RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 17.11.2025/Pykälä 431
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Länsirata Oy:n osakassopimuksen hyväksyminen
1498/00.04.01/2025
Kaupunginhallitus 17.11.2025 § 431
Tiivistelmä
Kaupunginvaltuustolle esitetään, että Länsirata Oy:n ratahankkeessa siirrytään ensimmäiseen rakentamisvaiheeseen Suomen valtion ja kuntaosakkaiden välillä neuvotellun uuden osakassopimuksen ehtojen mukaisesti siten, että Lohjan kaupunki hyväksyy osaltaan Länsirata Oy:n osakassopimuksen ja siihen liittyvän rahoitussitoumuksen ratahankkeen rakentamisvaiheen käynnistämiseksi. Lohjan kaupungin oman pääoman ehtoinen rahoitussitoumus ratahankkeen ensimmäisestä rakentamisvaiheesta on enintään 30 milj. euroa vastaten 2,27 prosentin osuutta hankkeen rahoitussitoumusten kokonaismäärästä. Lohjan kaupungin vastuulle kuuluu myös 2,48 prosentin osuus hankkeelle kohdennettavan vieraan pääoman rahoituskustannuksista.
Osana rakentamisvaiheeseen siirtymistä esitetään hyväksyttäväksi Helsingin kaupungin osakkeiden hankinta Länsirata Oy:lle ja muutokset yhtiön omistusrakenteen.
Kaupunginvaltuusto on päättänyt 16.4.2025 § 64 ennakkovaikutusten arvioinnin soveltamisesta Lohjalla. Hankkeen vaikutuksia on arvioitu ennakolta hankkeen valmistelun aikana ennakkoarviointia koskevan päätöksen liiteasiakirjan edellyttämässä laajuudessa.
Länsirata-hankkeen taustaa
Länsirata Oy (aiemmin Turun Tunnin Juna Oy) perustettiin Suomen valtion ja osakaskuntien vuosina 2019–2020 käymien neuvottelujen jälkeen osapuolten päätöksillä. Valtion ja kuntien voimavarat yhdistämällä voitiin edesauttaa Helsinki-Lohja -välisen nopean ratayhteyden toteutumista, jota on suunniteltu eri muodoissaan jo 1970-luvula lähtien.
Hankeyhtiömallissa oli kyse uudesta tavasta suunnitella, toteuttaa ja rahoittaa suuria ratainvestointeja koko yhteiskunnan hyväksi. Yhteisessä hankeyhtiössä ratahankkeiden positiiviset yhteiskunnalliset tavoitteet saataisiin nopeammin toteutettua. Pidemmällä aikavälillä yhtiön osakkaille syntyy lisäksi kannustin kehittää yhdyskuntasuunnittelua ja maankäyttöä, mikä edistää radan varren alueiden elinvoimaa ja kestävää kehitystä.
Suurilla ratahankkeilla on myönteisiä vaikutuksia talouskasvuun, tasaisen tulonjaon kehitykseen, työssäkäyntialueiden laajenemiseen sekä kaupunkirakenteiden kehittymiseen ja ympäristöön. Suomen kilpailukyvyn ja alueiden menestyksen kannalta keskeisiä tekijöitä ovat luotettava liikennejärjestelmä ja alueiden saavutettavuus. Ilmastonmuutoksen hillitseminen, kaupungistuminen ja saavutettavuus edellyttävät, että liikennejärjestelmää kehitetään ja liikkumisessa siirrytään kohti kestäviä liikkumisen muotoja. Nopea ja luotettava ratayhteys parantaa radanvarsikuntien saavutettavuutta, laajentaa työssäkäynti- ja työmarkkina-aluetta sekä luo uusia mahdollisuuksia alueiden kasvuun ja kehitykseen.
Turun Tunnin Juna Oy perustettiin 4.12.2020. Tällä hetkellä toiminimensä Länsirata Oy:ksi muuttaneen yhtiön rahoitus- ja omistusosuudet hankkeen suunnitteluvaiheessa jakautuvat seuraavasti:
Osakas | Rahoitusosuus M€ | Omistusosuus % |
Suomen valtio | 39,45 milj. € | 51 % |
Turun kaupunki | 10,25 milj. € | 13,25 % |
Espoon kaupunki | 10,25 milj. € | 13,25 % |
Helsingin kaupunki | 5,8 milj. € | 7,50 % |
Salon kaupunki | 3,74 milj. € | 4,84 % |
Lohjan kaupunki | 3,74 milj. € | 4,84 % |
Vihdin kunta | 3,74 milj. € | 4,84 % |
Kirkkonummen kunta | 0,38 milj. € | 0,48 % |
Yhteensä | 77,35 milj. € | 100,00 % |
Länsirata Oy:n tehtävänä olleen Espoo–Salo-oikoradan ja Salo–Lohja-kaksoisraiteen ratasuunnittelun toteuttaminen rakentamisvalmiuteen ja siihen liittyvien tarvittavien selvitysten tekeminen on edennyt suunnitellusti. Hankkeen kustannukset katetaan yhtiön osakkailta vuosina 2020–2024 kerätyillä yhteensä 77,35 miljoonan euron oman pääoman ehtoisilla sijoituksilla sekä ratahankkeelle myönnetyllä CEF-rahoitustuella. Kyseisen tuen määrä hyväksytyistä ratasuunnittelun kustannuksista on ollut 50 % vastaten tämän hetkisen arvion mukaan noin 29 miljoonaa euroa.
Ratasuunnitelmien hallinnollisten hyväksymismenettelyjen valmistelu aloitettiin teknisten ratasuunnitelmien valmistuttua kesällä 2024. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom hyväksyi Salo-Hajala-ratasuunnitelman joulukuussa 2024 ja Espoo-Hista-ratasuunnitelman lokakuussa 2025. Ratasuunnitelmien hallinnollinen hyväksymismenettely on aloitettu myös Hajalan ja Nunnan sekä Nunnan ja Kupittaan välisten ratasuunnitelmien osalta.
Lohja–Salo-ratasuunnitelman päivitys osittain yksiraiteiseksi merkittävien kustannussäästöjen varmistamiseksi aloitettiin vuonna 2025 ja kyseinen suunnitelma valmistuu kesällä 2027. Ratasuunnitteluvaiheen arvioidaan samalla kokonaisuudessaan päättyvän vuonna 2027.
Lohjan kaupungin aiemmat päätökset
Lohjan kaupunginvaltuusto päätti 25.3.2020 § 28, että Lohjan kaupunki lähtee osakkaaksi Turun Tunnin Juna Osakeyhtiöön sekä hyväksyy yhtiön perustamiskirjan, yhtiöjärjestyksen ja osakassopimuksen. Samalla kaupunginvaltuusto päätti sitoutua yhtiön osakemerkintään ja pääomittamiseen enintään 10,25 M€:n rahoitussitoumuksella siten, että tarvittavat määrärahavaraukset tehdään vuosittain talousarvion hyväksymisen yhteydessä.
Toiminimensä Länsirata Oy:ksi muuttaneen hankeyhtiön osakkaat (kh 12.1.2024 § 27 ja kv 13.3.2024 § 21) hyväksyivät yhteisen tahtotilan Länsirata Oy:n rakentamisvaiheen rahoittamisesta. Alustavan rahoitussitoumuksen tarkoituksena oli mahdollistaa CEF-tukihakemuksen jättäminen tammikuun 2024 aikana. Tarkoitusta varten osapuolet ilmaisivat alustavaksi tahtotilakseen pääomittaa Länsirata Oy:tä tukihakemuksessa mainituista hankkeista aiheutuvia arvioituja 600 M€:n kustannuksia vastaavalla määrällä. Tahtotila ei kuitenkaan velvoittanut osakkaita osallistumaan rahoitukseen.
Kaupunginhallitus hyväksyi 24.6.2024 § 266 Länsirata Oy:n ratahankkeen rakentamista ja rahoittamista koskeva esisopimuksen, jossa kirjatut tavoitteet perustuivat talouspoliittisen ministerivaliokunnan tekemään linjaukseen. Esisopimuksen ehdot neuvoteltiin Suomen valtion sekä Länsirata Oy:n osakkaina olevien kuntien; Lohjan, Espoon, Salon, Lohjan, Vihdin ja Kirkkonummen kesken tavoitteena siirtyä Länsirata-hankkeen rakentamisvaiheeseen. Hankkeen suunnitteluvaiheessa mukana ollut Helsinki ilmoitti tuolloin, että se ei tule enää osallistumaan hankkeen rakentamisvaiheeseen.
Osakkaiden neuvottelut rakentamisvaiheeseen siirtymisestä
Petteri Orpon hallituksen 20.6.2023 julkaistussa hallitusohjelmassa Länsirata-hankkeesta todetaan mm. seuraavaa: ”valtio toteuttaa Turun tunnin juna -hankkeen, joka käsittää Espoo–Salo-oikoradan rakentamisen ja Salo–Kupittaa-yhteysvälin parantamisen. Rakentaminen käynnistyy Espoo–Lohja ja Salo–Kupittaa-yhteysväleillä.
Rakentamisvaihetta varten valtio varautuu osana investointiohjelmaa pääomittamaan rahoitusta kokoavaa yhtiötä, jonka osakkaina voivat valtion lisäksi olla kunnat.” Lisäksi todetaan, että ”Turun tunnin juna -hanke käynnistetään parantamalla Salo–Kupittaa-väliä sekä rakentamalla Espoo–Lohja-rata, joka kytkee Lohjan ja Vihdin tiiviimmin osaksi Helsingin työssäkäyntialuetta”.
Hallitusohjelmakirjauksen sekä vuoden 2023 CEF Liikenne -haun (CEF2) 26.9.2023 avautumisen myötä osakkaat käynnistivät syksyllä 2023 alustavat neuvottelut rakentamisvaiheen osakassopimuksesta.
Hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta käsitteli Länsirata-hanketta 19.12.2023 ja päätti jatkaa neuvotteluja hankkeen rakentamisvaiheeseen siirtymisen edellytyksistä. Ministerivaliokunta päätti valtion rahoitusosuudeksi 51 % ja muiden osakkaiden 49 %. Samalla päätettiin jatkaa hankkeeseen liittyvien riskien selvittämistä ja hallintaa sekä taloudellisesti kestävien ratkaisujen hakemista.
Ministerivaliokunta puolsi sitä, että Länsirata-hankkeeseen haetaan CEF2-tukea tammikuussa 2024 päättyvässä haussa Salo–Hajala- sekä Espoo–Hista-yhteysvälien rakentamissuunnitteluun, rakentamiseen ja yhtiön toimialaan kuuluvien muiden ratayhteyksien rakentamissuunnitteluun. Lisäksi valiokunta puolsi Turun tunnin Juna Oy:n nimen muuttamista Länsirata Oy:ksi.
Länsirata Oy:n hanke todettiin vuoden CEF2-haussa strategisesti merkittäväksi ja tukikelpoiseksi. Hankkeen valmiusaste muihin rahoituksesta kilpaileviin hankkeisiin verrattuna oli kuitenkin alhaisempi, koska ratasuunnitelmien valmistuminen ja hyväksyntäprosessit olivat vielä kesken. Tämän alhaisen suunnitelmavalmiuden vuoksi tukea ei hakukierroksella myönnetty.
Kesäkuussa 2024 Suomen valtio ja kuntaosakkaat, Helsinkiä lukuun ottamatta, neuvottelivat esisopimuksen ehdoista Länsiradan rakentamisvaiheeseen siirtymiseksi. Hyväksytyn esisopimuksen perusteella osakkaat jatkoivat neuvotteluja yhteisenä tavoitteena rakentamisvaiheeseen siirtymisen mahdollistavan osakassopimuksen solmiminen.
Osakasneuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos Länsirata-hankkeen ensimmäiseen rakentamisvaiheeseen siirtymisestä 31.10.2025. Osana rakentamisvaiheeseen siirtymistä saavutettiin neuvottelutulos myös Helsingin kaupungin osakkeiden hankinnasta.
Osakkaiden neuvottelutulos ja osakassopimuksen keskeinen sisältö
Osakkaiden neuvottelutuloksen myötä on laadittu osakassopimus, missä sovitaan tarkemmin muun muassa hankeyhtiön hallinnosta, rahoituksesta ja päätöksenteosta sekä osakkaiden oikeuksista ja velvollisuuksista. Ennen osakassopimuksen allekirjoitusta osakassopimus ja sen liitteet viedään hyväksyttäväksi kunkin osakkaan toimivaltaisiin päätöksentekoelimiin.
Osakassopimuksen tausta
Helsingin ja Lohjan välinen raideyhteys on Suomen merkittävimpiä raideyhteyksiä ja sen kehittämiselle on tunnistettu laaja-alaiset tarpeet. Helsinki–Lohja nopean junayhteyden voidaan katsoa koostuvan useasta eri osakokonaisuudesta (kuten Espoon kaupunkirata, Espoo–Salo-oikorata, Salo–Kupittaa-rataväli sekä Kupittaa-Lohja-ratahanke).
Nopea junayhteys lyhentää kaupunkien välistä matka-aikaa sekä laajentaa työssäkäynti- ja työmarkkina-aluetta tuoden uusia mahdollisuuksia alueiden kasvuun ja kehitykseen. Länsirata on valmistuessaan osa eurooppalaisen TEN-T-liikenneverkon (Trans European Transport Network) Skandinavia-Välimeri-ydinverkkokäytävää. TEN-T-liikenneverkon tavoitteena on edistää ihmisten ja tavaroiden kestävää liikkumista jäsenmaasta toiseen mahdollisimman saumattomasti.
Espoo-Salo-oikoradan sekä Salo-Lohja-ratavälin suunnittelu rakentamisvalmiuteen kuuluu Länsirata Oy:n tehtäviin siltä osin kuin suunnittelua ei ole saatu päätökseen. Suunnitteluhanke päättyy, kun kaikki ratasuunnitelmat ovat saaneet lainvoiman. Hanke saatetaan loppuun osakkaiden aikaisemmalla rahoituksella eikä uudessa osakassopimuksessa sitouduta sen lisärahoittamiseen. Suunnitteluhankkeen jäännöskassaan jää suunnittelun päättyessä rahoitusylijäämää arviolta 22 miljoonaa euroa.
Länsiradan suunnitteluhankkeen toteuttamiseen liittyvä alkuperäinen osakassopimus päättyy, kun uusi osakassopimus tulee voimaan. Helsingin kaupunki luopuu osakkeistaan, koska se ei osallistu rakentamisvaiheeseen. Helsingin kanssa sovitaan erikseen suunnitteluhankkeen loppuun saattamisesta ja sen osakkeiden hankkimisesta Länsirata Oy:lle. Helsingin omistamien osakkeiden hankintahinta maksetaan suunnitteluhankkeen jäännöskassasta ja muutoin jäännöskassa käytetään tulevaan rakentamishankkeeseen.
Kuntien taloudelliset vastuut ovat neuvottelutuloksessa rajatut ja selkeät. Mahdollinen EU-tuki hyödyntäisi kaikkia yhtiön osakkaita. Lisäksi kuntien kirjanpitomenettelyt on huomioitu neuvottelujen aikana ja huomioidaan edelleen kuntien päätöksenteossa.
Länsirata Oy:n ohjaus rakentamisvaiheessa on määritelty selkeästi. Hankkeesta on vastuussa yhtiön hallitus, jonne kunnat nimeävät jäseniä. Näin kunnilla säilyy mahdollisuus osallistua hanketta ja hankeyhtiötä koskevaan päätöksentekoon.
Ohjauksesta sopimalla varmistetaan hankeyhtiön toimintaedellytykset ja mahdollistetaan taloudellisesti ja toiminnallisesti hyödylliset innovaatiot hankkeen toteuttamisessa. Lisäksi on olennaista, että rakentamisen aikaisista vastuista hankeyhtiön ja valtion rataverkkoa hallinnoivan Väyläviraston välillä on selkeät kirjaukset.
Osakassopimus allekirjoitetaan, kun kaikkien osakkaiden toimivaltaiset päätöksentekoelimet ovat sen hyväksyneet.
Rakentamishankkeen ensimmäinen rakentamisvaihe
Osahankkeet, jotka kuuluvat osakassopimuksessa sovittavaan ensimmäiseen rakentamisvaiheeseen, on kuvattu yksityiskohtaisemmin osakassopimuksen liitteenä olevassa teknisessä liitteessä. Rakentamishanke sisältää rakentamissuunnittelun koko yhteysvälillä siltä osin kuin se kuuluu yhtiön vastuulle. Espoon kaupunkirata ja Kupittaa-Lohja-ratahankkeen nopean ratayhteyden kehittämiseen liittyvien osien toteutus ja lähiliikenteen varikot eivät kuulu yhtiön toimialaan.
Ensimmäisessä rakentamisvaiheessa rakennetaan uusi raideyhteys yhteysväleille Espoo–Hista, Hista–Vihti ja Vihti–Lohja. Samalla toteutetaan kaksoisraide nykyisen raideyhteyden viereen yhteysväleillä Salo–Hajala ja Nunna–Kupittaa. Lisäksi ensimmäinen rakentamisvaihe pitää sisällään koko yhteysvälin rakentamissuunnittelun. Koko yhteysvälin rakentamissuunnittelua tehtäisiin vaiheittain osakkaiden etujen ja rahoitussitoumusten puitteissa teknisesti ja taloudellisesti tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Ensimmäisen rakentamisvaiheen kustannusarvio on yhteensä 1 320 miljoonaa euroa (MAKU 130, 2015=100).
Rakentamisvaiheen osakkaat ja omistusosuudet
Länsirata Oy:n osakkaiden omistusosuudet rakentamisvaiheessa ovat seuraavat:
Osakas | Omistusosuus |
Suomen valtio | 67,00 % |
Espoon kaupunki | 14,03 % |
Turun kaupunki | 10,73 % |
Lohjan kaupunki | 2,48 % |
Vihdin kunta | 2,31 % |
Salon kaupunki | 2,23 % |
Kirkkonummen kunta | 1,24 % |
Osakassopimuksessa ja kuntien välillä sovittu rakentamisvaiheen osakasrakenne toteutetaan suunnatulla maksuttomalla osakeannilla, joka toteutetaan Helsingin kaupungin osakkeiden hankinnan jälkeen. Helsingiltä hankitut osakkeet mitätöidään.
Rahoitussitoumukset
Suomen valtio ja kuntaosakkaat sitoutuvat rahoittamaan Länsirata-hankeen ensimmäistä rakentamisvaihetta oman pääoman ehtoisesti yhteensä 800 miljoonalla eurolla. Suomen valtion osuus 800 miljoonan euron rahoituksesta on 400 miljoonaa euroa ja kuntaosakkaiden osuus yhteensä 400 miljoonaa euroa. Kuntien 400 miljoonan rahoitusosuus kohdistuu lähemmäs sitä hetkeä, kun rata valmistuu ja investoinnin hyödyt toteutuvat. Rahoitus on jaksotettu kuntien toivomalla tavalla.
Osakassopimuksessa ja sen liitteessä 1 on määritelty kunkin osakkaan rahoitusvastuun enimmäismäärä. Osakkaalla ei ole velvollisuutta rahoittaa yhtiötä rahoitussitoumuksen ylittävältä osin.
Rahoitussitoumusten jakamisessa on käytetty ensimmäisen rakentamisvaiheen kustannusarvioita 1 320 miljoonaa (MAKU 130, 2015=100), joka jakautuu osahankkeille
seuraavasti:
- Espoo-Hista (rakentaminen 310 M€ ja rakentamissuunnittelu 9 M€)
- Hista- Vihti (rakentaminen 139 M€ ja rakentamissuunnittelu 4 M€)
- Vihti – Lohja (rakentaminen 510 M€ ja rakentamissuunnittelu 14 M€)
- Salo – Hajala (rakentaminen 140 M€ ja rakentamissuunnittelu 8 M€)
- Nunna – Kupittaa (rakentaminen 120 M€ ja rakentamissuunnittelu 3 M€)
- Lohja – Salo (rakentamissuunnittelu 48 M€)
- Hajala – Nunna (rakentamissuunnittelu 15 M€)
Suomen valtio sitoutuu oman pääoman ehtoisen rahoituksen lisäksi hakemaan eduskunnan hyväksyntää yhtiölle myönnettävälle valtion takaukselle, jonka nojalla yhtiö voisi hakea vierasta pääomaa enintään 520 miljoonaa euroa. Eduskunnalta haettavalla hyväksynnällä Suomen valtio sitoutuu vastaamaan 100 % vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen lyhennyksistä ja 67 % vieraan pääoman rahoituskustannuksista.
Kuntaosakkaat sitoutuvat vastaamaan 33 % vieraan pääoman rahoituskustannuksista, joilla tarkoitetaan korkokustannusten lisäksi rahoituksen järjestely- ja lainanhoitokuluja.
Edellytyksenä vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen hakemiselle on se, että rahoitussitoumusten jaksottumista koskevat oman pääomanehtoinen rahoitus ja jäännöskassa on käytetty ennen vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen nostamista.
Vaihtoehtoisesti Suomen valtio voisi päättää 520 miljoonan suuruisen rahoituksen järjestämisestä myös muulla tavoin. Myös tässä vaihtoehdossa osakkaat vastaisivat kustannuksista kuten vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen kustannuksista. Vieraan pääoman korkokustannukset eivät sisälly kuntaosakkaiden rahoitussitoumusten enimmäismäärään.
Lohjan kaupungin maksuosuus hankkeen ensimmäisestä vaiheesta (30 milj. euroa) tulee jakautumaan usealle vuodelle.
Hankkeen kustannusarviossa voi tapahtua maarakennuskustannus-indeksin (MAKU) mukaista kustannustason muutosta (osakassopi-muksessa ”normaali kustannusnousu”).
Normaalia kustannusnousua rahoitetaan osakkaiden omistuksen mukaisessa suhteessa. Rahoitusvaiheissa 1 ja 2 valtio rahoittaa kustannusnousua 67 % ja kunnat 33 % siihen asti, että valtion 400 miljoonan euron rahoitus on käytetty täysimääräisesti. Sen jälkeen, kun rahoitusvaiheen 3 valtion enintään 520 miljoonan euron rahoitusosuus on varmistunut, normaalia kustannusnousua rahoitetaan suhteessa valtio 67 % / kunnat 33 % siihen asti, että valtion 920 miljoonan euron rahoitus on käytetty täysimääräisesti.
Kaikissa rahoitusvaiheissa valtio ja kunnat osoittavat rahoitusta symmetrisesti tasatahtiin. Normaalia kustannusnousua rahoitetaan edellä kuvatulla tavalla myös symmetrisesti. Tästä seuraa, että kaikissa tilanteissa valtion 400/920 miljoonan euron rahoitusosuus on käytetty täysimääräisesti ennen kuin kuntien rahoitusosuus ylittyisi kustannusnousun kattamisen vuoksi. Kuntien vastuu normaalista kustannusnoususta rajoittuu siihen, että valtion 400/920 miljoonan euron rahoitusosuus on kokonaisuudessaan käytetty.
Mikäli kustannuskehitys ylittää normaalin kustannusnousun tai johtaa rahoitussitoumusten ylittymiseen, saattaa yhtiö kustannusylityksen osakkaiden tietoon. Sen jälkeen päätös osahankkeiden käynnistämisestä, jatkamisesta tai sisällön muuttamisesta voidaan tehdä vain, mikäli päätöstä kannattaa ¾ yhtiön osakkaista. Kuitenkaan yhdenkään osakkaan rahoitussitoumuksen tasoa ei voi korottaa ilman asianomaisen osakkaan hyväksyntää.
Osakkaat sitoutuvat vastaamaan mahdollisesta normaalista kustannusnoususta. Osakassopimuksessa sovitaan normaalin kustannusnousun mukaisista vastuista ja niiden jaksottamisesta. Normaalin kustannusnousu ei sisälly kuntaosakkaiden rahoitussitoumusten enimmäismäärään, mutta kuntaosakkaiden vastuu normaalista kustannusnoususta rajoittuu siihen asti, että valtion 400 / 920 miljoonan euron rahoitusosuus on kokonaisuudessaan käytetty. Normaali kustannusnousun kattamiseen käytetään mahdollista CEF- tai EU-rahoitustukea osakassopimuksen ehtojen mukaisesti.
Valtion rahoitusvastuun enimmäismäärä on yhteensä 920 miljoonaa euroa lisättynä vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen rahoituskustannuksilla, joista valtio sitoutuu kattamaan 67 %. Rahoitussuunnitelma laaditaan ja rahoituskutsut lähetetään osakkaille yhtiön aikaisempien käytäntöjen mukaisesti.
