RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto
Esityslista 10.03.2026/Asianro 8
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Hyvinvointisuunnitelmaseminaari 30.3.2026
297/00.00.01/2025
Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto 10.03.2026
Laki sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä (612/2021, § 6) velvoittaa kuntaa seuraamaan asukkaidensa terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Lisäksi tulee seurata kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin. Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain, minkä lisäksi valtuustolle on kerran valtuustokaudessa valmisteltava laajempi hyvinvointikertomus ja -suunnitelma.
Lohjan kaupunginvaltuusto on hyväksynyt 15.12.2025 § 208 Laajan hyvinvointikertomuksen 2023–2025. Laaja hyvinvointikertomus on liitteineen (vuosiraportit 2024 ja 2025) kooste vuosiksi 2023–2025 laadittujen hyvinvointisuunnitelmien tavoitteiden ja tavoitteita tukevien toimenpiteiden toteutumisesta, väestön hyvinvoinnin ja terveyden tilasta sekä alustavista ajatuksista vuosiksi 2026–2029 laadittavien lakisääteisten hyvinvointisuunnitelmien painopistealueista.
Lain mukaan kunnan on strategisessa suunnittelussaan asetettava paikallisiin olosuhteisiin ja tarpeisiin perustuvat terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen tavoitteet, määriteltävä niitä tukevat toimenpiteet ja käytettävä näiden perustana kuntakohtaisia hyvinvointi- ja terveysosoittimia. Laajassa hyvinvointikertomuksessa 2023–2025 esille tuotu tieto ja parhaillaan päivitettävänä oleva Lohjan kaupunkistrategia luovat siis pohjan hyvinvointisuunnitelmien laatimiselle.
Hyvinvointisuunnitelmakokonaisuuden 2026–2029 valmistelua on jo aloitettu asiatuntijatyönä Lohjan kaupunkistrategian päivitystyön rinnalla. Kevään 2026 aikana suunnitelmatyöhön osallistetaan mm. luottamushenkilöitä, vaikuttamistoimielinten ja lähidemokratian edustajia, yhdistyksiä, muita sidosryhmiä sekä kaupungin henkilöstöä.
Ensimmäiseen hyvinvointisuunnitelmakokonaisuuden valmisteluun liittyvään tilaisuuteen, 30.3.2026 järjestettävään Hyvinvointivointisuunnitelmaseminaariin, kutsutaan kaupungin luottamushenkilöt, vaikuttamistoimielinten (Nuorisovaltuusto, Vammaisneuvosto ja Vanhusneuvosto) ja Alueiden johtokunnan jäsenet. Tilaisuuden tavoitteena on lähteä yhdessä määrittelemään hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen linjauksia ja tavoitteita kuluvalle valtuustokaudelle.
Lisätiedot hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen koordinaattori Johanna Repola, johanna.repola(at)lohja.fi
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys
Kaupunginhallituksen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen jaosto päättää järjestää kaupungin luottamushenkilöille, vaikuttamistoimielinten (Nuorisovaltuusto, Vammaisneuvosto ja Vanhusneuvosto) ja Alueiden johtokunnan jäsenille suunnatun Hyvinvointisuunnitelmaseminaarin maanantaina 30.3.2026 klo 17.00–19.00 Kaupungintalo Monkolan valtuustosalissa.
Päätös
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |