Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto
Pöytäkirja 10.03.2026/Pykälä 14


 

Huhtikuun kokousajan aikaistaminen ja toukokuun kokouspäivän siirtäminen

 

297/00.00.01/2025

 

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto 10.03.2026 § 14

 

 Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaoston kokouspäivät keväälle 2026 on päätetty jaoston kokouksessa 28.08.2025 § 41.

 

 Huhtikuun kokousajankohdaksi on tuolloin sovittu tiistai 14.4.2026 klo 16.00. Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaoston puheenjohtajiston pyynnöstä kokousaikataulua esitetään aikaistettavaksi tunnilla siten, että kokous alkaisi jo klo 15.00.

 

 Kevään viimeiseksi kokouspäiväksi on sovittu tiistai 12.5.2026. Kokouspäiviä suunniteltaessa ei ole muistettu huomioida Hyvinvointiavustushakemusten käsittelyyn vaadittavaa aikaa. Jotta hyvinvointiavustukset ehditään valmistelemaan päätöksentekoon, esitetään kevään viimeisen kokouspäivän muuttamista kesäkuun alkuun, tiistaille 2.6.2026.

 

Lisätiedot hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Johanna Repola, johanna.repola(at)lohja.fi

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra

 

Päätösesitys

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päättää

  1. muuttaa huhtikuun kokouksen, tiistai 14.4.2026, alkamisajankohdaksi klo 15.00.
  2. siirtää toukokuulle (tiistai 12.5.2026) sovitun kokouksen järjestettäväksi tiistaina 2.6.2026 klo 16.00.

 

Päätös

Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi hallintokalenteriin, jaoston jäsenet ja varajäsenet

------------------------------------