RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto
Esityslista 10.03.2026/Asianro 6
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Keskeneräiset kuntalaisaloitteet ja valtuustoaloitteet / Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto
147/00.01.00.00/2022
Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto 10.03.2026
Kuntalain 23 §:n mukaan kaupunginvaltuuston tietoon on saatettava vähin-tään kerran vuodessa sen toimivaltaan kuuluvissa asioissa tehdyt kunnan jäsenen aloitteet ja niiden johdosta suoritetut toimenpiteet. Lohjan kaupungin hallintosäännön 118 ja 151 §:ssä puolestaan on määrätty, että kaupunginhallituksen on vuosittain huhtikuun loppuun mennessä esitettävä valtuustolle luettelo kuntalaisten ja valtuutettujen tekemistä ja kaupunginhallitukselle lähetyistä aloitteista, joita valtuusto ei edellisen vuoden loppuun mennessä ole lopullisesti käsitellyt. Samalla on ilmoitettava, mihin toimenpiteisiin niiden johdosta on ryhdytty. Valtuusto voi todeta, mitkä aloitteista on käsitelty loppuun.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattorille on lähetetty valmisteltavaksi seuraava kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaoston toimialaan kuuluva aloite:
8/2025 Lohjan vammaisneuvoston aloite esteettömyysasiantuntijan tehtävästä Lohjan kaupungille
Lisätiedot Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Johanna Repola, johanna.repola(at)lohja.fi
Oheismateriaali - Lohjan vammaisneuvoston aloite
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys
Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päättää esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että seuraava aloite on edelleen vireillä:
8/2025 Lohjan vammaisneuvoston aloite esteettömyysasiantuntijan tehtävästä Lohjan kaupungille
Päätös
Tiedoksi Kaupunginhallituksen esityslistalle
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |