RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 14.01.2026/Asianro 13
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kuntoarviointiraportti ja jatkotoimenpiteet
501/00.02.03/2022
Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus 25.11.2025 § 29
Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus on käsitellyt Tennarin vanhan osan ns. saneeraamattoman tilannetta kokouksessaan kahteen otteeseen vuoden 2025 aikana. Hallitus päätti kokouksessaan 28.8.2025 tilata FCG Rakennettu Ympäristö Oy:ltä kuntoarvioinnin. Kuntoarvioinnissa arvioitiin rakenteiden, sähkö- ja lvi-järjestelmien kunto ja määriteltiin niiden korjaustarpeet. Kuntoarviosta on laadittu kuntoarvioraportti. Hallitus asetti tilauspäätöstä tehdessään tavoitteeksi sen, että kuntoarvioraportin perusteella pystytään päättämään tarvittavista jatkotoimenpiteistä.
FCG Rakennettu Ympäristö Oy:n arviointikäynnit Tennarissa tehtiin syyskuussa 2025. Arviointeihin sisältyi Lohjan Liikuntahallit Oy:n omistamien tilojen lisäksi Lohjan kaupungin suoraan omistamat kamppailutilat ja lukiosali. Liitteenä oleva kuntoarviointiraportti valmistui 21.10.2025 ja raportin sisältöä on sen jälkeen analysoitu yhdessä Lohjan tilakeskuksen ja FCG:n edustajien kanssa.
Kuntoarvioinnissa tiloissa havaittiin selkeitä puutteita ja riskejä sekä useita korjaus- ja uusimistarpeita. Lisäksi kuntoarviointiraportissa kuvataan huoltotarvetta ja annetaan selkeitä toimenpide-ehdotuksia. Välittömien korjaustoimenpiteiden lisäksi tiloissa tulee raportin mukaan tehdä lisätutkimuksia rakennuksen pitkän aikavälin toimivuuden turvallisuuden varmistamiseksi.
Lohjan kaupungin vuoden 2026 talousarviossa on Lohjan Liikuntahallit Oy:lle asetettu sitova tavoite, jonka mukaan LLH Oy:n tulee yhdessä Lohjan kaupungin tilapalveluiden kanssa laatia kuntoarvion ja jatkotutkimusten perusteella peruskorjaussuunnitelma Tennarin ns. vanhan osan perus-korjaamattomien tilojen osalta. Suunnitelmasta tulee vaadittavien toimenpiteiden lisäksi ilmetä kustannusarvio ja rahoitusvaihtoehdot. Edellä esitetyn johdosta onkin tarpeen tilata FCG Rakennettu Ympäristö Oy:ltä jatkotutkimus, joka pitää sisällään mm. tarvittavia rakenneavauksia. Tämänkaltaisen kuntotutkimuksen kustannusarvio on n. 15.000 € (alv 0%). Jatkotutkimusten perusteella pystytään laatimaan peruskorjaussuunnitelma, josta ilmenee kustannusarvio rahoitusvaihtoehtoineen.
FCG:n rakennusterveysasiantuntija Harri Nyman ja Lohjan kaupungin tilapäällikkö Matti Peltonen esittelevät kokouksessa kuntoarviointiraporttia ja tarvittavia jatkotutkimustoimenpiteitä.
Liite kuntoarviointi – yhteenveto
kuntoarviointi – toimenpide-ehdotukset
kuntoarviointi – huoltotarve
Esittelijä Toimitusjohtaja Vienonen Jukka
Päätösesitys Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus päättää
1) merkitä kuntoarviointiraportin tiedoksi
2) tilata kohdennetun kosteus- ja sisäilmateknisen kuntotutkimuksen FCG Rakennettu Ympäristö Oy:ltä.
Käsittely
Muutettu päätösesitys Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus päättää
1) merkitä kuntoarviointiraportin tiedoksi
2) tilata kohdennetun kosteus- ja sisäilmateknisen kuntotutkimuksen FCG Rakennettu Ympäristö Oy:ltä.
3) laatia yhdessä Lohjan kaupungin tilapalveluiden kanssa kuntoarvion ja jatkotutkimusten perusteella peruskorjaussuunnitelma Tennarin ns. vanhan osan perus-korjaamattomien tilojen osalta.
Päätös Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus päätti muutetun päätösesityksen mukaisesti.
Tiedoksi Lohjan kaupungin tekninen lautakunta
Asiantuntijat Harri Nyman ja Matti Peltonen saapuivat kokoukseen tämän asian käsittelyn alussa klo 14.02 ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn päätyttyä klo 15.55.
------------------------------------
Tekninen lautakunta 14.01.2026
Lohjan Liikuntahallit Oy:n hallitus on käsitellyt Tennarin vanhan osan ns. saneeraamattoman tilannetta kokouksessaan kahteen otteeseen vuoden 2025 aikana. Hallitus päätti kokouksessaan 28.8.2025 tilata FCG Rakennettu Ympäristö Oy:ltä kuntoarvioinnin. Kuntoarvioinnissa arvioitiin rakenteiden, sähkö- ja lvi-järjestelmien kunto ja määriteltiin niiden korjaustarpeet. Kuntoarviosta on laadittu kuntoarvioraportti. Hallitus asetti tilauspäätöstä tehdessään tavoitteeksi sen, että kuntoarvioraportin perusteella pystytään päättämään tarvittavista jatkotoimenpiteistä.
FCG Rakennettu Ympäristö Oy:n arviointikäynnit Tennarissa tehtiin syyskuussa 2025. Arviointeihin sisältyi Lohjan Liikuntahallit Oy:n omistamien tilojen lisäksi Lohjan kaupungin suoraan omistamat kamppailutilat ja lukiosali. Oheismateriaalina oleva kuntoarviointiraportti valmistui 21.10.2025 ja raportin sisältöä on sen jälkeen analysoitu yhdessä Lohjan tilakeskuksen ja FCG:n edustajien kanssa.
Kuntoarvioinnissa tiloissa havaittiin selkeitä puutteita ja riskejä sekä useita korjaus- ja uusimistarpeita. Lisäksi kuntoarviointiraportissa kuvataan huoltotarvetta ja annetaan selkeitä toimenpide-ehdotuksia. Välittömien korjaustoimenpiteiden lisäksi tiloissa tulee raportin mukaan tehdä lisätutkimuksia rakennuksen pitkän aikavälin toimivuuden turvallisuuden varmistamiseksi.
Lohjan kaupungin vuoden 2026 talousarviossa on Lohjan Liikuntahallit Oy:lle asetettu sitova tavoite, jonka mukaan LLH Oy:n tulee yhdessä Lohjan kaupungin tilakeskuksen kanssa laatia kuntoarvion ja jatkotutkimusten perusteella peruskorjaussuunnitelma Tennarin ns. vanhan osan peruskorjaamattomien tilojen osalta. Suunnitelmasta tulee vaadittavien toimenpiteiden lisäksi ilmetä kustannusarvio ja rahoitusvaihtoehdot. Jatkotutkimusten perusteella on mahdollista laatia peruskorjaussuunnitelma, josta ilmenee kustannusarvio rahoitusvaihtoehtoineen.
FCG:n rakennusterveysasiantuntija Harri Nyman ja Lohjan kaupungin tilapäällikkö Matti Peltonen ovat olleet LLK:n hallituksen kokouksessa esittelemässä kuntoarviointiraporttia ja tarvittavia jatkotutkimustoimen-piteitä.
Lisätiedot Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen@lohja.fi
Oheismateriaali - kuntoarviointi – yhteenveto
- kuntoarviointi – toimenpide-ehdotukset
- kuntoarviointi – huoltotarve
Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus
Tekninen lautakunta päättää
1. merkitä asian tiedoksi,
2. varautuu huomioimaan seuraavan budjetin laadinnassa mahdollisesti kaupungin vastuulla olevien rakennusosien vaatimat investointitarpeet.
Päätös
Tiedoksi Tilapäällikkö Matti Peltonen
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |