RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 12.01.2026/Asianro 17
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kaupunginvaltuuston kokouksen 15.12.2025 päätösten täytäntöönpanot
Kaupunginhallitus 12.01.2026
Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston päätökset kokouksesta 15.12.2025 ovat syntyneet laillisessa järjestyksessä ja päättää panna ne täytäntöön seuraavasti:
§ 202 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
- ei toimenpiteitä
§ 203 Pöytäkirjan tarkastus
- ei toimenpiteitä
§ 204 Asioiden käsittelyjärjestyksen hyväksyminen
- ei toimenpiteitä
§ 205 Länsirata Oy:n osakassopimuksen hyväksyminen
- ote Espoon kaupunki, Helsingin kaupunki, Kirkkonummen kunta, Salon
kaupunki, Vihdin kunta, Suomen valtio (LVM), Länsirata Oy,
tiedoksi kaupungin johtoryhmä
§ 206 L120 Kisakallio, asemakaava ja asemakaavan muutos
- ote Kisakalliosäätiö sr:n edustajat, tonttipalvelut sisältäen kaupungin-
geodeetin, kaupunkirakennejohtaja Puistosalo, kaavoitussihteeri Lintuniemi
§ 207 Hinku 3.0 ilmasto-ohjelma
- tiedoksi kehittämispäällikkö Partio, vastuullisuus- ja ilmastoasiantuntija
Hartonen
§ 208 Laaja hyvinvointikertomus 2023–2025
- tiedoksi hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Repola
§ 209 Kuntalaisaloite: Lohjan nuorisovaltuustolle suora aloiteoikeus
kaupunginvaltuustoon
- ote aloitteen tekijä, tiedoksi viestintä (hallintosääntö edelleen nähtäville
intraan ja nettiin), kaupungin johtoryhmä
§ 210 Valtuustoaloite niittyjen, ketojen ja pörriäisniittyjen lisäämiseksi, sekä
puistojen hoitosuunnitelman päivittämiseksi tukemaan luonnon
monimuotoisuutta
- ote aloitteen tekijä, merkitään aloiteluetteloon
§ 211 Valtuustoseminaarin 22.-23.5.2026 uusi ajankohta 5.-6.6.2026
- kaupunginhallituksen esityslistalle
§ 212 Valtuustoaloite Länsiratahankkeen hylkääminen toistaiseksi, Lohjan
taloudellisen tilanteen ja mahdollisen aseman sijainnin uudelleen tarkastelu
- johdon assistentti Perheentupa, merkitään aloiteluetteloon
§ 213 Tiedotusluontoiset asiat
- ei toimenpiteitä
Lisätiedot Hallintojohtaja Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys
Kaupunginhallitus toteaa, että kaupunginvaltuuston 15.12.2025 tekemät päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja valtuuston toimivallan puitteissa ja ne täytäntöönpannaan tällä päätöksellä.
Päätös
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |