RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 12.01.2026/Asianro 18
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Otto-oikeuden käyttäminen toimielinten ja viranhaltijoiden päätöksiin
1620/00.01.01/2025
Kaupunginhallitus 12.01.2026
Kuntalain 92 §:n mukaan kunnanhallitus, kunnanhallituksen puheenjohtaja, kunnanjohtaja ja hallintosäännössä määrätty kunnan viranhaltija voivat ottaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi asian, joka on tämän lain nojalla siirretty kunnanhallituksen alaisen viranomaisen tai kunnanhallituksen jaoston toimivaltaan ja jossa asianomainen viranomainen on tehnyt päätöksen.
Hallintosäännön 33 §:n mukaan kaupunginhallituksella tai kaupunginjohtajalla ei ole otto-oikeutta kuntien yhteisen ympäristöterveyslautakunnan tekemiin päätöksiin. Työllisyys- ja elinkeinolautakunnan otto-oikeuteen noudatetaan Lohjan ja Karkkilan välisen yhteistoimintasopimuksen mukaisia toimintaperiaatteita, joiden mukaisesti otto-oikeuden käyttäminen edellyttää osapuolten yksimielisyyttä.
Otto-oikeutta ei ole myöskään niihin päätöksiin, jotka on kuntalain 92 §:ssä rajattu otto-oikeuden ulkopuolelle.
Hallintosäännön 35 §:n 1 momentin mukaan kaupunginhallituksen jaoston ja kaupunginhallituksen alaisen viranhaltijan on ilmoitettava kaupunginhallitukselle tekemistään ottokelpoisista päätöksistä lukuun ottamatta sellaisia asioita tai asiaryhmiä, joista kaupunginhallitus on päättänyt, ettei käytä otto-oikeuttaan.
Ilmoitus on tehtävä neljän päivän kuluessa pöytäkirjan tarkastamisesta. Jos pöytäkirjaa ei tarkasteta, määräaika lasketaan pöytäkirjan allekirjoittamisesta. Ilmoitus tehdään sähköisesti luottamushenkilöportaaliin, josta se on kaupunginhallituksen luettavissa.
Lautakuntien alaisten viranhaltijoiden päätökset ilmoitetaan ao. lautakunnalle.
5.1.2026 mennessä ovat valmistuneet seuraavat lautakuntien ja jaostojen pöytäkirjat:
- Työllisyys- ja elinkeinolautakunta 9.12.2025
- Kaupunginhallituksen henkilöstöjaosto 9.12.2025
- Kaupunkikehityslautakunta 10.12.2025
- Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 10.12.2025
- Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 11.12.2025
- Sivistyslautakunta 11.12.2025
- Tekninen lautakunta 17.12.2025
Lisätiedot Hallintoasiantuntija Hannele Turunen, hannele.turunen(at)lohja.fi
Oheismateriaali - asialistat toimielinten kokouksista 31.12.2025 asti
- kaupunginhallituksen alaisten viranhaltijoiden päätökset ajalta 26.11.2025-5.1.2026
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää merkitä edellä esitetyt lautakuntien, jaostojen ja muiden toimielinten pöytäkirjat, sekä viranhaltijoiden päätökset tiedoksi ja todeta, ettei kaupunginhallitus käytä tehtyjen päätösten osalta otto-oikeuttaan.
Päätös
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |