RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunkikehityslautakunta
Esityslista 15.01.2026/Asianro 7
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Kaupunkikehityslautakunnan talousarvion käyttösuunnitelma vuodelle 2026
927/02.02.00/2025
Kaupunkikehityslautakunta 15.01.2026
Kaupunginvaltuusto on kokouksessaan 17.11.2025 § 178 hyväksynyt vuoden 2026 talousarvion.
Kaupunginvaltuuston hyväksymän talousarvion käyttötalousosa muodostuu kullekin toimialalle hyväksytyistä sitovista tavoitteista, seurattavista suoritteista ja tunnusluvuista (palvelutuotteet) sekä arvioiduista toimintatuotoista ja toimintakuluista, joiden erotus muodostaa toimintakatteen.
Talousarvion sitovuusmääräysten ja päätösvaltuuksien mukaan lautakunta vahvistaa käyttösuunnitelman toimintakatteen, valvoo lautakuntatasolla tavoitteiden toteutumista sekä käyttökatteen toteutumista.
Toiminnasta vastaavan toimielimen/toimialan on tammikuun 31. päivään mennessä hyväksyttävä käyttösuunnitelma, joka sisältää tarkistetun toimintasuunnitelman ja määrärahajaon tulosalueille, tulosyksiköille tai toiminnoille sekä määriteltävä ne toimenpiteet, joilla tavoitteet toteutetaan. Vuoden 2026 osalta kukin lautakunta vahvistaa käyttösuunnitelmansa ja kokonaisuus viedään kaupunginhallitukselle tiedoksi.
Lohjan kaupungin Kaupunkirakenne-toimialaan kuuluvat Tekninen lautakunta, Kaupunkikehityslautakunta, Ympäristöterveyslautakunta sekä Työllisyys- ja elinkeinolautakunta. Toimialan tulosalueet ovat Teknisen toimen tulosalue ja Kaupunkikehityksen tulosalue.
Valtuuston hyväksymä Kaupunkirakenne-toimialan talousarvio (ulkoiset ja sisäiset, 1000 euroa):
Kaupunkikehitys-tulosalueen toimintakatteeksi on vahvistettu (1000 euroa)
- 14 498 euroa (ulkoiset) sekä
- 2 383 euroa (sisäiset)
Käyttösuunnitelmassa ulkoiset ja sisäiset tulot ja menot on jaettu Kaupunkikehityksen tulosyksiköille seuraavasti:
Käyttösuunnitelmassa tarkennetaan talousarviomäärärahojen käyttöä tarkistetun toimintasuunnitelman ja määrärahajaon osalta seuraavasti:
Elinkeinopalvelut-yksikössä oleva TyöllisyysLohja tulee hakemaan Kaupunkikehityslautakunnalta lisämäärärahaa vuodelle 2026 Lohja-lisän maksamista varten. Lohja-lisän maksaminen keskeytettiin vuonna 2025 määrärahojen loppumisen vuoksi. Myöskään vuoden 2026 talousarviossa ei ole määrärahaa Lohja-lisän myöntämiseen. Lohja-lisä on työllistämisen kuntalisä, jolla on tarkoitus edistää lohjalaisten työnhakijoiden työllistymistä. Jatkossa Lohja-lisää on tarkoitus myöntää yhdistysten, säätiöiden ja rekisteröityjen uskonnollisten yhdyskuntien lisäksi myös alle 5 henkilöä työllistäville yrityksille.
Lohja-Karkkila Työllisyysalue tulee hakemaan EGR-hankerahoitustukea (Euroopan globalisaatiorahasto työttömiksi jääneille työntekijöille), jota voidaan myöntää aktiivisiin työvoimapoliittisiin toimenpiteisiin. Toimenpiteet kohdistuvat työllisyysalueella rakennemuutoksen vuoksi irtisanottuihin työntekijöihin. Vuoden 2026 talousarviossa valtiolta siirtyneiden palkkatukien sidontoihin varattua määrärahaa on vapautumassa palkkatukijaksojen päättymisten vuoksi. Tällä vapautuneella määrärahalla katetaan hankkeeseen syksymmällä palkattavan hanketyöntekijän henkilöstökulut. Palkkatukisidontamääräraha on Lohjan kaupungin Elinkeinopalvelut-yksikössä, joten järjestely ei aiheuta muutoksia valtuuston hyväksymään talousarviolukuihin.
Lisätiedot Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu(at)lohja.fi
Liite Kaupunkikehitys-tulosalueen vuoden 2026 talousarvion käyttösuunnitelma
Esittelijä Kaupunkikehitysjohtaja Puistosalo Pekka
Päätösesitys
Kaupunkikehityslautakunta päättää hyväksyä Kaupunkikehitys-tulosalueen vuoden 2026 talousarvion käyttösuunnitelman.
Päätös
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |