RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 16.01.2026/Pykälä 1
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
Tarkastuslautakunta 16.01.2026 § 1
Hallintosäännön 134 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Toimielimen kokous on laillinen, jos se on toimielimen tai puheenjohtajan päättämänä kokousaikana (hallintosääntö § 125). Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet toimielimen jäsenistä tai varajäsenistä.
Esittelijä Puheenjohtaja Saukkola Heli
Päätösesitys
Tarkastuslautakunta toteaa, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.
Käsittely Hallintosääntö 69 §
Tarkastuslautakunnan kokoukset
Tilintarkastajalla on läsnäolo- ja puheoikeus lautakunnan kokouksissa. Tilintarkastajalla ja lautakunnan määräämillä luottamushenkilöillä ja viranhaltijoilla on läsnäolovelvollisuus lautakunnan kokouksessa lautakunnan niin päättäessä. Kaupunginhallitus ei voi määrätä edustajaansa tarkastuslautakunnan kokouksiin. Asioiden käsittely ja päätökset lautakunnassa tehdään puheenjohtajan selostuksen pohjalta. Lautakunnan sihteerinä toimii tarkastuslautakunnan nimeämä henkilö.
Tarkastuslautakunta on nimennyt 15.8.2025 §53 kokouksessaan sihteeriksi Laura Jokisen ja hänen varalleen Jonna Riekkisen, mutta koska molemmat ovat estyneitä, tarkastuslautakunnan puheenjohtajan kanssa käydyn keskustelun myötä puheenjohtaja totesi, että hallintoasiantuntija Päivi Kesälä toimii tässä kokouksessa sihteerinä.
Päätös
Tarkastuslautakunta päätti
1. todeta kokouksen lailliseksi ja päätösvaltaiseksi ja
2. että sihteerinä toimii hallintoasiantuntija Päivi Kesälä.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |