Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 01.12.2025/Asianro 10



 

 

1251/02.05.01.00/2025

 

Kaupunginhallitus 01.12.2025  

 

 Lohjan kaupunki on 4.9.2025 vastaanottanut Oy Keskuslaboratorio–Centrallaboratorium Ab (myöhemmin KCL) investointitukihakemuksen. KCL ilmoittaa hakemuksessaan, että hankkeen kokonaisbudjetti on 3,2 miljoonaa euroa. Yritys hakee Lohjan kaupungilta investointitukea 50 000 euroa.

 

 KCL on perustettu vuonna 1916 suomalaisen teollisuuden yhteiseksi laboratorio- ja tutkimuspalveluiden tarjoajaksi. Nykyisin KCL on alallaan Euroopan johtava kaikille avoin pilotointi-, laboratorio- ja scale up -palveluiden tarjoaja. Yrityksen asiakkaita ovat monenlaiset bio- ja kiertotalouden toimijat. KCL:n palveluksessa työskentelee noin 40 henkilöä.

KCL:n tilat Espoon Otaniemessä olivat tulossa teknisesti käyttöikänsä päähän ja eivät soveltuneet toiminnan kasvattamiseen. KCL:n uudeksi toimitilaksi on vuokrattu Lohjan Muijalassa sijaitseva, entinen betonielementtitehdas n. 9000 m2, heinäkuusta 2024 alkaen. Tilat mahdollistavat nykyisen toiminnan jatkamisen sekä toiminnan kehittämisen ja kasvamisen. Tehdastilat ovat täyttyneet kokonaisuudessaan ja paikasta kiinnostuneita yrityksiä on ollut enemmänkin. Alueelle on mahdollista kehittää yritysklusteri ja suunnittelu sen toteutumiseksi on käynnissä.

KCL:n muutto on ollut kokonaisuudessaan hyvin laaja kokonaisuus. Suunnittelu on aloitettu jo vuoden 2023 aikana ja muuttoa toteutetaan osissa ja vaiheittain. Viimeinen vaihe päättyy vuoden 2025 lopussa.

 

 Julkisen tuen antaminen voi kuulua kunnan yleiseen toimialaan, jos tuen antamisella on laajempaa merkitystä kunnalle ja kuntalaisille eli jos tuen antamisella voidaan turvata voimassa olevien työpaikkojen säilyminen alueella tai edistää uusien työpaikkojen syntymistä alueelle tai turvata alueella olevan monipuolisen elinkeinorakenteen säilyminen tai edistää monipuolisen elinkeinorakenteen edelleen kehittymistä.


Lohjan kaupunginhallitus on kokouksessaan 21.8.2023 § 294 päättänyt yritysten investointien tukemisen periaatteista. Yritysten investoinneilla on kaupungille vaikutusta monellakin tapaa. Investointia tekevä yritys pyrkii kasvuun. Kasvavat yritykset tuovat uusia työpaikkoja, sitä kautta mahdollisesti myös uusia asukkaita ja veronmaksajia. Menestyvät yritykset tuovat myös yhteisöverotuloja. Lohjan sijainti on koko Suomea ajatellen hyvä, mutta kilpailu isoista investoinneista on kovaa pääkaupunkiseudun ja sen kehyskuntien kanssa.

 

 Lohjan kaupungin investointien tukemisen periaatteissa on kolme tasoa. Taso 2 on osoitettu investointihankkeille, joiden kokoluokka on vähintään 3 miljoonaa euroa ja investoinnin paikallinen työllistävä vaikutus vähintään 10 henkeä kolmen vuoden aikana.

Tason 2 suora investointituki on max. 50 000 euroa. Lisäksi muita keinoja ovat

-          Tarjotaan nopea kaava- ja lupaprosessi ja käsittely kaupungilla ja edistetään seudullista integroitumista.

-          Kaupunki edistää henkilöstön saatavuutta yhteistyössä työllisyyspalveluiden, oppilaitosten, henkilöstövuokrausyritysten ja kansainvälisten rekrytointien kautta.

-          Työntekijöiden asuntojen etsimiseen liittyvä avustaminen.

 

Yritysten tukemisessa on huomioitava De minimis –tuen periaatteet. De minimis -tuki on yrityksille myönnettävää julkista tukea, jota säätelee Euroopan komission asetus (EU) 2023/2831. Tuki voi olla rahoitusta tai muuta etuutta, esimerkiksi verohelpotus, korkotuki, osin tai kokonaan ilmainen koulutus tai muu palvelu, joka tarjotaan rajatulle yritysjoukolle. EU on katsonut, että tuki on määrältään niin pieni, ettei se vääristä kilpailua tai vaikuta vahingollisesti EU:n jäsenvaltioiden väliseen kauppaan. Tämän vuoksi tuki on nimeltään "vähämerkityksinen tuki eli de minimis".

De minimis-tukea on mahdollista myöntää yritykselle (samaan konserniin kuuluville yrityksille) tällä hetkellä yhteensä enintään 300.000 euroa kolmen vuoden jakson aikana. Kyseistä enimmäismäärää laskettaessa otetaan huomioon kaikki eri tahojen antamat de minimis -tuet yhteensä. Lisäksi de minimis-asetuksessa säädetään, että myönnetty vähämerkityksinen tuki ei saa kasautua samoihin tukikelpoisiin kustannuksiin, jos tällainen kasautuminen johtaisi tuki-intensiteettiin, joka ylittää päätöksessä kunkin tapauksen erityisten olosuhteiden mukaan vahvistetun tuen enimmäisintensiteetin tai enimmäismäärän.

Tuen myöntäjän on tukipäätöksessään ilmoitettava, että se on menetellyt de minimis-tukea koskevien menettelysäännösten mukaisesti ja todettava, miten se on tapahtunut. De minimis -tukipäätöksessä on myös mainittava tarkka tuen määrä eli xxx euroa ja samalla todettava, että kyseinen tuki annetaan de minimis-tukena ja mainittava EU:n virallinen lehti, missä de minimis -asetus on aikanaan julkaistu.

 

Lisäksi valtionavustuslaissa (688/2001) säädetään avustuksen myöntämisen edellytyksistä muun ohessa siten, että valtionavustusta voidaan myöntää, jos valtionavustuksen myöntämistä on pidettävä tarpeellisena valtionavustuksen hakijan saama muu julkinen tuki sekä valtionavustuksen kohteena olevan hankkeen laatu ja laajuus huomioon ottaen. Finanssihallinto-oikeudellisten periaatteiden mukaan valtionavustusta ei tule myöntää sellaiseen hankkeeseen, joka toteutettaisiin hakemuksessa esitetyllä tavalla ja esitetyssä laajuudessa, vaikka toimintaan tai hankkeeseen ei myönnettäisi haettua valtionavustusta.

 

Hallituksen esityksessä (HE 63/2001 vp) todetun mukaan valtionavustuksen tarpeellisuutta arvioitaessa on aina otettava huomioon hakijan saama muu julkinen tuki sekä valtionavustuksen kohteena olevan hankkeen laatu ja laajuus. Valtionavustus ei ole tarpeellinen, mikäli hankkeeseen on saatavissa tai saatu kattavasti rahoitusta muista valtionavustuksista ja julkisista tuista. Viranomaisen on valtionavustuksen hakemisen ja hakemusten käsittelyn yhteydessä siten vaadittava avustuksen hakijalta tarvittavat tiedot tämän muualta jo saamista ja hakemista avustuksista ja muista tuista. Avustusten vaikuttavuuden ja läpinäkyvyyden turvaamiseksi on perusteltua pyrkiä siihen, että tiettyä hanketta avustettaisiin vain yhdestä viranomaisesta. Käytännössä tämä tavoite ei useinkaan toteudu, jolloin viranomaisen on selvitettävä ja harkittava haetun avustuksen tarpeellisuus hankkeen avustamisen muotona ja estää avustusten epätarkoituksenmukainen kasaantuminen.

 

Hakijan tulee valtionavustuslaissa säädetyn mukaisesti antaa hakemuksessaan oikeat ja riittävät tiedot avustuksen käyttötarkoituksesta ja muista seikoista, joita viranomainen tarvitsee hakemuksen ratkaisemiseksi. Avustuspäätöksessä voidaan rajata hankkeen hyväksyttävät kustannukset ja antaa tarpeellisia ehtoja ja rajoituksia avustuksen käyttöön. Avustusta saa käyttää vain päätöksessä määriteltyyn käyttötarkoitukseen ehtoja ja rajoituksia noudattaen.

Kyseessä olevalla hankkeella on monia suoria ja välillisiä vaikutuksia Lohjalle. Espoosta Lohjalle siirtyy 40 työntekijää ja Lahdesta neljä työntekijää. Seuraavan kolmen vuoden aikana tavoitteena on luoda uusia työpaikkoja lisää yhteensä 45. Tulevina vuosina toiminnan normalisoituessa KCL tulee olemaan merkittävä yhteisöveron maksaja kaupungille, mikäli ennustettu liikevoitto toteutuu.

Hankkeesta on syntynyt myös välillisiä vaikutuksia. KCL on hankkeen aikana tehnyt yli 1,2 miljoonalla eurolla ostoja lohjalaisilta yrityksiltä. Hankkeen keskeinen vaikutus liittyy edellä mainittuun tavoitteeseen, kehittää alueelle yritysklusteri, joka tarjoaa paikan uusille yrityksille ja kasvattaa työpaikkojen määrää.

 

KCL on hakemuksessaan kertonut saavansa Business Finlandin myöntämää RRF-Innovaatioinfrastruktuurit-rahoitusta. Kyseessä on Euroopan unionin NextGenerationEU-rahoitus Suomen kestävän kasvun ohjelmasta. Rahoitus on myönnetty maaliskuussa 2023.

Saadun selvityksen mukaan Business Finlandin myöntämää tukea on kohdennettu käytettäväksi myös Espoo-Lohja muutosta aiheutuneisiin kustannuksiin. Muuton kustannuksia on eritelty edellä todetuissa lisäselvityksissä ja sen perusteella Business Finlandilta saatu tuki ja kaupungilta haettu avustus on tarkoitettu kohdistumaan eri kuluihin.

 

KCL tai samaan konserniin tai määräysvaltaan kuuluva suomalainen organisaatio ei ole saanut kuluvan tai kahden edellisen vuoden aikana De minimis-tukea. Lisäksi hakijan 6.11.2025 ja 14.11.2025 toimittamista lisäselvityksistä ilmenee, että hakija hakee avustusta käytettäväksi sellaisiin hankkeesta aiheutuneisiin kustannuksiin, joihin se ei saa muuta sille myönnettyä valtionavustusta. Business Finlandin edellä tarkoitetussa avustuspäätöksessä ei ole määrätty investointituen enimmäismäärästä.

Saadun selvityksen perusteella käsillä ei ole tilanne, jossa myönnettäväksi harkittava vähämerkityksinen tuki kasautuisi de minimis-asetuksessa säädetyllä kielletyllä tavalla samoihin tukikelpoisiin kustannuksiin.

 

Ottaen huomioon avustushakemuksessa tarkoitetun hankkeen laajuus, kaupungin investointituen periaatteiden tarkoitus sekä edellä selostettu de minimis-asetuksen mukainen sallittu tilanne, avustuksen myöntämistä hankkeelle voidaan pitää tarkoituksenmukaisena. Selvyyden vuoksi avustuksen myöntämisen ehdoksi on kuitenkin syytä kirjata, että avustusta saa käyttää vain sellaisiin hankkeesta aiheutuviin kustannuksiin, joihin hakija ei saa muuta valtionavustusta.

 

Kaupunki on KCL:n investointitukihakemusta käsitellessään menetellyt de minimis-tukea koskevien menettelysäännösten ja kaupungin yritysten investointien tukemista koskevien periaatteiden mukaisesti.

 

De minimis -asetus (EU 2023/2831) on julkaistu Euroopan unionin virallisessa lehdessä 2. helmikuuta 2023.


Oheismateriaalina on KCL:n investointitukihakemus, joka sisältää tarkempaa tietoa hankkeen taustasta, tavoitteista ja budjetista sekä KCL:n antamat lisäselvitykset hankkeen kustannuksista. Liitteenä 1 on KCL:n investointia koskeva kriteerien toteutumisen taulukko ja liitteenä 2 yritysten investointien tukemisen periaatteet.

 

Lisätiedot kaupunkirakennejohtaja Pekka Puistosalo, pekka.puistosalo(at)lohja.fi

 yrityspalvelupäällikkö Mika Hämeenniemi, mika.hameenniemi(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali Investointitukihakemus Oy Keskuslaboratorio–Centrallaboratorium Ab, KCL, salassapidettävä

 Lisäselvitykset (selvitys Lohjan kaupungille investointitukihakemukseen, exceliin liittyvä saate, lisäselvityksen tarkentavat kysymykset ja vastaukset) Oy Keskuslaboratorio–Centrallaboratorium Ab, KCL, salassapidettävä

 Business Finlandin rahoituspäätös (17.3.2023, Suomen kestävän kasvun ohjelma), salassapidettävä
Viesti Business Finland 6.10.2025, salassapidettävä


 

Liite Liite 1 Investointi KCL, taulukkovertailu

 Liite 2 Yritysten investointien tukemisen periaatteet

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra

 

Päätösesitys

 

Päätös

 

 

Tiedoksi Ote KCL teknologiapäällikkö Henrikki Mertaniemi, henrikki.mertaniemi@kcl.fi

 kaupunkirakennejohtaja Puistosalo, yrityspalvelupäällikkö Hämeenniemi, talousjohtaja Lindroos.

------------------------------------