Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 02.03.2026/Pykälä 55


 

Mahdollinen työnjohdollinen toimenpide hankinta-asiassa

 

330/01.01.03/2026

 

Kaupunginhallitus 02.03.2026 § 55

 

 Sisäinen tarkastaja on sisäistä, hankintoihin liittyvää tarkastustoimintaa tehdessään havainnut, että kaupungin hankintoihin liittyy eräitä epäkohtia. Muun muassa sähkötöitä koskevan hankintasopimuksen hankinnat ovat ylittyneet merkittävästi. Käsiteltävänä olevan hankinnan kokonaisarvo optiovuodet mukaan lukien on 250 000 euroa. Selvitysten perusteella vuosisopimusurakoitsijat näyttävät laskuttaneen noin 2,8 miljoonaa euroa. Laskelmassa ei ole huomioitu viimeisen optiovuoden laskutusta.  Hankintasopimuksen on allekirjoittanut 9.3.2022 tuolloin kaupunginjohtajana toiminut ************* (jatkossa Viranhaltija).

Kun arvioidaan Viranhaltijan osuutta hankintasopimuksen ylittymiseen, on kiinnitettävä huomiota siihen, että sopimuksen allekirjoittamisen ajankohtana hän toimi kaupunginjohtajana. On myös tutkittava, mitkä ovat olleet hänen tosiasialliset mahdollisuutensa laskujen ja sopimusten välisen täsmäytyksen varmistamiseen, ja missä määrin nämä kuuluvat kaupunginjohtajan virkatehtäviin.

Kaupunginjohtaja on kaupungin ylin viranhaltija. Hän johtaa kaupungin operatiivista toimintaa kaupunginhallituksen alaisuudessa. Kaupunginjohtajalle kuuluu lisäksi vastuuta omistajaohjauksesta, konsernivalvonnasta, sisäisestä valvonnasta sekä riskienhallinnasta ja niiden operatiivisesta järjestämisestä (Suomen Kuntaliitto 2016). Tehtävät pohjautuvat kuntalakiin.

Kaupungin sisäisen valvonnan periaatteiden mukaan hyväksyttyjen sopimusten valvonta kuuluu viranhaltijapäätöksen hyväksyneille viranhaltijoille tai heidän määräämilleen viranhaltijoille. Kuitenkin on huomioitava, että oikeustapauksissa (esim. HO 8.3.2018) on tulkittu, että tämän kaltaisten käytännön asioiden ei ole katsottu kuuluvan kaupunginjohtajan virkavelvollisuuksiin. Mikäli kaupunginjohtajaan kohdistuisi luottamuspula, oikeustulkinnassa on lähtökohdaksi asetettu tilanne, jossa kaupunginjohtajan oma toiminta vaarantaisi kaupungin hallinnon toimintaa (KL 38.3 §, 41 §).

Hankinnoissa noudatetaan Lohjan kaupungin sisäistä hankintaohjetta. Kaupungin sopimushallinnan ohjeen mukaan operatiiviset toimijat toteuttavat sopimushallintaa käytännössä. Kullekin toimialalle on määrättävä vastuuhenkilöt, jotka vastaavat laskujen ja sopimusten välisestä täsmäytyksestä, ja sen järjestämisvastuu on toimialajohdolla. Hallintosäännön 18 §:n mukaan toimialan toiminnasta vastaa toimialajohtaja.

Kaupunginjohtajan järjestämisvastuulle kuuluva Lohjan kaupungin sisäinen valvonta on järjestetty sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteiden mukaisella tavalla. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan periaatteissa, hallintosäännön määräyksissä sekä konserniohjeessa on annettu määräyksiä konsernivalvonnan ja raportoinnin sekä riskienhallinnan järjestämisestä.

Kaupunginhallituksen puheenjohtajisto on kuullut Viranhaltijaa asiassa 24.2.2026. Kuulemistilaisuuden pöytäkirja on liitteenä.

Viranhaltija on kuulemistilaisuudessa vahvistanut asioiden kulun. Hän on hallintosäännössä määrätyn toimivaltansa mukaisesti allekirjoittanut hankintasopimuksen 9.3.2022. Hankintasopimuksen allekirjoittaminen perustuu hallintosäännössä määrättyihin hankintavaltuuksiin, ja tämän kaltaiset päätökset ovat organisaatiossa hallinnollisia. Niiden toteutumisen valvonta kuuluu substanssitoimialan vastuulle (hankintaohje s. 14).

Kuulemisessaan Viranhaltija mm. kertoi perustaneensa kaupunginjohtajana ollessaan kaupunkiin hallinnon laaturyhmän, jonka eräänä tehtävänä on hallinnon laadukkuuden varmistaminen. Lisäksi hän kertoi puuttuneensa eräisiin yksittäisiin, puutteellisiin hankintaprosesseihin omien havaintojensa perusteella ja selvittäneensä joidenkin hankintojen hankinta-arvoja.

Viranhaltijoiden tulee työssään noudattaa viranhaltijalain (Laki kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta 304/2003) 17 §:n määräystä. Tehtävät tulee hoitaa asianmukaisesti ja viivytyksettä, noudattaen säännöksiä ja määräyksiä sekä työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä.

Perustuslain 2 §:n mukaan julkisen vallan käytön tulee perustua lakiin. Kaikessa julkisessa toiminnassa on noudatettava tarkoin lakia.

Viranhaltijan roolia arvioitaessa on kiinnitettävä huomiota siihen, onko hän virkatehtävää hoitaessaan toiminut vastoin lakia tai vastoin viranhaltijalain 17 §:ssä todettuja säännöksiä ja määräyksiä, taikka omalla toiminnallaan asettanut Lohjan kaupungin hankintamenettelyn lainmukaisuuden kyseenalaiseksi.  Mahdollinen työnjohdollinen seuraamus edellyttäisi syy-yhteyttä hänen oman toimintansa ja havaitun epäkohdan välillä.

Mahdollista työnjohdollista seuraamusta arvioitaessa on lisäksi huomioitava, että kaupunginhallitus on kesällä 2022 antanut Viranhaltijalle kirjallisen varoituksen toimivallan ylittämisestä traktorikaivuria koskevassa hankinta-asiassa.  Työnantaja voi vedota viranhaltijan aiempaan varoitukseen tilanteessa, jossa viranhaltija toistaa aiemman moitittavan toimintansa tai rikkoo virkasuhteeseen liittyviä olennaisia velvoitteitaan samankaltaisella tavalla.

Käsiteltävänä olevassa asiassa Viranhaltija on kiistatta toiminut toimivaltansa puitteissa. Aiemmalla varoituksella ei ole näin ollen asiaan vaikutusta.

Hallintosäännön 27.2 §:ssä on määräykset hankintoihin liittyvästä toimivallasta. Kaupunginjohtaja päättää yli 150 000 euron, mutta alle 350 000 euron hankinnoista. Kaupunginjohtaja on allekirjoittanut hankintasopimuksen toimivaltansa puitteissa, eikä siihen ole huomautettavaa. 

Viranhaltijan oma toiminta hankintasopimuksen allekirjoittajana ei ole johtanut siihen, että hankintasopimuksen hankintaraja on käytännössä ylitetty. Tältä osin seurantavastuu on kaupungin ohjeistusten mukaisesti toimialalla. Hankintaohjeen mukaan jokaisella toimialalla tulee olla nimettynä hankintayhteyshenkilö ja hänelle varahenkilö, jotka ovat ensisijaisia yhteyshenkilöitä hankintapalveluihin nähden (hankintaohje s. 15). Hankintasopimusten valvonnasta vastaa toimiala (hankintaohje s. 14).

Lohjan kaupungin toimintaohjeiden mukaisesti mahdollisen kirjallisen varoituksen antaminen kuuluu rekrytoivalle esihenkilölle. Kaupunginjohtajan kyseessä ollessa tämä ratkaisuvalta kuuluu kaupunginhallitukselle. Vaikka Viranhaltija on sittemmin siirtynyt tietohallinto- ja kehittämisjohtajan virkaan, myös tässä roolissa asian käsittelyvastuu kuuluu ns. yksi yli -periaatteen mukaisesti kaupunginhallituksen toimialtaan. Johtopäätöksen tekeminen tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi, koska kyse on kokonaisuudesta, jossa arvioidaan useiden viranhaltijoiden toiminnan moitittavuutta ja viranhaltijoita tulee kohdella yhdenvertaisella tavalla.

Sisäisen tarkastuksen tekemän tutkinnan, kuulemistilaisuudessa saadun selvityksen sekä oikeustulkinnan perusteella ei ole tullut esiin seikkoja, jotka osoittaisivat, että Viranhaltija olisi hankintasopimuksen allekirjoittajana omalla toiminnallaan vaarantanut kaupungin hallinnon toimintaa. Viranhaltijan omassa toiminnassa ei ole havaittu mitään moitittavaa.  Esityksenä on, että asia ei anna aihetta Viranhaltijan osalta työnjohdollisiin toimenpiteisiin, kuten kirjalliseen varoitukseen.

 

Lisätiedot Kaupunginjohtaja Petra Ståhl, petra.stahl(at)lohja.fi
Henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen, anu.rautiainen(at)lohja.fi
 

Oheismateriaali Sopimushallinnan periaatteet
Lohjan kaupungin hankintaohje
Lohjan kaupungin sisäisen valvonnan ja riskien hallinnan ohje
Kuulemiskutsu *************

 

Liite Kuulemispöytäkirja 24022026

 

Esittelijä Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Räsänen Joona

 

Päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää,

1. että asia ei anna tietohallinto- ja kehittämisjohtaja (tuolloin kaupunginjohtaja) ************* osalta aihetta toimenpiteisiin. Perustelu: ******** ei kaupunginjohtajana toimiessaan katsota omalla toiminnallaan vaarantaneen kaupungin hallinnon toimintaa tai kyseenalaistaneen kaupungin toiminnan laillisuutta ja

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Käsittely Henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen saapui kokoukseen asiantuntijaksi kello 14.54.

Pöytäkirjaan kirjattiin, että kaupunginhallituksen kokouksessa käytiin suullisesti läpi seuraava asiakirja etukäteen toimitettujen lisäksi:
- kuulemiskutsu *************
Tämä asiakirja päätettiin kirjata pöytäkirjan oheismateriaaleihin.

Henkilöstöjohtaja poistui kokouksesta kello 14.57 ennen päätöksen tekoa.

Hallintosäännön mukaan toimielin voi erityisestä syystä päättää, että asia käsitellään puheenjohtajan selostuksen pohjalta ilman viranhaltijan esittelyä. Toimielin voi tällöin päättää, että puheenjohtajan ehdotus on käsittelyn pohjana eikä vaadi kannatusta.

Asia päätettiin käsitellä puheenjohtajan ehdotuksen pohjalta.

 

Päätös 
Kaupunginhallitus päätti,

1. että asia ei anna tietohallinto- ja kehittämisjohtaja (tuolloin kaupunginjohtaja) ************* osalta aihetta toimenpiteisiin. Perustelu: ******** ei kaupunginjohtajana toimiessaan katsota omalla toiminnallaan vaarantaneen kaupungin hallinnon toimintaa tai kyseenalaistaneen kaupungin toiminnan laillisuutta ja

2. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.

 

Tiedoksi ote asianosainen
 

 

Poistuminen Kaupunginhallituksen jäsenet Laura Skaffari ja Birgit Aittakumpu poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn jälkeen kello 15.15.

 

Tauko Kokouksessa pidettiin tauko tämän asian käsittelyn jälkeen. Tauko alkoi kello 15.15. Kokousta jatkettiin kello 15.42.

------------------------------------