Kunkin osakkaan rahoitussitoumuksen enimmäismäärä, vastuu normaalista kustannusnoususta sekä osuus vieraan pääoman rahoituskustannuksista on määritelty osakassopimuksen liitteessä 1.
Hankkeen toisessa vaiheessa on tarkoitus toteuttaa osuudet Lohja-Salo ja Hajala-Nunna. Kunnat ovat sopineet keskenään 3.9.2025 myös toisen vaiheen rahoittamisesta 300 miljoonalla eurolla. Tältä osin kyseessä on kuntien valtiolle tarjoama optio, jonka mukaan kunnat osallistuvat toisen vaiheen rakentamiseen yhteensä 300 miljoonalla eurolla, mikäli valtio tekee toisen vaiheen rakentamisen edellyttämät investointi- ja rahoituspäätöksensä vuoteen 2031 mennessä. Nyt päättyneissä neuvotteluissa valtion kanssa tätä toisen vaiheen rakentamisen optiota ei käsitelty, mutta tämä kuntien välinen sopimus toisen vaiheen mahdollisesta rahoituksesta viedään valtuustojen hyväksyttäväksi samassa yhteydessä. Kuntien keskinäinen sopimus korostaa osakaskuntien näkemystä siitä, että radan hyödyt saadaan täysimääräisinä vasta, kun koko ratayhteys on valmis. Kunnille neuvotteluissa onkin ollut tärkeää edistää koko ratavälin rakentamissuunnittelua kustannussäästöjen saavuttamiseksi sekä hankkeen EU-tukikelpoisuuden ja rakentamisvalmiuden parantamiseksi.
Osakassopimuksen muita ehtoja
Osahankkeiden käynnistäminen ja poikkeuksellinen kustannusten nousu
Länsirata Oy voi sitoutua osahankkeen rakentamista koskeviin kustannuksiin vain, mikäli kustannusnousu ei ylitä normaalia kustannusnousua tai johda osakkaiden rahoitussitoumusten ylittymiseen.
Mikäli kustannuskehitys ylittää normaalin kustannusnousun tai johtaa rahoitussitoumusten ylittymiseen, se saatetaan viivytyksettä osakkaiden tietoon. Mahdollisen edellä mainitun kustannusnousun edellyttämä päätöksenteko osahankkeiden käynnistämisestä tai jatkamisesta siirtyy osakkaille ja päätökset tehdään määräenemmistöllä.
Yhtiö voi päättää kustannusriskivaliokunnan perustamisesta, mihin voisi osallistua myös osakkaiden nimeämiä edustajia.
Luovuttaminen osaksi valtion rataverkkoa
Länsirata Oy:n suunnittelema ja rakentama omaisuus siirretään osaksi valtion rataverkkoa mahdollisimman nopeasti sen jälkeen, kun valmis kokonaisuus on saanut käyttöönottoluvan ja Väylävirastolla on edellytykset omaisuuden vastaanottamiseen. Yhtiö luovuttaa rataosuudet osaksi valtion rataverkkoa järjestelyllä, joka ei edellyttäisi Suomen valtiolta erillistä vastiketta tai maksua.
Yhtiö sitoutuu yhteistyössä Väyläviraston kanssa edesauttamaan rakentamishankkeen toteuttamista kustannustehokkaasti ja kaikkien osakkeenomistajien etu huomioon ottaen.
Yhteistyösopimus Väyläviraston kanssa
Rakentaminen toteutetaan Väyläviraston julkaistujen ohjeiden ja teknisten vaatimusten mukaisesti. Yhtiö ja Väylävirasto sopivat yhteistyöstä yhteistyösopimuksessa, joka tulee solmia kuuden kuukauden kuluessa osakassopimuksen allekirjoittamisesta.
Yhtiön hallinnointi
Suomen valtio nimittää seitsemän (7) hallituksen jäsentä ja kukin kuntaosakas yhden jäsenen. Hallituksessa on 13 jäsentä. Suomen valtio nimeää hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Hallitus nimittää toimitusjohtajan, jonka nimittämiseen vaaditaan 10 jäsenen kannatus ja erottamiseen seitsemän jäsenen kannatus.
Osakassopimuksessa yksilöidyissä tapauksissa päätös edellyttää ¾ määräenemmistöä yhtiön osakkeista ja niiden tuottamista äänistä.
Esittelyssä edellä mainittujen ehtojen lisäksi osakassopimus sisältää tavanomaisia osakassopimuksen ehtoja muun muassa myötävaikuttamisvelvollisuudesta, tulkinnasta, salassapidosta ym.
Helsingin kaupungin osakkeiden hankinta
Länsirata-hankkeen suunnitteluhankkeen osakassopimuksessa 4.12.2020 sovittiin, että osakassopimuksen mukaisesti rahoitussitoumukset tai niiden keskinäiset suhteelliset osuudet eivät luo olettamaa mahdolliseen myöhempään rakentamisvaiheen rahoitukseen tai sen ehtoihin. Osakkaille ei tullut velvollisuutta rakentamisvaiheen rahoittamiseen vaan rakentamisvaiheen rahoituksesta päätettäisiin erikseen.
Helsingin kaupunki ei osallistu Länsirata-hankkeen rakentamisvaiheeseen ja se luopuu osakkeistaan. Suunnitteluhankkeen osakassopimuksen mukaisesti Helsingin kaupunki kuitenkin vastaa suunnitteluhankkeen loppuunsaattamisesta ja siihen liittyvistä velvoitteista.
Helsingin kaupungin osakkeet hankitaan Länsirata Oy:lle 1.650.001 eurolla. Osakkeiden hankintaan sovelletaan 4.12.2025 osakassopimuksen ehtoja. Osakkeiden kauppahinta muodostuu osakassopimuksen 3.2.1 mukaisesti määräytyvän perusmaksun sekä suunnitteluhankkeen arvioidun jäännöskassan ja omistusosuuden perusteella määriteltävän tasausmaksun mukaan. Sopimuksen voimaantullessa maksettavan tasausmaksun määrä on osakkaiden neuvotteluissa määritelty arvioidun jäännöskassan perusteella. Tasausmaksun suuruus tarkastetaan toteutuneen mukaan suunnitteluhankkeen päättyessä 2027.
Helsingin kaupunki vastaa osakkeiden kauppahinnan varainsiirtoverosta.
Osakkaat sitoutuvat kauppakirjassa siihen, että Länsirata Oy:n sijoitettua vapaata omaa pääomaa voidaan osakeyhtiölain säännösten näin salliessa käyttää suunnitteluhankkeen päättyessä mahdollisen tasausmaksun loppuerän suorittamiseen. Mikäli loppulaskelmassa todettaisiin, että Helsingin kaupungille on kauppakirjan voimaantulopäivänä maksettu liikaa tasausmaksua, sen tulee palauttaa liikaa maksettu määrä yhtiölle.
Kauppakirja tulee voimaan samanaikaisesti, kun Länsirata Oy:n uusi osakassopimus tulee voimaan.
Osakassopimuksen voimaantulo ja sopimuksen sitovuutta koskeva este
Osakassopimus tulee voimaan osapuolten allekirjoituksella. Mikäli joku osapuolista ei voi oikeudellisen esteen tai vastaavan vuoksi jatkaa osakkaana, tilanne pyritään korjaamaan osapuolten neuvotteluin. Mikäli osapuoli ei voi jatkaa osakkaana, yhtiö ei ole velvollinen palauttamaan osapuolelle sen jo maksamaa rahoitusta, ellei erikseen muuta sovita. Lisäksi osapuoli, joka ei voi jatkaa osakkaana on velvollinen luovuttamaan osakkeet yhtiölle tai sen osittamalle taholle yhden euron vastiketta vastaan.
Osakkeenomistajien yksimielinen päätös suunnatusta maksuttomasta osakeannista
Osakkeenomistajien yksimielinen päätös suunnatusta maksuttomasta osakeannista käsitellään myöhemmin erikseen kaupunginhallituksen konserni- ja tilajaostossa.
Suunnatun maksuttoman annin ja rekisteröinnin seurauksena yhtiön omistusrakenne muutetaan alla olevan mukaiseksi.
Osakas | Alkuperäinen osakemäärä (kpl) | Suunnattu osakeanti (kpl) | Uusi osakemäärä (kpl) | Vanha omistus (%) | Uusi omistus (%) |
Suomen valtio | 394 485 | 945 515 | 1 340 000 | 55,13 % | 67,00 % |
Turun kaupunki | 102 503 | 111 997 | 214 500 | 14,33 % | 10,73 % |
Espoon kaupunki | 102 503 | 177 997 | 280 500 | 14,33 % | 14,03 % |
Salon kaupunki | 37 402 | 7 148 | 44 550 | 5,23 % | 2,23 % |
Lohjan kaupunki | 37 402 | 12 098 | 49 500 | 5,23 % | 2,48 % |
Vihdin kunta | 37 402 | 8 798 | 46 200 | 5,23 % | 2,31 % |
Kirkkonummen kunta | 3 800 | 20 950 | 24 750 | 0,53 % | 1,24 % |
Yhteensä | 715 497 | 1 284 503 | 2 000 000 | 100,00 % | 100,00 % |
Suunnattu osakeanti on nykyisille osakkaille maksuton ja Helsingiltä hankitut osakkeet mitätöidään.
Osakassopimuksen voimaantulo ja sopimuksen sitovuutta koskeva este
Osakassopimus tulee voimaan osapuolten allekirjoituksella. Mikäli joku osapuolista ei voi oikeudellisen esteen tai vastaavan vuoksi jatkaa osakkaana, tilanne pyritään korjaamaan osapuolten neuvotteluin. Mikäli osapuoli ei voi jatkaa osakkaana, yhtiö ei ole velvollinen palauttamaan osapuolelle sen jo maksamaa rahoitusta, ellei erikseen muuta sovita. Lisäksi osapuoli, joka ei voi jatkaa osakkaana on velvollinen luovuttamaan osakkeet yhtiölle tai sen osittamalle taholle yhden euron vastiketta vastaan.
Lohjan kaupungin neuvottelutavoitteiden toteutuminen
Osakkaat käynnistivät esisopimuksessa kirjattujen reunaehtojen puitteissa liikenne- ja viestintäministeriön johtamat neuvottelut osakassopimuksesta siten, että osakkaita sitovat linjaukset oli tarkoitus tuoda hyväksyttäväksi vuoden 2024 syksyllä osakassopimuksen käsittelyvaiheessa. Neuvottelut ovat kuitenkin edenneet huomattavasti tavoiteltua aikataulua hitaammin siten, että lopullinen neuvottelutulos saavutettiin vasta 31.10.2025.
Neuvottelutulos vastaa varsin hyvin niitä tavoitteita, jotka neuvotteluosapuolet esisopimuksessaan asettivat. Lisäksi neuvottelutulos vastaa varsin hyvin kaupunginhallituksen 12.1.2024 § 27 asettamia ja edelleen esisopimuksen käsittelyn 24.6.2024 § 266 yhteydessä kuvattuja Lohjan kaupungin neuvottelutavoitteita rakentamisvaiheeseen siirtymiseksi kuten:
- siirtyminen rakentamisvaiheeseen edellyttää, että Helsinkiä lukuun ottamatta kaikki muut osakaskunnat osallistuvat rakentamisvaiheen rahoittamiseen,
- yhtiön nykyiset omistus- ja rahoitusosuudet eivät suoraan määritä rakentamisvaiheen osuuksia,
- pidemmän aikavälin tavoitteena on koko Helsinki–Lohja nopean junayhteyden toteuttaminen taloudellisesti ja rahoituksellisesti kestävinä osahankkeina,
- kuntarahoitusosuuksien jakautumisessa kiinnitetään huomioita hankkeen seuraavasta vaiheesta muodostuviin hyötyihin ja tulonmuodostumiseen,
- yhtiön arvoa kuntien taseissa ei jouduta tulevaisuudessa alaskirjaamaan tilanteessa, jossa pääomitus tehtäisiin yhtiöön omana pääomana lainan sijasta sekä
- Suomelle myönnetyn CEF-tuen tulee kohdistua kaikkien omistajien hyväksi.
Valtio-osapuoli ei ole hyväksynyt kaupungin linjaamista neuvottelutavoitteista sitä, että ensisijaisena rahoitusmallina tulisi käyttää hankeyhtiön lainoitusta ja sille annettavaa kuntien ja valtion takausta. Valtio ei ole myöskään sitoutunut palauttamaan muille osakkaille niiden hankkeeseen sijoittamaa pääomaa, mikäli koko ratahanke ei ole toteutunut 2040 mennessä tai pienentämään kuntien rahoitusosuutta vastaavalla määrällä kuin kuntien investointikyky on heikentynyt sote-uudistuksessa.
Lohjan kaupungin taloudelliset vastuut
Hankkeen 1. rakentamisvaiheen rahoitusvastuun enimmäismäärä jakautuu kuntien välillä seuraavasti:
Kunta | Osuus (%) | Euroa |
Espoo | 42,50 % | 170 000 000 |
Kirkkonummi | 3,75 % | 15 000 000 |
Lohja | 7,50 % | 30 000 000 |
Salo | 6,75 % | 27 000 000 |
Turku | 32,50 % | 130 000 000 |
Vihti | 7,00 % | 28 000 000 |
Kunnat yhteensä | 100,00 % | 400 000 000 |
Hyväksymällä osakassopimuksen Lohjan kaupunki sitoutuu pääomittamaan yhtiötä 30 miljoonalla eurolla investointihankkeen toteuttamiseksi. Kaupungin rahoitusasema ei mahdollista pääomittamista kassasta, joten kaupunki tulee rahoittamaan osuutensa lainalla. Tämän seurauksena kaupungille muodostuu tulosvaikutteisia korkomenoja. Vieraan pääoman kustannukseksi on arvioitu 3,0 %, mikä vastaa kaupungin varainhankinnan kustannusta pitkään viitekorkoon sidottuna.
Hankeosien valmistumisen myötä keskeneräinen investointi aktivoidaan omaisuuseräksi, josta kaupungille muodostuu tulosvaikutteisia kirjanpidollisia poistoja. Poistot rasittavat kaupungin tulosta seuraavat 40 vuotta.
Kaupunki on pyytänyt tilintarkastusyhteisöltä muistion hankeyhtiöön kuntaosakkaiden tekemien pääomasijoitusten kirjanpitokäsittelystä kuntien kirjanpidoissa. Muistio tukee edellä kuvattua poistokäsittelyä, mutta suosittelee lisäksi lausuntopyynnön tekemistä kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaostolle poistokäsittelystä. Kaupunki pyytää lausunnon kaikkien kuntaosakkaiden päätöksenteon tueksi.
Viimeisimmän arvion mukaan pääomittaminen tulee jaksottumaan vuosille 2027-2032. Kaupungille kohdistuva negatiivinen tulosvaikutus kasvaa hankkeen edetessä. Arvio vuosikohtaisesta talousvaikutuksesta:
milj. euroa | 2027 | 2028 | 2029 | 2030 | 2031 | 2032 |
Lainan lisäys | 3,75 | 3,75 | 3,75 | 3,75 | 7,5 | 7,5 |
Korkomenot | -0,11 | -0,22 | -0,33 | -0,44 | -0,67 | -0,90 |
Hankeyhtiön lainan korot |
|
|
| -0,39 | -0,39 | -0,39
|
Poistot |
|
|
|
|
| -0,75 |
Tulovaikutus | -0,11 | -0,22 | -0,33 | -0,83 | -1,06 | -2,04 |
Vuosikohtainen tulosvaikutus tulee tarkentumaan, mutta korkeimmillaan se on kaikkien hankeosuuksien valmistuttua. Täysimääräisen rahoitusvastuun aiheuttama tulosvaikutus on siten -1,65 miljoonaa euroa, minkä lisäksi kaupungin vastuulla oleva lainakantaa kasvaa 30 miljoonalla eurolla. Korkomenot laskevat lainalyhennysten myötä.
Kaupungin pääomittamisesta aiheutuvan talousvaikutuksen lisäksi kaupungille tulee kohdistumaan myös osuus hankeyhtiön ottaman ja valtion takaaman vieraan pääoman korkomenoista. Tämän osalta vaikutusarviota on vaikea tehdä, koska lainan yksityiskohdista ei ole vielä tietoa. Valtion takaaman lainan korkomarginaali lienee kuitenkin kaupungin marginaalia alhaisempi, jolloin arvio kaupungille kohdistettavasta osuudesta on enimmillään n. 0,39 miljoonaa euroa.
Kaupungille kohdistuu taloudellinen vastuu 1. rakentamisvaiheen rahoitusosuudesta (30 milj. euroa) ja hankeyhtiön nostaman lainan korkomenojen osuudesta (520 milj. x 2,48 % = 12,9 milj. euroa x vieraan pääoman korko). Näistä kohdistuvat taloudelliset vaikutukset ovat lainakannan kasvu 30 miljoonalla eurolla ja 2,04 miljoonan euron vuotuinen tulosvaikutus, mikäli sovitut vastuut toteutuvat täysimääräisesti.
Kunnan toimiala
Kuntalain 7 §:n 1 momentin mukaan kunta hoitaa itsehallinnon nojalla itselleen ottamansa tehtävät. Nämä tehtävät muodostavat kunnan yleisen toimialan. Yleisen toimialan määräytymisen periaatteet ohjaavat ja rajaavat sitä, mitä tehtäviä kunta voi ottaa hoitaakseen.
Kunnan toimialaa määriteltäessä on otettava huomioon hallintolain 6 §:n mukaiset hallinnon yleiset oikeusperiaatteet. Yleistä toimialaa rajoittaviksi periaatteiksi on vakiintuneesti oikeuskäytännössä lisäksi katsottu tehtävän yleishyödyllisyys, tehtävän paikallisuus, yksityisen tukemisen kielto, hallinnon toissijaisuus ja työnjako muiden viranomaisten kanssa sekä spekulatiivisen toiminnan kielto.
Nopeampien raideyhteyksien kehittäminen parantaa kunnan saavutettavuutta ja sen elinkeinoelämän yleisiä toimintaedellytyksiä sekä laajentavaa työssäkäyntialuetta ja edistävää kuntalaisten hyvinvointia sujuvoittamalla työmatkayhteyksiä ja muuta liikkumista. Länsirata-hanke on merkittävä infrahanke, joka on koko Suomen ja erityisesti radanvarsikuntien kehityksen ja kilpailukyvyn kannalta tärkeä. Länsirata Oy:n omistamiselle ja rahoittamiselle on siten Lohjan kaupungille monia merkittäviä syitä. Paikallisuusperiaate ei tarkoita, että kunnan toimet saisivat hyödyttää vain oman kunnan asukkaita.
Voimassa olevan Länsirata Oy:n yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön toiminnan tarkoituksena on kehittää, suunnitella ja rakentaa yhteiskunnan, viranomaisten ja osakkaidensa tarpeisiin raideliikenneinfrastruktuuria sekä tuottaa siihen liittyvien hyötyjen, haittojen ja muiden vaikutusten arvioita. Yhtiön toiminnan pääasiallinen tarkoitus ei ole tuottaa voittoa osakkeenomistajille. Yhtiön toimialana on rakentamishankkeeseen liittyvän raideliikenneinfrastruktuurin suunnittelu ja rakentaminen. Yhtiö voi tehdä tai teettää selvityksiä rakentamisen mahdollistamiseksi ja hankkeen vaikutusten tunnistamiseksi. Yhtiön toiminnan ei voida katsoa olevan puhtaasti teollista tai kaupallista, eikä siten spekulatiivista toimintaa.
Länsirata on muun muassa Lohjan kaupungin elinvoiman ja asukkaiden hyvinvoinnin edistämistä ja sillä on selkeä yhteys kuntalain 1 §:n mukaiseen kunnan tarkoituksen toteuttamiseen. Länsirata Oy:n omistaminen ja rahoittaminen kuuluu kunnan yleiseen toimialaan.
Valtiontukisääntely
Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen (SEUT) 107(1) mukaan, jollei perussopimuksissa toisin määrätä, jäsenvaltion myöntämä taikka valtion varoista muodossa tai toisessa myönnetty tuki, joka vääristää tai uhkaa vääristää kilpailua suosimalla jotakin yritystä tai tuotannonalaa, ei sovellu sisämarkkinoille, siltä osin kuin se vaikuttaa jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Valtiontukisääntöjä sovelletaan ainoastaan silloin, kun tuensaaja on ”yritys” (Euroopan komission tiedonanto EUVL [2016] C 262/01, kohta 6).
Länsirata Oy:n toimialana on yhtiöjärjestyksen 2 §:n mukaan Helsinki-Lohja nopeaan junayhteyteen liittyvän radan suunnittelu ja rakentaminen. Yhtiö voi tehdä tai teettää selvityksiä hankkeen rakentamisen mahdollistamiseksi ja hankkeen vaikutusten tunnistamiseksi. Yhtiö voi harjoittaa myös muuta raideliikenneinfrastruktuurin suunnitteluun ja rakentamiseen liittyvää toimintaa. Yhtiö ei harjoita taloudellista toimintaa eli tarjoa tavaroita tai palvelu- ja markkinoilla. Näin ollen se ei ole SEUT 107(1):ssa tarkoitettu yritys, eivätkä valtiontukisäännöt siten tule sovellettaviksi yhtiön omistamisen ja rahoittamisen osalta.
Euroopan komission mukaan vaikutus jäsenvaltioiden väliseen kauppaan tai kilpailun vääristyminen on yleensä poissuljettua infrastruktuurin rakentamisessa silloin, kun infrastruktuurilla ei ole tavallisesti suoria kilpailijoita, yksityinen rahoitus on alalla ja kyseisessä jäsenvaltiossa vähäistä ja infrastruktuurin tarkoituksena ei ole valikoivasti suosia tiettyä yritystä tai toimialaa vaan se hyödyttää koko yhteiskuntaa (komission tiedonanto EUVL [2016] C 262/01, kohta 211).
Jotta tietyn hankkeen kaikki julkinen rahoitus kuuluisi valtiontukisääntöjen soveltamisalan ulkopuolelle, on varmistettava, että infrastruktuurien rakentamiseen kohdassa 211 mainituissa tilanteissa myönnettyä rahoitusta ei voida käyttää muiden taloudellisten toimintojen, kuten infrastruktuurin toiminnan harjoittamisen, ristiin tukemiseen tai välilliseen tukemiseen (komission tiedonanto EUVL [2016] C 262/01, kohta 212). Länsirata Oy:lle myönnettävää rahoitusta ei käytetä infrastruktuurin toiminnan harjoittamisen tai muiden taloudellisten toimintojen tukemiseen.
EU:n komission mukaan mahdollisten käyttäjien saataville tasavertaisin ja syrjimättömin ehdoin asetettavan rautatieinfrastruktuurin rakentaminen täyttää yleensä kohdassa 211 mainitut edellytykset ja sen vuoksi sen rahoitus ei tavallisesti vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eikä vääristä kilpailua (komission tiedonanto EUVL [2016] C 262/01, kohta 219). Vaikka Länsirata Oy:n toiminta arvioitaisiinkin luonteeltaan taloudelliseksi, tuki ei vaikuta jäsenvaltioiden väliseen kauppaan eikä vääristä kilpailua. Länsirata Oy:n omistamisessa ja rahoittamisessa ei ole kyseessä SEUT 107(1) mukainen valtiontuki.
Länsiradan merkitys ja vaikutukset Lohjalle
Länsirata tuo Lohjalle mahdollisuuden saavuttaa kaupungin vision mukainen 60.000 asukkaan väkiluku vuoteen 2050 mennessä.
Länsiradan kauko- ja lähiliikenteen raideliikenneyhteydet lisäävät Lohjan vetovoimaa työpaikka- ja asuinkuntana. Mahdollinen Intercity-liikenteen asema mahdollistaisi nopean junayhteyden Helsinkiin (keskusta ja Pasila), Espooseen (Leppävaaraan) sekä Turkuun ja Saloon. Lähiliikenne mahdollistaa yhteydet Länsisuunnan väliasemille kohtuullisella nopeudella. Henkilöautoliikenteen ruuhkautuessa pääkaupunkiseudun sisääntuloväylillä myös lähiliikennejuna on henkilöautoa nopeampi yhteys radanvarren työpaikka- ja palvelukeskuksiin.
Länsirata tuo positiivisen sykäyksen Lohjan kiinteistömarkkinoiden kehitykseen siitä syystä, että kaupungin saavutettavuus eli ajallinen liikenneyhteys mm. pääkaupunkiseudun suuntaan pienenee huomattavasti etenkin Intercity-nopeuksisen junayhteyden toteutuessa, ja liikennöinnin varmuus myös paranee. Tämä tuo kysyntää kaupungissa tapahtuvalle asuntotuotannolle ja asuntojen myynnille. Jo se, että yksinomaan Lohjansolmun alueelle muodostuu tulevina vuosikymmeninä 11 000-15 000 asukkaan kaupunginosa, pitää Lohjan kaupungissa tapahtuvan rakentamistahdin vireänä. Tämä luo itse radan rakentamisen lisäksi työllistämisvaikutuksia lohjalaisillekin yrityksille ja asukkaille.
Lohjansolmun sijainti ja ympäristö tarjoaa mahdollisuuden hyvään, luonnonläheiseen yhdyskuntarakenteeseen, jossa on tiivis asemakeskusta sekä ulospäin väljenevä rakenne, jota on pidetty hyvänä mm. Uudenmaan liiton lausunnossa osayleiskaavaan liittyen. Uusi asemanseutu rajautuu olemassa olevaan nauhataajamaan ja voi toteutumisen alkuvaiheessa tukeutua alueen eteläpuolella sijaitsevan Lempolan-Ventelän alakeskuksen julkisiin ja kaupallisiin palveluihin. Näitä ovat mm. Mäntynummen koulukeskus, jonka uusimista moderniksi monitoimijataloksi on suunniteltu, ja se hanke on tarkoitus toteuttaa seuraavien vuosien aikana. Länsiradan yhteydessä toteutettava Lohjansolmun asemanseutu tulee tarvitsemaan oman koulu- ja päiväkotiverkkonsa sitten aikanaan, kun alueen väkiluku kasvaa lähemmäs lopullista tavoitepistettä. On tärkeää, että keskustan ja Lohjansolmun välille toteutetaan toimiva, edullinen ja tehokas joukkoliikenneyhteys. Keskustayhteyttä on tarkoitus kehittää ensi vaiheessa sukkulabussiliikenteen kautta.
Länsirata vaikuttaa Lohjan kaupungin elinkeinotoimintaan vireyttävästi, kun kaupungissa jo toimivien yritysten liikenneyhteydet paranevat sekä pääkaupungin että myös Turun suuntaan, jolloin esimerkiksi työssäkäynti molemmista suunnista helpottuu lohjalaisiin yrityksiin. Tämän ovat isot Lohjalla toimivat yritykset selkeästi tuoneet esille. Länsirata vaikuttaa vireyttävästi myös Lohjansolmun läheisen Lempolan kaupallisen alueen kaupalliseen vireyteen. Samoin, Lohjansolmun läheinen Lempolan työpaikka-alue, johon ollaan toteuttamassa teollisuudelle, logistiikalle ja muulle yritystoiminnalle työpaikka-aluetta, saa Länsiradan hankkeesta ja sen Lohjansolmun asemasta lisää elinvoimaisuutta.
Lisätiedot Kaupunginjohtaja Petra Ståhl, petra.stahl(at)lohja.fi
Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Länsirata Päätöksenteko ensimmäisestä rakennusvaiheesta/Johdon tiivistelmä 5.11.2025
- Hankesuunnitelma Lohjansolmu ja Länsirata 10.11.2025
- Lohja Länsirata rahoitussuunnitelma 10.11.2025
- Lohjansolmun toteutumisedellytykset, asukkaat 2019
- Muistio pääomasijoitusten kirjanpitokäsittelystä
Liite Liite 1 Länsirata Oy osakassopimus 5.11.2025 FINAL päätöksentekoon
ja sen liitteet:
LIITE 1. Rahoitussitoumus 5.11.2025
LIITE 2. Rakentamishankkeen tekninen liite 5.11.2025
Liite 2.1. Espoo-Hista-suunnitelmakartta asemaseutu
Liite 2.2. Kirkkonummi-Veikkola-suunnitelmakartta asemaseutu
Liite 2.3. Lohja-suunnitelmakartta asemaseutu 1
Liite 2.4. Lohja-suunnitelmakartta asemaseutu 2
Liite 2.5. Vihti-suunnitelmakartta asemaseutu
LIITE 3. Luonnos Osakkeenomistajien yksimielinen päätös
Helsingin osakkeiden suunnattu hankinta 5.11.2025
LIITE 4. Osakekauppakirja Helsingin osakkeiden suunnattu
hankinta 5.11.2025 päätöksentekoon
Liite 4.1. SVOP-arvio
LIITE 5. Luonnos Osakkeenomistajien yksimielinen päätös
suunnattu maksuton osakeanti 5.11.2025
LIITE 6. Osakkaiden yhteyshenkilöiden yhteystiedot
Liite 2 Länsirata Oy osakaskuntien sopimus
Liite 3 Eriävä mielipide (Sohl Erkki): kaupunginhallituksen päätös 17.11.2025 § 431; Länsirata Oy:n osakassopimuksen hyväksyminen
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen
Valtuusto
1. hyväksyy Länsirata Oy:tä koskevan osakassopimuksen liitteineen ja kuntaosakkaiden sitoumuksen toisen rakentamisvaiheen rahoittamisesta osakassopimuksen rahoitussitoumusliitteen mukaisesti.
2. sitoutuu Länsirata Oy:n ratahankkeen ensimmäisen rakentamisvaiheen rahoittamiseen enintään 30 miljoonalla eurolla ja vastaa Länsirata Oy:n 520 miljoona euron vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen tai Suomen valtion muutoin järjestelmän rahoituksen kustannuksista enintään 2,48 prosentilla.
3. hyväksyy Helsingin kaupungin omistaminen osakkeiden hankinnan Länsirata Oy:lle ja sen, että Länsirata Oy:n sijoitettua vapaata omaa pääomaa voidaan käyttää mahdollisen tasausmaksun ja sen loppuerän suorittamiseksi Helsingin kaupungille.
4. hyväksyy osakassopimuksen mukaisen maksuttoman suunnatun osakeannin, jonka jälkeen Lohjan kaupungin osuus Länsirata Oy:n rakentamisvaiheen aikaisesta osakeomistuksesta on 2,48 prosenttia koko osakekannasta.
5. valtuuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään osakassopimukseen ja sen liitteisiin mahdollisia muutoksia, joilla ei ole suhteellisesti arvioiden merkittäviä vaikutuksia Lohjan kaupungin rahoitusosuuksiin eikä kuntaosakkaiden kokonaisrahoitusvastuuseen.
6. valtuuttaa kaupunginjohtajan hyväksymään osakassopimukseen ja sen liitteisiin vähäisiä teknisiä tarkennuksia ja,
7. valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan osakassopimuksen ja järjestelyyn liittyvät muut asiakirjat edellyttäen, että muut osakassopimuksen osapuolet hyväksyvät asiakirjat vastaavan sisältöisenä ja kuntaosakkaat hyväksyvät ratahankkeen toisen vaiheen rahoituksen osakassopimuksen liitteen 2 mukaisessa muodossa, ja että kuntaosakkaiden yhdessä hankkima kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaoston lausunto hankkeen käsittelystä kunnan kirjanpidossa ei osoita merkittäviä alaskirjausriskejä.
Kaupunginvaltuuston päätös pannaan täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta lainvoimaa odottamatta.
Käsittely
Esteellisyys Kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo ilmoitti olevansa esteellinen
tämän asian osalta, koska on Länsirata Oy:n hallituksen jäsen (yhteisöjäävi, hallintolaki § 28 1. mom. kohta 5) ja poistui kokouksesta kello 12.25 eikä näin ollen ottanut osaa asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksen tekoon.
Kaupunginhallituksen jäsen Juhana Salmenpohja ilmoitti olevansa esteellinen tämän asian osalta omistaessaan maata suunnitellun radan alueella (intressijäävi, hallintolaki § 28 1 mom. kohta 3) ja poistui kokouksesta kello 12.25 eikä näin ollen ottanut osaa asiasta käytyyn keskusteluun eikä päätöksen tekoon.
Varajäsen Juha-Pekka Isotupa saapui kokoukseen klo 12.25 hänen tilalleen.
Talousjohtaja Raija Lindroos saapui kokoukseen tämän asian osalta kello 12.26.
Kaupunginvaltuuston 2. varapuheenjohtaja Jan Tallqvist poistui kokouksesta kello 13.10.
Kokouksessa pidettiin tauko kello 14.04-14.16
Täydennys esittelytekstiin
Asian käsittelyn aikana kaupunginjohtaja Petra Ståhl täydensi asian esittelytekstiä seuraavasti: Kaupunginvaltuusto on päättänyt 16.4.2025 § 64 ennakkovaikutusten arvioinnin soveltamisesta Lohjalla. Hankkeen vaikutuksia on arvioitu ennakolta hankkeen valmistelun aikana ennakkoarviointia koskevan päätöksen liiteasiakirjan edellyttämässä laajuudessa.
Tekninen korjaus Teknisen korjauksena tehdään seuraavat korjaukset esittelytekstiin:
taulukosta yhtiön rahoitus- ja omistusosuudet hankkeen suunnitteluvaiheessa jakautuvat seuraavasti:
kohta
Lohjan Kaupunki | 10,25 milj. € | 13,25 % |
korjataan
Turun Kaupunki | 10,25 milj. € | 13,25 % |
Taulukosta Hankkeen 1. rakentamisvaiheen rahoitusvastuun enimmäismäärä jakautuu kuntien välillä seuraavasti
poistetaan ylimääräiset %-merkit euro-sarakkeista.
Vastaesitys 1 Asian käsittelyn aikana kaupunginhallituksen jäsen Laura Skaffari esitti kaupunginhallitusten jäsenten Birgit Aittakumpu, Leena Saari, Pekka Luoma, Markku Saarinen, Maija Aaltola ja varajäsenen PauliinaTakala kannattamana seuraavan vastaesityksen:
”Lisätään päätösesitykseen 5. toteaa kantanaan, että Länsirata-hankkeen luontohaittojen vähentämiseksi ja ekologisten yhteyksien turvaamiseksi ja vahvistamiseksi tulee toteuttaa mahdolliset lieventämistoimet.”
Vastaesitys 2 Kaupunginhallituksen varajäsen Erkki Sohl esitti kaupunginhallituksen jäsenten Hannele Maittila ja Päivi Alanne kannattamana seuraavan vastaesityksen:
”Kaupunginhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto
1. hylkää Länsirata Oy:tä koskevan osakassopimuksen liitteineen kokonaisuudessaan, koska sopimus nykyisessä muodossaan aiheuttaa Lohjan kaupungille merkittävän ja riittämättömästi ennakoitavissa olevan taloudellisen riskin; sekä
2. päättää, että kaupunki ryhtyy välittömästi neuvottelemaan Länsirata-hankkeen siirtämisestä kokonaisuudessaan Väyläviraston hankkeeksi.”
Poistuminen Talousjohtaja Raija Lindroos poistui kokouksesta kello 14.30 ennen päätöksentekoa
Yhteenveto Puheenjohtaja totesi, että asian käsittelyn aikana on tehty 2 kannatettua vastaesitystä, joista ei olla yksimielisiä. Ensin äänestetään Laura Skaffarin pohjaesitykseen esittämästa lisäyksestä ja sen jälkeen Erkki Sohlin hylkäävä vastaesitys vastaan voittanut esitys.
Puheenjohtajan esityksestä suoritetettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan pohjaesitystä, äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat Laura Skaffarin lisäystä, äänestävät EI.
Äänestys 1 JAA: 1 ääni (Maittila Hannele)
EI: 10 ääntä (Räsänen Joona, Skaffari Laura, Takala Pauliina ,Saarinen Markku, Aittakumpu Birgit, Luoma Pekka, Sundqvist Kaj, Aaltola Maija, Isotupa Juha-Pekka, Saari Leena)
TYHJÄ: 2 ääntä (Alanne Päivi ja Sohl Erkki)
Puheenjohtaja totesi, että seuraavaksi äänestetään keskenään vastakkain voittanut esitys (kaupunginjohtajan pohjaesitys Skaffarin tekemällä lisäyksellä) ja kaupuginhallituksen varajäsen Erkki Sohlin tekema vastaesitys.
Puheenjohtajan esityksestä suoritetettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat kaupunginjohtajan pohjaesitystä Laura Skaffarin lisäyksellä, äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat Erkki Sohlin vastaesitystä, äänestävät EI.
JAA kaupunginjohtajan pohjaesitys + Laura Skaffarin lisäys
EI Sohlin tekemä vastaesitys
Äänestys 2 JAA: 10 ääntä (Aaltola Maija, Saarinen Markku, Luoma Pekka, Isotupa Juha-Pekka, Sundqvist Kaj, Räsänen Joona, Takala Pauliina, Aittakumpu Birgit, Skaffari Laura,Saari Leena)
EI: 3 ääntä (Alanne Päivi, Sohl Erkki, Maittila Hannele)
Puheenjohtaja totesi, että äänin 10-3 kaupunginjohtajan pohjaesitys Laura Skaffarin lisäyksellä on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.
Päätös Kaupunginhallitus päätti tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto
1. hyväksyy Länsirata Oy:tä koskevan osakassopimuksen liitteineen ja kuntaosakkaiden sitoumuksen toisen rakentamisvaiheen rahoittamisesta osakassopimuksen rahoitussitoumusliitteen mukaisesti.
2. sitoutuu Länsirata Oy:n ratahankkeen ensimmäisen rakentamisvaiheen rahoittamiseen enintään 30 miljoonalla eurolla ja vastaa Länsirata Oy:n 520 miljoona euron vieraan pääoman ehtoisen rahoituksen tai Suomen valtion muutoin järjestelmän rahoituksen kustannuksista enintään 2,48 prosentilla.
3. hyväksyy Helsingin kaupungin omistaminen osakkeiden hankinnan Länsirata Oy:lle ja sen, että Länsirata Oy:n sijoitettua vapaata omaa pääomaa voidaan käyttää mahdollisen tasausmaksun ja sen loppuerän suorittamiseksi Helsingin kaupungille.
4. hyväksyy osakassopimuksen mukaisen maksuttoman suunnatun osakeannin, jonka jälkeen Lohjan kaupungin osuus Länsirata Oy:n rakentamisvaiheen aikaisesta osakeomistuksesta on 2,48 prosenttia koko osakekannasta.
5. toteaa kantanaan, että Länsirata-hankkeen luontohaittojen vähentämiseksi ja ekologisten yhteyksien turvaamiseksi ja vahvistamiseksi tulee toteuttaa mahdolliset lieventämistoimet.
6. valtuuttaa kaupunginhallituksen hyväksymään osakassopimukseen ja sen liitteisiin mahdollisia muutoksia, joilla ei ole suhteellisesti arvioiden merkittäviä vaikutuksia Lohjan kaupungin rahoitusosuuksiin eikä kuntaosakkaiden kokonaisrahoitusvastuuseen.
7. valtuuttaa kaupunginjohtajan hyväksymään osakassopimukseen ja sen liitteisiin vähäisiä teknisiä tarkennuksia ja,
8. valtuuttaa kaupunginjohtajan allekirjoittamaan osakassopimuksen ja järjestelyyn liittyvät muut asiakirjat edellyttäen, että muut osakassopimuksen osapuolet hyväksyvät asiakirjat vastaavan sisältöisenä ja kuntaosakkaat hyväksyvät ratahankkeen toisen vaiheen rahoituksen osakassopimuksen liitteen 2 mukaisessa muodossa, ja että kuntaosakkaiden yhdessä hankkima kirjanpitolautakunnan hyvinvointialue- ja kuntajaoston lausunto hankkeen käsittelystä kunnan kirjanpidossa ei osoita merkittäviä alaskirjausriskejä.
Kaupunginvaltuuston päätös pannaan täytäntöön mahdollisista valituksista huolimatta lainvoimaa odottamatta.
Eriävä mielipide Kaupunginhallituksen varajäsen Erkki Sohl jätti päätökseen seuraavan eriävän mielipiteensä:
”Osakassopimus tällaisenaan aiheuttaa Lohjan kaupungille merkittävän, ennakoimattoman taloudellisen riskin.”
Tiedoksi Kaupunginvaltuuston listalle 15.12.
Kokouksessa pidettiin tauko tämän asian käsittelyn jälkeen tiedottamista varten alkaen kello 14.37. Kokous jatkui 14.51.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |