin syin.

 

Esteellisyys Kaupunginhallituksen jäsen Päivi Alanne ilmoitti olevansa esteellinen (yleislausekejäävi, hallintolaki 28 § 1 mom 7. kohta) tämän asian osalta ja poistui kokouksesta asian käsittelyn alkaessa klo 17.54. Hänen tilalleen kokoukseen saapuu kaupunginhallituksen varajäsen Lotta Paakkunainen klo 17.54.

Hallintojohtaja Sanna Lundström oli poissa kokouksesta esteelllisenä (osallisuusjäävi, hallintolaki 28 § 1 mom 1. kohta) tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan. Hänen tilallaan pöytäkirjanpitäjänä toimi henkilösjohtaja Anu Rautiainen.

 

Vastaesitys Käsittelyn aikana kaupungninhalllituksen jäsen Markku Saarinen teki kaupunginhallituksen 2. varapuheenjohtajan Taina Lackmanin ja kaupunginhallituksen jäsenen Pirjo-Leena Forsströmin ja kaupunginhallituksen varajäsenen Lotta Paakkunaisen kannattamana seuraavan vastaesityksen:

”Esitän, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Liitetiedostoista puuttuvat mm eduskunnan oikeusasiamiehen ja kuntaliiton lausunnot. lausunnot olisi syytä käsitellä kaupunginhallituksessa erikseen. Nykyiselle kaupunginhallitukselle pitää esitellä kaikki asiaan liittyvät aikaisemmat vaiheet ja tehdyt päätökset ja toimenpiteet. Sen jälkeen on parempi valmius päättää korvausasiasta, joka saattaa päätyä oikeuskäsittelyyn.”

 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat pohjaesitystä, äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat asian palauttamista uudelleen valmisteluun, äänestävät EI

JAA: 8 ääntä (Luoma Pekka, Pajuoja Matti, Sassi Jukka, Saukkola Heli, Skaffari Laura, Sundqvist Kaj, Turunen Janne, Uotila Urpo)

EI: 5 ääntä (Forsström Pirjo-Leena, Lackman Taina, Saarinen Markku, Paakkunainen Lotta, Tallqvist Jan)

Puheenjohtaja totesi, että näin ollen äänin 8-5 pohjaesitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti hylätä vahingonkorvaushakemukset perusteettomina edellä esitetyin syin.

 

Täytäntöönpano ote korvausvaatimuksen tekijä

Kaupunginhallituksen jäsen Pirjo-Leena Forsström palasi kokoukseen tämän asian käsittelyn alkaessa klo 17.52.

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 23.05.2022 § 166

 

 Lohjan kaupunki on 5.5.2022 vastaanottanut Sammatin Sateenkaari Keskinäinen Kiinteistö Oy:n oikaisuvaatimuksen, jossa vaaditaan kumoamaan kaupunginhallituksen päätös 11.4.2022 § 118. Muutoksenhaun kohteena olevalla päätöksellään kaupunginhallitus on hylännyt oikaisuvaatimuksen tekijän vahingonkorvaushakemuksen, jossa hakija on vaatinut korvaamaan kaavoitusprosessin keskeytymisestä ja rakennushankkeiden toteutumatta jäämisestä väitetysti aiheutuneen vahingon.

Oikaisuvaatimuksessa vaaditaan kumoamaan oikaisuvaatimuksen kohteena oleva päätös sekä tekemään uusi myönteinen päätös muutoksenhakijan korvaushakemukseen. Lisäksi edellytetään oikaisuvaatimuksen tekemisestä aiheutuneiden asianajokulujen korvaamista, yhteismäärältään 7852,30 euroa (sis. alv).

Oikaisuvaatimuksen perusteena tukeudutaan muutoksenhakijan käsitykseen siitä, että päätös olisi syntynyt virheellisessä järjestyksessä kahden päätöksentekoon osallistuneen luottamushenkilön esteellisyyden vuoksi. Esteellisyyden katsotaan perustuvan hallintolain 28 § 1 mom. 3-kohtaan (ns. intressijäävi) ja 7-kohtaan (ns. yleislausekejäävi). Käsityksen tueksi viitataan kaavahanketta koskevaan kanteluun, jonka kohteena muutoksenhakija toteaa myös em. henkilöiden olleen. Oikaisuvaatimuksessa ilmeisesti arvioidaan, että vahingonkorvaus-hakemuksen olisi jollakin perusteella voinut tulkita kohdistuvan myös mainittuihin kahteen henkilöön, jolloin kyseinen liityntä olisi perustanut esteellisyyden.

Lisäksi oikaisuvaatimuksessa uudistetaan jo alkuperäiseen korvaushakemukseen sisältyneitä käsityksiä siitä, että muutoksenhakijalla olisi ollut oikeus saada kaavaprosessi haluamansa sisältöisenä saatettua loppuun. Muutoksenhakija myös edelleen katsoo, että tällä olisi tullut olla subjektiivinen oikeus tietynlaisen maankäyttösopimuksen tekemiseen kaupungin kanssa. Lisäksi annetaan ymmärtää, että kaupungin olisi kaavoittajana tullut kantaa riski muutoksenhakijan investoinneista hankkeeseen. Oikaisuvaatimuksessa myös jälleen arvioidaan, että eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen aiemmassa kanteluasiassa antama ratkaisu olisi perustanut kaupungille sellaisia toimintavelvollisuuksia, joiden mukaan kaupunki voitaisiin katsoa vahingonkorvausvelvolliseksi. Muutoksenhakija esittää vielä tekstinsä lopussa vaihtoehtoja kaavahankkeessa etenemiseksi ja kaupungin erillisen vahingonkorvauksen välttämiseksi. Lisäksi ilmaistaan käsitys siitä, että Kuntaliiton ja eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisuja ei ole otettu huomioon korvaushakemuksen taustana ja korvausta puoltavina seikkoina.

Oikaisuvaatimus on tämän päätösesityksen liitteenä.

Perustelut:

Kaupunki viittaa kaikilta osin oikaisuvaatimuksen kohteena olevan päätöksen perusteluihin ja toteaa, ettei samoja kaavahankkeen keskeytymistä ja maankäyttösopimuksen tekemättä jäämistä koskevia vastuita ole tarpeen toistaa enää tässä päätöksessä. Myös Kuntaliiton kirjelmän ja apulaisoikeusasiamiehen ratkaisun oikeudellinen merkitys vahingonkorvausasian arvioinnille on seikkaperäisesti käytyä läpi aiemmassa korvauspäätöksessä.

Muutoksenhakija mieltää kahdella päätöksentekoon osallistuneella luottamushenkilöllä olleen kytkentä vahingonkorvaushakemuksen sisältöön ja käsittelyyn. Hallintolain 28 § 1 mom. 3-kohdassa tarkoitettu ns. intressijääviys edellyttää käytännössä toteutuakseen sitä, että asianosaiselle tai tämän läheiselle ratkaisusta odotettavissa oleva hyöty tai vahinko olisi luonteeltaan erityistä ja esimerkiksi taloudellisesti tuntuvaa. Vähäisen hyödyn tai haitan on todettu jäävän lainkohdan soveltamisalan ulkopuolelle. Hallintolain 28 § 1 mom. 7-kohdan ns. yleislausekejääviyden tapauksessa luottamuksen vaarantumisen on katsottu edellyttävän erityistä syytä ja vaativan vastaavaa voimakkuuden astetta kuin muutkin esteellisyysperusteet. (esim. KHO 2014:109). Esimeriksi epäluottamuksen tai virkamiestä kohtaan tehdyn rikosilmoituksen ei ole nähty perustavan esteellisyyttä. Vain erityisen merkitykselliset kiista- tai vastaavat suhteet saattaisivat johtaa esteellisyyteen. (em. esteellisyysperusteista tarkemmin esim. Hallinto-oikeus, Mäenpää 2018, s. 390-393).

On epäselvää, miten oikaisuvaatimuksen tekijä on mieltänyt edellä mainittujen perusteiden keskinäisen suhteen ja soveltumisen tapaukseen. Kaupunki viittaa vahingonkorvaushakemuksen sisältöön ja toteaa hakemuksen kohdistuneen kaupunkiin oikeushenkilönä. Tämän vuoksi kaupunki on joutunut käsittelemään sen omaan korvausvastuuseensa liittyvänä hallinnollisena hakemusasiana, antaen oman perustellun näkemyksensä hakemukseen. Jos vaatimus olisi joiltain olisin kohdistunut muihinkin luonnollisiin henkilöihin tai oikeushenkilöihin kuin kaupunkiin, ei kaupunki olisi voinut toimivaltansa puitteissa edes niiltä osin ottaa kantaa hakemukseen. Arvioinnissa on keskitytty vain kaupunkiin palvelussuhteessa olevien viranhaltijoiden toimintaan kaupungin ns. isännänvastuun perusteella. Oikaisuvaatimuksessa mainitut kaksi luottamushenkilöä eivät ole olleet korvausvastuuarvioinnin kohteina. Muutoksenhaun kohteena oleva päätös on kaupungin oma kannanotto sen omaan korvausvastuuseen, mikä väistämättä johtaa siihen, että kaupungin päätöksentekijät osallistuvat päätöksentekoon. Selvyyden vuoksi kaupunki toteaa, ettei hakemus myöskään miltään osin ole kohdistunut muihin kuin kaupungin tai siihen palvelussuhteessa olevien viranhaltijoiden toimintaan.

Vahingonkorvausaisan ratkaisusta ei ole ollut odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa mainituille luottamushenkilöille. Se, että henkilöt ovat joiltain osin saattaneet olla laillisuusvalvontaan liittyvän kantelun kohteina, ei tarkoita henkilöiden esteellisyyttä kaavoitus- ja lupaviranomaisen virheisiin nojanneen vahingonkorvaushakemuksen arvioinnissa. Päätöksen kohteena on ollut kaupungin maksuvelvollisuuden arviointi, eikä siitä ole ollut johdettavissa luottamushenkilöille minkäänlaisia seuraamuksia. Oikaisuvaatimuksessa ei ole konkretisoitu, millä tapaa luottamus jommankumman henkilön riippumattomuuteen olisi ns. yleislausekejääviyden perusteella vaarantunut. Muutoksenhakijan käsitykseen on siis näiltä osin mahdotonta ottaa tarkemmin kantaa, eikä oikaisuvaatimus kaiken kaikkiaan sisällä esteellisyyteen viittaavia perusteita. 

Muutoksenhakijan oikeutta saada itselleen tietynsisältöinen kaava, maankäyttösopimus ja suunnittelutarveratkaisu on käsitelty perusteellisesti jo oikaisuvaatimuksen kohteena olleessa päätöksessä. Myös apulaisoikeusasiamiehen ratkaisun oikeudellinen merkitys on kattavasti selostettu samaisessa päätöstekstissä, joten siihenkään ei ole tarkoituksenmukaista syventyä uudestaan tässä päätöksenteon vaiheessa.

Oikeuskirjallisuudessa ja -käytännössä on jo vanhastaan asetettu se reunaehto, ettei maanomistajan kanssa voida sopia kaavan sisällöstä tai sen hyväksymisestä. Jos kaava hyväksytään ja jos kaavoituksesta koituu merkittävää hyötyä maanomistajalle, voidaan maanomistaja saada osallistumaan ns. yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin joko yhteisesti sovitun maankäyttösopimuksen tai kehittämiskorvauksen kautta. Taustalla vaikuttaa nimenomaan maanomistajan velvollisuus osallistua yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin. Sekä maankäyttösopimuksen että kehittämiskorvauksen käyttö perustuu kunnan harkintaan siitä, missä määrin maanomistajan velvollisuus osallistua yhdyskuntarakentamisen kustannuksiin täytyy huomioida prosessissa. (MRL 12 a luku; säännösten merkityksestä ja suhteesta tarkemmin. esim. Maankäyttö- ja rakennuslaki, Hallberg ym. 2020, MRL 12 a luvun selostusosa)

Asemakaavan laatimistarve puolestaan perustuu maankäyttö- ja rakennuslain 51 §:ään ja tulee arvioiduksi kaavoitusviranomaisen itsenäisessä prosessissa. Mahdollinen kunnan viimekätinen velvollisuus asemakaavan laatimiseen toteutuu ympäristöministeriön valvonnan ja tarvittaessa hallintopakkoprosessin tuella MRL 177 §:n mukaisesti. Muilla viranomaistahoilla kuin kaavoittajalla ja ympäristöministeriöllä ei ole toimivaltaa lausua käsitystään siitä, onko asemakaava ollut pakko laatia vai ei. Todettakoon myös, että kunnan omaa kaavoitusmonopolia ja harkintavaltaa on kuvailtu näiltäkin osin väljäksi ja laajaksi. Harkintavallan on todettu koskevan myös sitä, missä järjestyksessä kunta haluaa alueitaan kehitettävän, eikä ulkopuolisen tahon ole juurikaan nähty mahdolliseksi puuttua siihen. (ks. tarkemmin esim. Hallberg ym. 2020, MRL 51 §:n selostusosa)

Oikaisuvaatimuksessa ei kaiken kaikkiaan tuoda esille uusia seikkoja, jotka aiemmasta päätöksestä poiketen nyt tukisivat käsitystä väitetyn vahingon ja kaupungin menettelyn syy-yhteydestä. Myös syy-yhteyden puuttumista koskevilta osin voidaan siis viitata aiempaan kielteiseen korvauspäätökseen. Oikaisuvaatimus ei myöskään sisällä uusia viitteitä siitä, että kaupungin tai sen viranhaltijoiden toiminta olisi ymmärrettävä vahingonkorvausvastuun perustavalla tavalla tuottamukselliseksi.

Vahingon määrää koskeviin väitteisiin ei vastuuperusteiden ja syy-yhteyden jäädessä täyttymättä tarvitse tässäkään vaiheessa ottaa tarkemmin kantaa.

Vaatimus asianajokulujen korvaamisesta tulee hylätä perusteettomana riippumatta siitä, hyväksytäänkö vai hylätäänkö muutoksenhakijan oikaisuvaatimus. Oikaisuvaatimus on osa hallintoasian käsittelyä. Hallintolain 64 § 1 mom. perusteella kukin vastaa hallintoasiassa omista kuluistaan. Myöskään asianajokulujen määrään ei tarvitse tästä syystä ottaa erikseen kantaa.

 

Lisätiedot 

 

Oheismateriaali - vahingonkorvausvaatimus (ei nettiin)

 

Liite - oikaisuvaatimus (ei nettiin)

 

Esittelijä Kaupunginjohtajan viran väliaikainen hoitaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus hylkää oikaisuvaatimuksen edellä esitetyin perustein.

 

Esteellisyys Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Pekka Luoma ja jäsen Kaj Sundqvist ilmoittivat olevansa esteellisiä (yleislausekejäävi, hallintolaki 28 § 1 mom 7. kohta) asian käsittelyyn ja poistuivat kokouksesta klo 15.05 eivätkä näin ollen ottaneet osaa asian käsittelyyn ja päätöksentekoon.

Kaupunginhallituksen varajäsenet Otto Wejberg ja Tom Hillner saapuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 15.05.

Hallintojohtaja Sanna Lundström ilmoitti olevansa esteellinen (osallisuusjäävi, hallintolaki 28 § 1 mom 1. kohta) asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta asian käsittelyn alkaessa klo 15.05. Pöytäkirjanpitäjäksi kokoukseen saapui henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen tämän asian käsittelyn alkaessa klo 15.05.

Puheenjohtajana asian käsittelyn ajan toimi kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Maittila.

 

Vastaesitys Keskustelun kuluessa kaupunginhallituksen varajäsen Lotta Paakkunainen teki kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtajan Hannele Maittilan kannattamana seuraavan vastaesityksen:

” Kaupunginhallitus päättää, että asia palautetaan uudelleen valmisteluun. Liitetiedostoista puuttuvat mm. neuvottelumuistiot 25.1.2022, eduskunnan oikeusasiamiehen ja kuntaliiton lausunnot. Lausunnot olisi syytä käsitellä kaupunginhallituksessa erikseen. Nykyiselle kaupunginhallitukselle pitää esitellä kaikki asiaan liittyvät aikaisemmat vaiheet ja tehdyt päätökset ja toimenpiteet. Sen jälkeen, kun kaupunginhallituksella on kaikki tarvittavat tiedot, on parempi valmius päättää oikaisuvaatimuksesta, joka saattaa päätyä oikeuskäsittelyyn.”

Koska oli tehty kannatettu esitys asian palauttamisesta uudelleen valmisteluun, rajasi puheenjohtaja seuraavat puheenvuorot koskemaan vain asian palauttamista koskevaan keskusteluun.

 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat asian käsittelyn jatkamista, äänestävät JAA;
ne, jotka kannattava asian palauttamista valmisteluun, äänestävät EI.

JAA: 11 ääntä (Forsström Pirjo-Leena, Turunen Janne, Saukkola Heli, Lackman Taina, Hillner Tom, Pajuoja Matti, Wejberg Otto, Sassi Jukka, Järvinen Juhani, Uotila Urpo, Skaffari Laura)

EI: 2 ääntä (Maittila Hannele, Paakkunainen Lotta)

Puheenjohtaja totesi, että äänin 11-2 asian käsittelyä jatketaan.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Täytäntöönpano ote oikaisuvaatimuksen tekijä

Kaupunginvaltuuston 1. varapuheenjohtaja Riikka Slunga-Poutsalo liittyi
kokoukseen tämän asian käsittelyn aikana klo 15.05.

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 374

 

 Lohjan vetovoimalautakunta hyväksyi 24.1.2018 (11 §) Keskinäinen Kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaaren hakemuksen asemakaavan laatimiseksi Sammatin kaupunginosassa Lönnrotintien ja Werlanderintien varressa olevalle alueelle. Yhtiö ilmoitti tarkoituksekseen rakentaa 19 kpl pieniä omakotitaloja käsittävä asuntoalue. Kokouksessaan 20.6.2019 (101 §) vetovoimalautakunta merkitsi tiedoksi asemakaavan ja asemakaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja suunnittelun lähtökohdat sekä päätti asettaa valmisteluaineiston yleisesti nähtäville.

 

 Yhtiön ja kaupungin kesken käytiin neuvotteluja erillisen maankäyttösopimuksen hyväksymiseksi. Osapuolilla oli neuvottelujen kuluessa hyvin toisistaan poikkeavat näkemykset alueen arvonnousun toteutumisesta ja yhdyskuntarakentamisen kustannuksista. Lohjan kaupunkikehityksessä valmisteltu maankäyttösopimusluonnos oli tarkoitus viedä vetovoimalautakuntaan 24.10.2018. Yhtiö ilmoitti kuitenkin kaupungille 18.10.2018, että se ei hyväksy ehdotusta maankäyttösopimukseksi ja keskeyttää hankkeen. Hanke on ollut siitä lähtien keskeytyneenä, eikä sopimukseen ole päästy.

 

 Sittemmin kaupungille on jätetty hankkeeseen liittyen vuosina 2019-2022 kolme erillistä vahingonkorvausvaatimusta, jotka kaupunki on hylännyt. Nyt Keskinäinen kiinteistöosakeyhtiö Sammatin sateenkaari on jättänyt kaavahankettaan koskevan vahingonkorvauskanteen käräjäoikeuteen.

 

 Vastauksessa Lohjan kaupunki vastustaa kannetta sekä vaatii käräjäoikeutta hylkäämään kanteen perusteettomana. Lisäksi kaupunki vaatii kantajaa maksamaan itse omat oikeudenkäyntikulunsa sekä korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut asiassa. Toissijaisesti kaupunki vaatii, mikäli kantajan vaatimukset hyväksytään, että vastaaja tuomitaan korvaamaan ainoastaan sopimusneuvotteluista aiheutuneet kulut eikä sopimuksesta odotettavissa olevaa hyötyä sekä kummatkin tuomitaan pitämään omat oikeudenkäyntikulunsa vahinkonaan. Kanteen kiistämisen tarkemmat perustelut käyvät ilmi liitteenä olevasta vastauksesta.

 

 Oikeudenkäynnin julkisuudesta yleisissä tuomioistuimissa annetun lain (30.3.2007/370) 8 § 1 mom. 3) kohdan mukaan kaupungin asiassa antama vastaus tulee julkiseksi sen jälkeen, kun asiaa käsittelevä tuomioistuin on sen saanut.

 

Lisätiedot hallintolakimies, Perttu Piitulainen, perttu.piitulainen@lohja.fi

 

Oheismateriaali -Käräjäoikeuden haaste

 -Haastehakemus liitteineen

 

Liite 1 Kaupungin vastaus kanteeseen (Ei nettiin)

Liite 2 Hannele Maittilan vastaesityksen liitteet (ei nettiin)

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösehdotus Kaupunginhallitus päättää antaa liitteenä olevan vastauksen kanteeseen.

 

Käsittely

 

Vastaesitys Asian käsittelyn aikana kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Maittila teki kaupunginhallituksen varajäsen Lotta Paakkunaisen kannattamana seuraavan vastaesityksen:

 

 ”Keskinäinen Kiinteistö Oy Sammatin sateenkaari /kanne Lohjan kaupungin vastaus haasteeseen riita-asiassa, vahingonkorvauskanne/Keskinäinen Kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaari Kaupunginhallitus 23.10.2023 § 10.

Esitän lausuntonani kohtaan: Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen ratkaisu, kanteen luku 3.5 seuraavaa: Vastauksesta puuttuu oleellista tietoa apulaisoikeusasiamiehen päätöksestä, jolla saattaa olla merkitystä riita-asian käsittelyssä Länsi-uudenmaan käräjäoikeudessa. Kaupungin lausunnossa todetaan apulaisoikeusasiamiehen päätöksestä niukasti, todeten että ”apulaisoikeusasiamies on kiinnittänyt vastaajan huomiota hyvään hallintoon ja kantajan ohjaukseen ja neuvontaan”, ei laajemmin. Koko apulaisoikeusasiamiehen päätös EOAK/1395/2020 koskee Erkki Huikarin asian käsittelyä Lohjan kaupungin hallinnossa. Näin ollen ylimmän lainvalvojan päätöstä ei voi sivuuttaa tai pitää arvottomana, etenkin kun Erkki Huikarin kantelu on ollut aiheellinen ja päätöksessä (28.12.2021) on arvosteltu Lohjan kaupungin toimintaa ja hallintoa juuri Huikarin asemakaavaan liittyvässä asiassa. On selvää, että kantelu eduskunnan apulaisoikeusasiamiehelle ja siitä saatu päätös ja nyt annettava lausunto Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudelle riita-asiaan ovat yhteydessä toisiinsa.

Kaupunki on saanut monella tapaa ankarat moitteet lainvastaisesta toiminnastaan koskien Sammatin Sateenkaaren asemakaavan käsittelyä kaupungin hallinnossa. Apulaisoikeusasiamies kuvaa käsittelyä päätöksessään mm. näin: ”Vetovoimajohtajan (Puistosalo) antamasta selvityksestä käy ilmi, että hän on kiinnittänyt huomiota siihen, ettei hankkeen käsittelytilanne voi jäädä leijailemaan, mutta kantelijalle (Huikarille) ei ole selvitetty miten hankkeen käsittely jatkuu ja kuka kantelijan asiaa kaupungissa hoitaa”. Tähän voidaan todeta, että asianomainen valmistelija on vastuussa siitä, kuinka asian jatkokäsittely Kuntalain mukaan hoidetaan. Kaupunkikehitysjohtaja on sen sijaan arvostellut että ”asiassa kaavoituskokemus on vaatimatonta ja vailla kaavoittajan pätevyyttä”. Kaupunkikehitysjohtajan esittämän arvostelun johdosta voidaan todeta, että vetovoimalautakunta on kaavoitushankkeen hyväksyessään 24.1.2018 merkinnyt tiedoksi hakemuksessa esitetyt asemakaavoituksen tavoitteet ja todennut että asemakaavoituksen sisällöstä päätetään erikseen kaavan laatimisen yhteydessä.

On huomattava että, apulaisoikeusasiamies on päätöksessään todennut mm. ”että maankäyttösopimuksiin liittyvissä menettelyissä tulevat yksityisoikeudellisten normien ohella sovellettavaksi hallintolain 6 §:ssä säädetyt yleiset hallinto-oikeudelliset periaatteet: yhdenvertaisuus, suhteellisuus, objektiivisuus, luottamuksensuoja sekä tarkoitussidonnaisuus”. On todettava myös, että nyt esitetyssä lausunnossa ei ole lainkaan otettu kantaa vetovoimalautakunnan asemaan, vaikka apulaisoikeusasiamies toteaa päätöksessään seuraavaa:” Koska vetovoimalautakunnan toiminta asiassa ei ole tullut selvitetyksi, kiinnitän kaupungin huomiota yleisesti siihen, että perustuslain 21§:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti lain mukaan toimivaltaisessa viranomaisessa.

Samoin apulaisoikeusasiamies kiinnittää kaupungin huomiota siihen, että kaavoitushankkeesta vastaavana kantelijalla on oikeus saada asemakaavahankkeesta luopumista koskeva asiansa käsitellyksi kunnan toimielimessä, jossa se hakemus asemakaavan laatimiseksi on hyväksytty.” Sen lisäksi oikeusasiamies toteaa päätöksessään myös että ” asiassa on kysymys myös kantelijan asemakaavoitushankkeesta luopumista koskevan asian käsittelystä vetovoimalautakunnassa.” Asiaa ei ole kuitenkaan käsitelty vetovoimalautakunnassa. Hakemus asemakaavan laatimiseksi on hyväksytty vetovoimalautakunnassa 24.1.2018 ja myöhemmin 20.6.2018 vetovoimalautakunta on merkinnyt tiedoksi asemakaavan ja asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja suunnittelun lähtökohdat sekä päättänyt asettaa valmisteluaineiston nähtäville. Tämän jälkeen Sammatin Sateenkaaren asioita ei ole käsitelty vetovoimalautakunnassa.

Nyt esitetyssä lausunnossa ei vieläkään oteta kantaa eikä esitetä syytä siihen minkä tähden asiantuntijalautakunta eli vetovoimalautakunta on asian käsittelyssä sivuutettu. Sateenkaaren edustajien kannalta on ollut väärin ja kohtuutonta, että koko asemakaavahankeen jatkoa tai sen lopettamista ei ole käsitelty viipymättä vetovoimalautakunnassa ristiriitojen synnyttyä. Yrittäjän olisi tullut saada vetovoimalautakunnan päätös jatkuuko hanke vai lopetetaanko se. Kaupunki on vastuussa hallinnostaan ja sen oikeellisuudesta. Sammatin Sateenkaaren maankäyttösopimukseen ja asemakaavoitukseen liittyvät asiat ovat jääneet kesken ja ns. ”leijailemaan”. Menettely on vastoin lakia ja tämän on todennut myös eduskunnan apulaisoikeusasiamies antamassaan päätöksessä 28.12.2021.

Tuon tiettäväksi, että kaupunginhallituksessa on jo 30.9.2019 § 286 Keskinäinen Kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaaren vahingonkorvausvaatimus, tehty esitys asian saattamiseksi vetovoimalautakuntaan, mutta se hylättiin äänin 10-2. Tuolloin on esitetty vastaesitys ” Kaupunginhallitus pyytää vastuussa olevilta viranhaltijoilta selvityksen siitä kenelle kaupunginhallituksen esityslistalla mainituista (Sammatin sateenkaaren) hankkeen keskeytyksestä on ilmoitettu ja koko hankkeesta luopumisesta on ilmoitettu ja mitä siihen on vastattu ja onko yhtiön ilmoittama hankeen luopuminen/keskeyttäminen käsitelty ja hyväksytty vetovoimalautakunnassa. Vetovoimalautakunta on hyväksynyt 24.1.2018 § 11 yhtiön hakemuksen asemakaavan laatimiseksi Sammattiin, hyväksynyt 24.1.2018 § 12 kaava-hankkeen kaavoitusohjelmaan ja 20.6.2018 § 101 asettanut asemakaavan ja asemakaavamuutoksen valmisteluaineiston nähtäville. Koska vetovoimalautakunta on hyväksynyt ja käsitellyt edellä mainitut päätökset, on perusteltua ,että vetovoimalautakunta käsittelee myös hankkeesta luopumisen tai sen keskeyttämisen mikäli yhtiö on sellaista esittänyt. Kaupunginhallitus päättää, että Kiinteistöyhtiö Oy Sammatin Sateenkaaren 17.6.2018 vetovoimalautakunnalle osoitettu Tiedote/Selvennyspyyntö käsitellään vetovoimalautakunnassa, koska sitä ei ole aikaisemmin viety lautakunnan käsittelyyn. Kaupunginhallitus pyytää myös asemakaavan käynnistämissopimuksen tai muun asiakirjan, jossa on sovittu kustannusten jakamisesta tässä asiassa.
Kaupunginhallitus jatkaa asian käsittelyä viranhaltijan esittelystä viranhaltioiden ja vetovoimalautakunnan päätökset saatuaan”. Edellä sanottu Hannele Maittilan palautusesitys Toni Häggin kannattamana kaatui selvin luvuin 10-2. Asian siirtäminen vetovoimalautakunnan käsittelyyn ei näin ollen toteutunut ja asia jäi sillensä. On mahdollista, että mikäli Sammatin Sateenkaaren asia olisi käsitelty hallintosäännön mukaisesti vetovoimalautakunnassa viipymättä, silloin kun sen aika oli, olisi saatettu välttyä kantelulta ja riita-asialta, jossa nyt vaaditaan vahingonkorvausta käräjiltä. Vetovoimalautakunnalla, jolle asia hallintosäännön mukaan kuului, ja joka oli aikaisemmin tehnyt keskeiset päätökset Sammatin Sateenkaaren asemakaava-asiassa, olisi ollut asiantuntemus ja valta päättää hankkeen jatkamisesta tai hankkeen lopullisesta lakkauttamisesta, mikäli edellytyksiä esim. hankeen jatkamiseksi ei olisi enää ollut. Nyt asia jätettiin ”leijumaan” kuten Pekka Puistosalo vetovoimalautakunnan esittelijänä omassa lausunnossaan apulaisoikeusasiamiehelle toteaa.

Vastaavasti apulaisoikeusasiamies toteaa päätöksessään että ” perustuslain 21 §:n 1 momentin mukaan jokaisella on oikeus saada asiansa käsitellyksi asianmukaisesti lain mukaan toimivaltaisessa viranomaisessa.” Lakia ei noudatettu eikä Erkki Huikari ole voinut tehdä asialle mitään, koska toimivalta asian saattamiseksi vetovoimalautakunnan käsittelyyn oli viranhaltijan vallassa. Kuten jo mainittua, kaupunginhallituskaan ei asiaan puuttunut, kun sitä esitettiin 30.9.2019 § 286 vahingonkorvausvaatimuksen yhteydessä. Myös Sammatin Sateenkaaren edustaja Erkki Huikarille kaupungin hallinto on ollut siinä määrin epäselvää ja sekavaa, että hän on tiedustellut kaavoituspäällikkö Leena Iso-Markulta, että onko hänen kaavahankeensa vielä vireillä vai ei. Iso- Markku vastaa Huikarille sähköpostilla 3.10.2019 että asia on edelleen vireillä, koska lopettamispäätöstä ei lautakunnassa ole tehty. Huikari peruuttaa aikaisemmin ilmoituksen asian keskeyttämisestä.

Katson, että viranhaltijoiden tulee käsittää ja ottaa myös vastuulleen että rakennushankkeen/asemakaavahankkeen alustavakin valmistelu vaatii yrittäjältä toimenpiteitä ja työtä ja aiheuttaa kustannuksia ja tämän vuoksi virallista päätöstä toimielimessä hankkeen etenemisestä tai lopettamisesta ei voi vain jätetään tekemättä ns. leijumaan, vaan kuntalaisen asia tulee saattaa päätöksentekoon viipymättä. Vastuussa olevat esittelevät viranhaltijat eivät ole ottaneet asiakseen hoitaa Sammatin Sateenkaaren asiaa lainmukaiseen käsittelyyn ja siitä syystä asia ratkaistaan nyt käräjillä ja vaaditaan korvauksia. Myös päätöksentekijät joutuvat tietämättään vaikeaan asemaan kun asioita ei hoideta virkavastuulla lainmukaisessa järjestyksessä. Sammatin Sateenkaaren edustaja toteaa omassa kanteessaan, että he uskoivat vielä hankkeen etenemiseen kaupungin taholta, kun oikeusasiamiehen ratkaisu oli saatu 28.12.21. Oikeusasiamiehen päätöksellä ei kuitenkaan ollut hallintoa korjaavaa vaikutusta, he kanteessaan toteavat.

Totean, että kaupunginhallitus ei ole käsitellyt Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätöstä Sammatin Sateenkaaren asemakaavasta tehdyn kantelun johdosta, eikä sen sisältöä millään tavalla. Se on päätetty merkitä vain tiedoksi yleisten asioiden joukossa 10.1.2022 § 15, ei toimenpiteitä varten. Apulaisoikeusasiamies katsoo päätöksessään myös kaupunginhallituksen toimineen vastoin perustuslaissa ja eduskunnanoikeusasiamiehestä annetussa laissa asetettua velvoitetta antaa ylimmälle laillisuusvalvojalle tämän tarvitsemat tiedot, kun ylimmän laillisuusvalvojan pyytämä selvitys on annettu puutteellisena. Oikeusasiamies on katsonut myös päätöksessään, että perustuslain 111 §:n mukaisen tietojensaantioikeuden on vakiintuneesti katsottu tarkoittavan sitä, että oikeusasiamiehen pyytämien selvitysten antaminen on virkatehtävä, jota koskevat yleiset virkavelvollisuudet. Tehtävien asianmukaiseen hoitamiseen kuuluu, että annetut selvitykset ovat paikkansa pitäviä.”

Liitteet
Lohjan kaupunginhallituksen päätös 15.3.2021 § 69 otsikolla: selityksen antaminen eduskunnan oikeusasiamiehelle Lohjan kaupungin viranhaltijoita ja kaupunginhallituksen jäseniä koskevan kantelun johdosta. Toni Häggin vastaus eduskunnan oikeusasiamiehen selvitys- ja lausuntopyyntöön 3.2.2021 koskien Erkki Huikarin kantelua 10.2.2020
Eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen päätös 28.12.2021 EOAK/1395/2020
Kaupunginhallituksen päätös 30.9.2019 § 286, jossa on esitetty asian käsittelyn viemistä vetovoimalautakuntaan.
Sähköposti 3.10.2019, jossa kaavoituspäällikkö Leena Iso-Markku kirjoitti: hanke on toistaiseksi kaavoitusohjelmassa eikä siitä ole virallista vetovoimalautakunnan lakkauttamispäätöstä.

 

Äänestys Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että keskustelun aikana   kaupunginhallituksen 1. varapuheenjohtaja Hannele Maittila on tehnyt kannatetun vastaesityksen, josta ei olla yksimielisiä. Näin ollen asiasta on äänestettävä.

Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti;
ne, jotka kannattavat pohjaesitystä, äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat Maittilan vastaesitystä, äänestävät EI

JAA:10 ääntä (Jukka Sassi, Heli Saukkola, Matti Junnila, Kaj Sundqvist, Pirjo-Leena Forsström, Taina Lackman, Janne Turunen, Jussi Patinen, Markku Saarinen, Birgit Aittakumpu)

EI: 3 ääntä (Hannele Maittila, Risto Murto, Lotta Paakkunainen)

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja totesi, että äänin 10-3 pohjaesitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti antaa liitteenä olevan vastauksen kanteeseen.

 

Täytäntöönpano ote ja vastaus Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus
tiedoksi hallintolakimies Piitulainen

 

 Hallintolakimies Perttu Piitulainen saapui kokoukseen asiantuntijaksi klo 12.08 ja poistui kokouksesta klo 12.27 ennen päätöksentekoa.

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 27.10.2025 § 385

 

 Keskinäinen kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaari vaati kanteellaan Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa, että Lohjan kaupunki velvoitetaan suorittamaan Keskinäinen Kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaarelle 187.873,33 euroa vahingonkorvauksena. Sammatin sateenkaaren mukaan sille oli aiheutunut merkittävää vahinkoa siitä, että kaupunki toimi kaavahankkeessa virheellisesti ja mm. laiminlöi neuvontavelvollisuutensa.
 

Taustaa Omistajayhtiöt Ekifix Oy ja Vappulanmetalli Oy hankkivat perustettavan yhtiön lukuun Sammatin kaupunginosassa sijaitsevan rakentamattoman kiinteistön (444-476-1-364). Kiinteistöosakeyhtiö Sammatin Sateenkaaren tarkoituksena on ollut kehittää omistamaansa maa-aluetta ja rakentaa kyseessä olevalle alueelle 19–22 pientaloa, ns. mummonmökkiä, myyntiin. Lisäksi tarkoituksena on ollut rakentaa alueelle liikerakennus.

Hakijan yksin omistamalla rakentamattomalla alueella ei ollut kaavaa. Lohjan vetovoimalautakunta päätti 24.1.2018 hyväksyä hakemuksen asemakaavan laatimiseksi. Osapuolet kävivät maankäyttösopimus-neuvotteluja useaan otteeseen, mutta niissä ei päästy yksimielisyyteen. Riitaa oli pääsin maankäyttösopimuskorvauksen määrästä.  Yhtiö ilmoitti kaupungille 18.10.2018, että se ei hyväksy ehdotusta maankäyttösopimukseksi ja keskeyttää hankkeen. Neuvotteluja maankäyttösopimuksesta jatkettiin tämän jälkeenkin.

Käräjäoikeus totesi, että riidatonta oli, että kaupunki on käyttänyt asiassa julkista valtaa käsitellessään kaavoitushakemusta.

Vahingonkorvausvaatimus perustui vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ään, jonka mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon.  Lain mukaan vastuu on, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

Riitaista asiassa oli:

1)Onko kaupungin menettelyssä tapahtunut virhe tai laiminlyönti ? Onko kaupunki käyttänyt asianmukaisesti harkintavaltaansa kaavoitusprosessissa? Onko kaupunki laiminlyönyt hallintolain 2.8 §:n mukaisen neuvontavelvollisuutensa? Onko kaupunki rikkonut hallintolain 2.6 §:n mukaisen tasapuolisen kohtelun vaatimuksen?

2) Onko toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia noudatettu?

3) Onko kaupungin menettelystä aiheutunut kantajalle vahinkoa? Riitaista tältä osin oli lisäksi syy-yhteys kaupungin menettelyyn, vahingon määrä ja vahingonkorvauslain mukaiset edellytykset.

 

Käräjäoikeuden tuomion yhteenvetoa

Käräjäoikeus totesi, että kaupunki on käyttänyt asianmukaisesti harkintavaltaansa maankäyttösopimusta valmistellessaan, eikä ole kohdellut kantajaa epätasapuolisesti maankäyttösopimusasiassa. Käräjäoikeus totesi, että kaupungin menettelyssä kaavoitusprosessissa ei ole tapahtunut virhettä, eikä kaupunki ole laiminlyönyt neuvontavelvollisuuttaan. Näin ollen käräjäoikeus hylkäsi kanteen.

Koska kanne hylättiin käräjäoikeus ei ottanut kantaa siihen, olisiko Lohjan kaupungin menettely kaavoitusprosessissa ylipäänsä voinut aiheuttaa kantajalle sellaista vahinkoa, joka tulisi korvattavaksi vahingonkorvauslain nojalla ja onko tällaista vahinkoa aiheutunut.

 

Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi

 

Liite Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio (ratkaisunumero 1037 9394): vahingonkorvausvaatimus; Keskinäinen Kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaari

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi käräjäoikeuden tuomion.

 

Käsittely Puheenjohtaja totesi § 398 käsittelyn jälkeen, että tämä asia on tarve avata uudelleen käsittelyyn, koska asia oli käsitelty virheellisessä järjestyksessä.
Näin ollen asia on käsiteltävä uudelleen.

 

Esteellisyys Kaupunginhallituksen jäsenet Pekka Luoma ja Juhana Salmenpohja sekä varajäsen Päivi Alanne ilmoittivat olevansa esteellisiä (yleislausekejäävi, hallintolaki 28 § 1 mom 7. kohta) tämän asian osalta ja poistuivat kokouksesta kello 15.55-15.57 asian käsittelyn ajaksi.

Hallintojohtaja Sanna Lundström ilmoitti olevansa esteellinen (osallisuusjäävi, hallintolaki 28 § 1 mom 1. kohta) asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta kello 15.55-15.57 asian käsittelyn ajaksi.

Pöytäkirjanpitäjänä toimi tämän asian osalta kaupunginjohtaja Petra Ståhl.

 

 Pöytäkirjan tarkastajina toimivat tämän pykälän osalta Maija Aaltola ja Matti Pajuoja.

 

 Kaupunginhallituksen puheenjohtaja esitti asian palauttamista valmisteluun. Koska kukaan jäsenistä ei vastustanut esitystä, totesi puheenjohtaja palautusesityksen tulleen kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti palauttaa asian valmisteluun.

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 17.11.2025 § 437

 

 Keskinäinen kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaari vaati kanteellaan Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa, että Lohjan kaupunki velvoitetaan suorittamaan Keskinäinen Kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaarelle 187.873,33 euroa vahingonkorvauksena. Perusteena vaatimukselle oli, että Keskinäinen Kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaarelle aiheutui vahinkoa kaupungin virheellisestä menettelystä ja muun ohessa neuvontavelvollisuuden laiminlyönnistä kaavahankkeessa. Yhtiölle aiheutunut vahinko koostui yhtiön omistajien työtunneista, ulkopuolisille yhteistyökumppaneille maksetuista palkkioista liittyen kuntatekniikan ja yleisten alueiden rakentamiseen sekä saamatta jääneestä tuotosta.  

