RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 11.12.2025/Asianro 12
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Nuorisotyön organisoiman nuorten Kesäsetelien jakaminen
66/02.05.01.00/2024
Sivistyslautakunta 11.12.2025
Nuorisotyö esittää Kesäsetelin ehtojen päivittämistä, jotta avustusjärjestelmä olisi toimiva, hallinnollisesti selkeä ja tukisi nuorten kesätyöllistymistä muuttuvissa työmarkkinatilanteissa.
Ikärajauksen laajentaminen
Kesäseteli myönnetään jatkossa 15–18-vuotiaiden lohjalaisten nuorten palkkaamiseen. Ikäraja on aiemmin ollut 15–17-vuotiaille. Laajennus vastaa työnantajien tarpeisiin ja parantaa täysi-ikäistyvien nuorten työllistymismahdollisuuksia.
Vähimmäispalkan ja setelin arvon säilyttäminen
Nykyinen vähimmäispalkka 500 euroa sekä Kesäsetelin arvo 300 euroa säilyvät ennallaan. Kesäsetelin taso on alueellisesti vertailukelpoinen ja työnantajien omavastuu kohtuullinen.
Työsuhteen kestoa koskevan ehdon poistaminen
Työsuhteen kestoon liittyvä ehto poistetaan. Aiemmin ehto edellytti vähintään 28 päivän pituista työsuhdetta. Työaika ja palkka määräytyvät jo työehtosopimusten sekä vähimmäispalkan perusteella, joten keston asettaminen erilliseksi ehdoksi on tarpeetonta ja voi toimia jopa työllistymisen esteenä.
Mahdollisuus saada Kesäseteli useampana vuonna
Nuori voi saada yhden Kesäsetelin vuodessa useampana vuonna. Aiemmin Kesäsetelin on voinut saada vain yhtenä vuonna. Muutos keventää työnantajien hallinnollista taakkaa ja parantaa nuorten tasavertaisia ja toistuvia työllistymismahdollisuuksia.
Enimmäismäärä työnantajaa kohti
Yhdelle työnantajalle voidaan myöntää edelleen enintään Kesäseteliä vuodessa, mikä turvaa setelien tasapuolisen jakautumisen.
Kesäseteleiden kokonaismäärä
Kesäseteleitä myönnetään vuosittain enintään 100-150 kappaletta, talousarvioon varatun määrärahan puitteissa. Tämä mahdollistaa ehtojen keventämisen samalla, kun kustannukset pysyvät ennakoitavina.
Lapsivaikutusten
ennakkoarviointi Kesäsetelityönantajille on toteutettu palautekysely, jonka vastauksia on hyödynnetty uusien ehtojen laatimisessa.
Lisätiedot vt. nuorisotyön päällikkö Anni Juntunen, anni.juntunen(at)lohja.fi
Oheismateriaali Kesäseteli 2026 taustamateriaali
Esittelijä vs. sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Koivumäki Anu
Sivistyslautakunta päättää, että
- kesäseteli myönnetään 15–18-vuotiaiden lohjalaisten nuorten palkkaamiseen,
- kesäsetelin arvo 300 euroa ja työstä maksettava vähimmäispalkka 500 euroa,
- työsuhteen keston vähimmäisvaatimus poistetaan,
- nuori voi saada Kesäsetelin kerran vuodessa useampana vuonna,
- yhdelle työnantajalle voidaan myöntää enintään viisi Kesäseteliä vuodessa ja
- kesäseteleitä myönnetään vuosittain enintään 100-150 kappaletta, talousarvioon varatun määrärahan puitteissa.
Päätös
Tiedoksi koordinaattori Eeva Sammalniemi, vastaava ohjaaja Mira Lillman, uraohjaaja Katri Tamminen
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |