Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 01.12.2025/Asianro 12


Liite 12 KAUPPAKIRJA_ NUMMENKYLÄN KOULU_ LUONNOS
Liite 13 Sijaintikartta Nummenkylän koulu

 

Nummenkylän koulun myynti

 

304/10.00.02/2023

 

Tekninen lautakunta 12.02.2025 § 35

 

Kaupunginhallitus on 04.11.2024 § 417 päättänyt, että Nummenkylän koulurakennus, kiinteistötunnus 444-433-1-197, myydään yhtenä kokonaisuutena, mukaan lukien päiväkotiosa. Päiväkotiosa on kiinteästi liitetty varsinaiseen koulurakennukseen. Kiinteistön alueella on voimassa taajamaosayleiskaava, jossa alue on merkitty julkisten lähipalvelujen alueeksi (py). Kiinteistön pinta-ala on 14 807 m² ja se koostuu yhdestä kokonaisuudesta. Myyntiin asettamisen yhteydessä ei ole edellytetty ostajaehdokkailta toiminta- tai muita suunnitelmia rakennuskokonaisuuden tulevalle käytölle, jotta tarjouksia saataisiin mahdollisimman laajalti.

Rakennusrekisterin tietojen mukaan kiinteistöllä sijaitsee yleissivistävien oppilaitosten rakennus, VTJ-PRT 100337719L, jonka kerrosala on 1368 m². Rakennus on valmistunut vuonna 1985 ja kiinteistölle on tehty laajamittaisia peruskorjauksia viimeksi vuonna 1986. Kiinteistöön on kiinteästi liitetty päiväkotirakennus, joka valmistui vuonna 2003. Kiinteistön pihapiirissä on liikuntapiha.

Kiinteistöllä ei ole itsenäistä rakennusoikeutta. Rakennuksen käyttötarkoituksen muutos edellyttää maankäytön ja kaavoituksen poikkeamisluvan myöntämistä ennen rakennusluvan käsittelyä. Uudet rakennushankkeet edellyttävät sijoituspaikkaluvan tai poikkeamisluvan, eikä alueelle saa rakentaa lupavapaita rakennelmia ilman erillistä lupaa.

Kyseinen kiinteistö asetettiin 02.01.2025 julkiseen huutokauppaan Huutokaupat.com-sivustolle. Huutokauppa päättyi 03.02.2025. Kohdetta katsottiin 4783 kertaa. Tarjouksia antoi 7 henkilöä ja yhteensä tarjouksia tehtiin 12 kappaletta. Korkein tarjous 50 500 euroa tehtiin yksityishenkilön ***************** nimissä. Kauppakirjaluonnos liitteenä.

Rakennuksen korjausvelan määrä on laskennallisesti noin 400 000 € (Trellum arviopäivitys 2022). Määritelmällisesti omaisuuden korjausvelka kuvaa sitä rahamäärää, joka rakennuksista on tingitty, jotta ne olisivat kohtuullisessa käyttökelpoisessa kunnossa. Korjausvelan laskennassa nykykunnon lähtö- ja tavoitetasona käytetään 75 % kuntoluokkaa, joka saavutetaan noin 10–20 vuoden kuluessa valmistumisesta rakennuksen kulumisen vauhdista riippuen. Kun rakennuksen kuntoluokka menee alle tämän lähtö- ja tavoitetason (75 %), lasketaan kuinka paljon rahaa tekniseen arvoon ja nykykuntoon tulisi lisätä, jotta määritelty 75 % tavoitetaso saavutetaan.


Kohteen myynnistä päätettäessä on otettava huomioon, että Lohjan kaupungilla ei ole tarvetta ko. rakennuksille. Rakennuskokonaisuuden tasearvo vuoden 2024 lopussa on ollut (koulu 96 738,08 € ja päiväkoti 132 420,8 €) 229 158,8 €, tilanne 4.2.2025. Kohteen vuosittaiset ylläpitokulut noin 45 000 €, sekä mahdolliset tulevat korjaukset tai purkukulut huomioiden on kohteen myynti tarjottuun hintaan varteenotettava vaihtoehto. Näin siitä huolimatta, että päätös aiheuttaa merkittävän alaskirjauksen kaupungin taseesta.

 

Oheismateriaali - taustatietoja

Liite Kauppakirjaluonnos

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Nummenkylän koulukiinteistö 444-433-1-197 myydään rakennuksineen korkeimman tarjouksen tehneelle hintaan 50 500 €.

 

Käsittely Kristian Sarvi esitti Mikko Koiviston, Sirje Mändin, Risto Murron ja Mika Sevonin kannattamana seuraavan vastaesityksen:

Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle, että Nummenkylän koulukiinteistöä ei myydä vaan pidetään kaupungin omistuksessa mahdollista tulevaa käyttöä varten. Lisäksi kauppahinta on liian alhainen.

Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty kannatettu vastaesitys, josta ei olla yksimielisiä, joten siitä on äänestettävä.
 

Äänestys Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti
ne, jotka kannattavat päätösesitystä, äänestävät JAA
ne, jotka kannattavat Kristian Sarven vastaesitystä, äänestävät EI

JAA: 0 ääntä

EI: 10 ääntä (Aslak Palenius, Juhani Järvinen, Sirje Mänd, Mikkko Koivisto, Kristian Sarvi, Pauliina Jalola-Korhosaari, Mika Sevon, Risto Murto, Leif Wirtanen, Lena Tallqvist)
 

 Teknisen lautakunnan puheenjohtaja totesi, että äänin 10 - 0 Kristian Sarven vastaesitys on tullut toimielimen päätökseksi.

 

Päätös Tekninen lautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että Nummenkylän koulukiinteistöä ei myydä vaan pidetään kaupungin omistuksessa mahdollista tulevaa käyttöä varten. Lisäksi kauppahinta on liian alhainen.

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 03.03.2025 § 79

 

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - korkeimman tarjouksen tehneen yritystiedot
- kauppakirjaluonnos

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Perämäki Pasi

 

Päätösesitys Kaupunginhallitus päättää, että Nummenkylän koulukiinteistöä ei myydä vaan pidetään kaupungin omistuksessa mahdollista tulevaa käyttöä varten. Lisäksi kauppahinta on liian alhainen.

 

Käsittely

 

Vastaesitys Käsittelyn kuluessa kaupunginhallituksen jäsen Kaj Sundqvist teki
kaupunginhallituksen jäsenten Janne Turusen, Heli Saukkolan ja Jukka Sassin kannattamana seuraavan vastaesityksen:

”Kaupunginhallitus päättää, että Nummenkylän koulukiinteistö 444-433-1-197 myydään rakennuksineen korkeimman tarjouksen tehneelle hintaan
50 500€.”
 

Äänestys Puheenjohtaja totesi, että keskustelun kuluessa on tehty vastaesitys, josta ei olla yksimielisiä ja asiasta on näin ollen äänestettävä.
Puheenjohtajan esityksestä suoritettiin sähköinen äänestys seuraavasti:
ne, jotka kannattavat pohjaesitystä äänestävät JAA;
ne, jotka kannattavat Sundqvistin tekemää vastaesitystä äänestävät EI.

JAA: 8 ääntä (Junnila Matti, Forsström Pirjo-Leena, Lackman Taina, Alanne Päivi, Saarinen Markku, Skaffari Laura, Maittila Hannele,
Aittakumpu Birgit)

EI: 5 ääntä (Sundqvist Kaj, Saukkola Heli, Turunen Janne, Sassi Jukka, Patinen Jussi)

Puheenjohtaja totesi, että äänin 8-5 pohjaesitys on tullut kaupunginhallituksen päätökseksi.

 

Päätös Kaupunginhallitus päätti, että Nummenkylän koulukiinteistöä ei myydä vaan pidetään kaupungin omistuksessa mahdollista tulevaa käyttöä varten. Lisäksi kauppahinta on liian alhainen.

 

Tiedoksi ote tonttipalveluinsinööri Tatti (edelleen lähetettäväksi tarjouksen tehneille)
tekninen johtaja Moisio

------------------------------------

 

Tekninen lautakunta 12.11.2025 § 188

 

 Kaupunginhallitus on 04.11.2024 § 417 päättänyt, että Nummenkylän koulurakennus, kiinteistötunnus 444-433-1-197, myydään yhtenä kokonaisuutena, mukaan lukien päiväkotiosa. Kiinteistö oli myynnissä huutokaupat.com sivustolla. Kaupunginhallitus päätti kokouksessaan 03.03.2025 § 79, että Nummenkylän koulukiinteistöä ei myydä vaan pidetään kaupungin omistuksessa mahdollista tulevaa käyttöä varten. Lisäksi kauppahinta on liian alhainen. Tällaista kaupungin toimintaa ja mahdollista käyttötarvetta, johon ko. rakennuskokonaisuus soveltuisi, ei ole tullut esille. Näin ollen kaupungilla ei ole tarvetta kyseiselle kiinteistölle ja rakennuskokonaisuudelle.

Rakennuskokonaisuuden tasearvo vuoden 2025 lopussa on (koulu 84 143,21 € ja päiväkoti 117 792,51 €) 201 935,72 €, tilanne 9/2025.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi

 

Liite - Kauppakirjaluonnos
- Sijaintikartta  

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle että, Nummenkylän koulurakennus, kiinteistötunnus 444-433-1-197 myydään julkisella huutokaupalla irtaimistoineen yhtenä kokonaisuutena mukaan lukien päiväkotiosa, joka on liitetty kiinteästi varsinaiseen koulurakennukseen.

 

Käsittely 

 

Vastaesitys Keskustelun kuluessa teknisen lautakunnan jäsen Marsa Valtonen esitti seuraavan vastaesityksen:

”Ehdotetaan kaupunginhallitukselle, että Nummenkylän koulukiinteistö annetaan toimitiloja myyvälle välittäjälle 6 kk ajaksi.”

Koska kukaan jäsenistä ei puheenjohtajan tiedustellessa asiaa ilmoittanut vastustavansa Marsa Valtosen vastaesitystä, puheenjohtaja totesi teknisen lautakunnan hyväksyneen vastaesityksen yksimielisesti. 
 

Päätös Tekninen lautakunta päätti ehdottaa kaupunginhallitukselle, että Nummenkylän koulukiinteistö annetaan toimitiloja myyvälle välittäjälle 6 kk ajaksi.

 

Tiedoksi Kaupunginhallituksen listalle

------------------------------------

 

Kaupunginhallitus 01.12.2025  

 

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi

 

Liite - Kauppakirjaluonnos
- Sijaintikartta  

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra

 

Päätösesitys

 

Päätös

 

 

Tiedoksi ote tekninen johtaja Moisio

------------------------------------