 

 Länsi-Uudenmaan käräjäoikeus on antanut riita-asiassa tuomion 15.10.2025.
 

Taustaa Käräjäoikeuden tuomion 15.10.2025 mukaan riidatonta tapahtumainkulkua asiassa on, että rakennusalalla toimivat omistajayhtiöt Ekifix Oy ja Vappulanmetalli Oy hankkivat perustettavan yhtiön lukuun Sammatin kaupunginosassa sijaitsevan rakentamattoman kiinteistön (444-476-1-364). Kiinteistöosakeyhtiö Sammatin Sateenkaaren tarkoituksena on ollut kehittää omistamaansa maa-aluetta ja rakentaa kyseessä olevalle alueelle 19–22 pientaloa myyntiin. Lisäksi tarkoituksena on ollut rakentaa alueelle liikerakennus.

Riidatonta tapahtumainkulkua on edelleen se, että hakijan yksin omistamalla rakentamattomalla alueella ei ollut kaavaa. Kaupungille on saapunut 31.10.2017 ko. aluetta koskeva asiakirja, joka on otsikoitu ”Asemakaavan muutoshakemus”. Lohjan vetovoimalautakunta päätti 24.1.2018 hyväksyä hakemuksen asemakaavan laatimiseksi Sammatin kaupunginosassa. Osapuolet kävivät maankäyttösopimusneuvotteluja useaan otteeseen, mutta niissä ei päästy yksimielisyyteen, ja yhtiö ilmoitti kaupungille 18.10.2018 keskeyttävänsä hankkeen. Riitaa osapuolten välillä oli pääosin maankäyttösopimuskorvauksen määrästä. Neuvotteluja maankäyttösopimuksesta jatkettiin kuitenkin yhtiön ilmoituksen jälkeen.

Käräjäoikeus totesi lisäksi riidattomaksi sen, että kaupunki on käyttänyt asiassa julkista valtaa käsitellessään kaavoitushakemusta.

Keskinäinen kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaaren vahingonkorvausvaatimus perustui vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:ssä säädettyyn, jonka mukaan julkisyhteisö on velvollinen korvaamaan julkista valtaa käytettäessä virheen tai laiminlyönnin johdosta aiheutuneen vahingon. Saman säännöksen 2 momentin mukaan yhteisöllä on korvausvastuu vain, milloin toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia ei ole noudatettu.

Riitaista asiassa oli:

1) Onko kaupungin menettelyssä tapahtunut virhe tai laiminlyönti;
onko kaupunki käyttänyt asianmukaisesti harkintavaltaansa kaavoitusprosessissa; onko kaupunki laiminlyönyt hallintolain 2.8 §:n mukaisen neuvontavelvollisuutensa; onko kaupunki rikkonut hallintolain 2.6 §:n mukaisen tasapuolisen kohtelun vaatimuksen,

2) Onko toimen tai tehtävän suorittamiselle sen laatu ja tarkoitus huomioon ottaen kohtuudella asetettavia vaatimuksia noudatettu,

3) Onko kaupungin menettelystä aiheutunut kantajalle vahinkoa. Riitaista tältä osin oli syy-yhteys kaupungin menettelyyn, vahingon määrä ja vahingonkorvauslain 5 luvun 1 §:n mukaiset edellytykset.

 

Käräjäoikeuden johtopäätökset Lohjan kaupungin menettelystä

Käräjäoikeus totesi 15.10.2025 antamassaan tuomiossa, että kaupunki on käyttänyt asianmukaisesti harkintavaltaansa maankäyttösopimusta valmistellessaan, eikä ole kohdellut kantajaa epätasapuolisesti maankäyttösopimusasiassa. Lisäksi käräjäoikeus totesi, että kaupungin menettelyssä kaavoitusprosessissa ei ole tapahtunut virhettä, eikä kaupunki ole laiminlyönyt neuvontavelvollisuuttaan. Siten käräjäoikeus hylkäsi kanteen ja velvoitti Keskinäinen kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaaren korvaamaan kaupungin oikeudenkäyntikulut vaaditun määräisinä korkolain 4.1 §:n mukaisine viivästyskorkoineen.

Koska kanne hylättiin, käräjäoikeus ei ottanut kantaa siihen, olisiko Lohjan kaupungin menettely kaavoitusprosessissa ylipäänsä voinut aiheuttaa kantajalle sellaista vahinkoa, joka tulisi korvattavaksi vahingonkorvauslain 3 luvun 2 §:n nojalla ja onko tällaista vahinkoa aiheutunut.

Ratkaisuun saa hakea muutosta valittamalla. Tyytymättömyyden ilmoitus on tehtävä 22.10.2025 mennessä sekä valitus 14.11.2025 ja vastavalitus 28.11.2025 mennessä.

 

Lisätiedot Hallintojuristi Marie Rautio-Sipilä, marie.rautio-sipila@lohja.fi

 

Liite Länsi-Uudenmaan käräjäoikeuden tuomio (ratkaisunumero 1037 9394): vahingonkorvausvaatimus; Keskinäinen Kiinteistö Oy Sammatin Sateenkaari

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää merkitä tiedoksi käräjäoikeuden tuomion.

 

Esteellisyys Kaupunginhallituksen jäsen Pekka Luoma ja varajäsen Päivi Alanne ilmoittivat olevansa esteellisiä (yleislausekejäävi, hallintolaki 28 § 1 mom 7. kohta) asian käsittelyyn ja poistuivat kokouksesta kello 15.00 eivätkä näin ollen osallistuneet asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksen tekoon.

Hallintojohtaja Sanna Lundström ilmoitti olevansa esteellinen (osallisuusjäävi, hallintolaki 28 § 1 mom 1. kohta) asian käsittelyyn ja poistui kokouksesta kello 15.00 eikä näin ollen osallistunut asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksen tekoon.

Pöytäkirjanpitäjänä toimi tämän asian osalta kaupunginjohtaja Petra Ståhl.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

------------------------------------