Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Esityslista 14.01.2026/Asianro 12


Joukahaisenkatu 9, sijainti

 

Joukahaisenkadun omakotitalon purku

 

735/10.03.02.02/2022

 

Tekninen lautakunta 14.01.2026  

 

 Kaupunki omistaa Joukahaisenkatu 9 osoitteessa sijaitsevan peruskuntoisen omakotitalon. Talo on ollut käyttämättömänä jo pidemmän aikaa. Pinta-alaltaan 142 m2 talo on valmistunut vuonna 1958 ja se sijaitsee edellä mainitussa osoitteessa kiinteistöllä 444-1-104-9. Kiinteistö rajoittuu kaupungin omistamiin kiinteistöihin, sekä katualueeseen. Kohteella ei ole tasearvoa. Kiinteistön välittömässä läheisyydessa sijaitsee Nummentie 6 rakennuskokonaisuus, joka on päätetty purkaa kaupunginhallituksen päätöksellä. Tämä kohde odottaa vielä hallinto-oikeuden päätöstä.

Tarkoituksenmukaisinta on purkaa Joukahaisenkatu 9:ssä sijaitseva omakotitalo. Kohteen purkaminen mahdollistaa korttelialueen hyödyntämisen laajemmalti, sillä kokonaisuus on tämän myötä kaupungin omistuksessa ja sijaitsee kaupungin keskustan tuntumassa, hyvien liikenneyhteyksien varrella. Purkaminen on edullisinta toteuttaa Nummentie 6 purkamisen yhteydessä. Kohteen purkukustannukset ovat noin 30 000 €, mikä varmistuu kilpailutuksen yhteydessä. Kohteen ylläpitokulut (lämpö / sähkö) vuonna 2024 ovat olleet noin 3 300 €. Vuodelle 2025 ei ole vielä 2.1.2026 mennessä kirjaantunut ylläpitokuluja. Kohde on altis ilkivallalle, sekä aiheuttaa ylimääräistä työtä tilakeskukselle valvonna ja seurannan myötä. Öljylämmityskohteen poistaminen käytöstä edistää myös kaupungin hinkutavoitteita.

 

Lisätiedot Tekninen johtaja Markus Moisio, markus.moisio(at)lohja.fi
Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen(at)lohja.fi

 

Oheismateriaali Joukahaisenkatu 9 kiinteistökortti vuodelta 2017

 

Liite Kohteen sijainti

 

Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus

 

Päätösesitys

Tekninen lautakunta päättää ehdottaa kaupunginhallitukselle, että

1. kiinteistöllä 444–1–404–9 osoitteessa Joukahaisenkatu 9 oleva omakotitalo puretaan tarkoituksenmukaisena ajankohtana mahdollisimman nopealla aikataululla

2. rakennuksen liittymät katkaistaan ja talotekniset järjestelmät tyhjennetään, sekä poistetaan käytöstä välittömästi, kun päätös on saanut lain voiman.

 

Päätös

 

 

Tiedoksi Kaupunginhallitus

------------------------------------