Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 21.01.2026/Asianro 6



 

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2022 muuttaminen 1.1.2026 alkaen

 

356/12.00.01/2025

 

Sivistyslautakunta 21.01.2026  

 

 Opetushallitus on päivittänyt varhaiskasvatussuunnitelman perusteet vastaamaan varhaiskasvatuslakiin 1.1.2025 voimaan tulleita muutoksia. Opetushallitus on antanut perusteita koskevan muutosmääräyksen 17.12.2025, jonka mukaisesti varhaiskasvatuksen järjestäjien tulee ottaa muutetut perusteet käyttöön 1.1.2026. Kunta, kuntayhtymä tai yksityinen palveluntuottaja ei voi jättää noudattamatta määräystä tai poiketa siitä.

Uudistuksessa on huomioitu varhaiskasvatuslainsäädännön muutokset sekä valtakunnallisen ohjauksen ajantasaistaminen. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet ohjaavat varhaiskasvatuksen järjestämistä, toteuttamista, arviointia ja kehittämistä sekä tukevat lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista yhdenvertaisesti. Päivitetyt perusteet muodostavat valtakunnallisen viitekehyksen varhaiskasvatuksen pedagogiselle toiminnalle.

Perusteiden keskeiset muutokset

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden osalta on tarkasteltu sekä sisällöllisiä että käsitteisiin liittyviä muutostarpeita kaikkien perusteasiakirjan lukujen osalta.

Luku 1 on päivitetty vastaamaan päivitettyä varhaiskasvatuslakia erityisesti luvun 1.2 osalta. Luvun 1 nimeksi on muutettu Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet sekä sitä tarkentava paikallinen suunnittelu sekä alaluvun 1.2 nimeksi on muutettu Varhaiskasvatuksen paikallinen suunnittelu vastaamaan paremmin lakiuudistusta. Luvussa määrätään varhaiskasvatuksen suunnittelusta.

Varhaiskasvatuslain 2 § pykälän mukaisesti, ja paikallisen varhaiskasvatussuunnitelman hyödyntäminen suunnittelun välineenä on muutettu vapaaehtoiseksi. Lisäksi luvussa on tarkennettu lainkohtien tulkintaa antaen varhaiskasvatuksen järjestäjille, toimipaikkojen johtajille sekä varhaiskasvatuksen henkilöstölle paremmat ja tasa-arvoiset edellytykset järjestää eli suunnitella, toteuttaa, arvioida ja kehittää laadukasta ja vaikuttavaa varhaiskasvatusta. Lisäksi alaluvun 1.4. nimeksi on muutettu Paikallisesti tarkennettavat asiat. 

Varhaiskasvatuslain 22 §:n kumoamisen myötä muutoksia on tehty varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden lukuihin 2, 3, 4, 5, 6 ja 7. Lukuihin on muutettu alaluvut Paikallisesti päätettävät asiat muotoon Paikallisesti tarkennettavat asiat. Lisäksi lukuihin 2, 3, 4, 5, 6 ja 7 on tehty ennen kaikkea teknisiä muutoksia käsitteistöjen osalta sekä konkretisoitu varhaiskasvatuslain velvoitteita selkiyttäen varhaiskasvatuslain ja sen myötä varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden velvoitteita.

Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet on käännetty ruotsiksi opetushallituksen toimesta.

Paikalliset tarkennukset

Varhaiskasvatuslain 22 §:n kumoamisen myötä varhaiskasvatuksenjärjestäjät ja yksityiset palveluntuottajat eivät ole velvoitettuja laatimaan paikallista varhaiskasvatussuunnitelmaa. Lohjan kaupungin varhaiskasvatus tulee kevään aikana tarkentamaan paikallisia toimintatapoja ja ohjeistuksia perusteiden ohjeiden mukaisesti. Siihen saakka Lohjan kaupungin varhaiskasvatus noudattaa valtakunnallisia perusteita ja paikallisesti sovittuja nykyisiä toimintaohjeita. Päivitetyt paikalliset tarkennukset tuodaan lautakuntaan hyväksyttäväksi ennen seuraavaa toimintakauden alkua. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden muutosmääräysten toimeenpanon tueksi Opetushallitus järjestää teemawebinaareja kevätkaudella 2026.

 

Lisätiedot Varhaiskasvatusjohtaja Anu Koivumäki, anu.koivumaki(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali - Muutosmääräräys: Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2022 muuttaminen
- Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden muutos
- Ändringsföreskrift: Ändring av Grunderna för planen för småbarnspedagogik 2022
- Ändring av Grunderna för planen för smbarnspedagogik 2022
 

Liite - Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden 2022 muutos, muutosmerkinnät
- Ändring av Grunderna för planen för smbarnspedagogik 2022 ändringar

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä muutetut Varhaiskasvatussuunnitelman perusteet 2022, jotka tulevat voimaan 1.1.2026.

Päätös 

 

 

Tiedoksi 

------------------------------------