Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 30.03.2026/Pykälä 114


Lohjan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2025

 

Tilinpäätös 2025 (KV)

 

1345/02.02.02/2025

 

Kaupunginhallitus 30.03.2026 § 114

 

 Kuntalain 113 §:n mukaan tilikaudelta on laadittava tilinpäätös, joka on saatettava valtuuston käsiteltäväksi tilikauden kesäkuun loppuun mennessä. Tilinpäätökseen kuuluvat tuloslaskelma, rahoituslaskelma, tase ja niiden liitetiedot sekä talousarvion toteutumisvertailu ja toimintakertomus. Toimintakertomus on osa tilinpäätöstä, jonka sisällöstä säädetään kuntalain 115 §:ssä. Toimintakertomuksessa on esitettävä selvitys valtuuston asettamien toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumisesta. Lisäksi kunnan, jolla on määräämisvalta toisessa kirjanpitovelvollisessa, tulee laatia ja sisällyttää tilinpäätökseensä konsernitilinpäätös, joka käsittää konsernituloslaskelman, konsernin rahoituslaskelman ja konsernitaseen.

Kuntalain 112 §:n perusteella kunnan ja kuntayhtymän tilinpäätöksen laadinnassa noudatetaan kuntalain ja soveltuvin osin kirjanpitolain säännöksiä. Kirjanpitolautakunnan kuntajaosto on antanut ohjeet sovellettavasta tasekaavasta ja tase-erien sisällöstä sekä tase-erittelystä.

Vesihuoltolain 20 §:n mukaan kunnallisen vesihuoltolaitoksen kirjanpito tulee eriyttää kunnan kirjanpidossa ja laitoksen on laadittava vuosittain erillinen tilinpäätös. Eriyttämisvelvoite koskee vesihuoltolaitosta kokonaisuutena. Kaupunginvaltuusto on päättänyt, että Lohjan kaupungissa käytetään kirjanpidossa laskennallista, sisäistä eriyttämistä, johon sovelletaan Kuntaliiton laatimaa mallia.

Vesihuoltolaitoksen tulos- ja rahoituslaskelmat sekä tase esitetään Lohjan kaupungin tilinpäätöksen liitetietoina.

Talouspalveluissa on valmistunut Lohjan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2025. Ulkoisessa tuloslaskelmassa vuosikatteeksi muodostui 19,5 milj. euroa, joka oli 429 euroa asukasta kohden ja 8,5 % toimintatuottojen, verotulojen ja valtionosuuksien yhteismäärästä. Edellisen vuoden vuosikate oli 21,9 milj. euroa, joten asukasta kohden laskettuna vuosikate heikkeni edellisestä vuodesta 51 euroa. Kaupunginvaltuuston hyväksymän poistosuunnitelman mukaiset poistot olivat 21,1 milj. euroa. Poistojen määrä kasvoi 1,74 milj. euroa verrattuna vuoden 2024 tilinpäätökseen. Poistojen jälkeen tilikauden tulos muodostui 1,6 milj. euroa alijäämäiseksi.

Verrattuna muutettuun talousarvioon ulkoisia toimintatuottoja kertyi 4,7 milj. ennakoitua enemmän. Vastaavasti toimintakulut alittuivat n. 2,1 milj. euroa. Verotulot pienentyivät alkuperäiseen talousarvioon 4,1 milj. euroa ja valtionosuudet olivat 0,8 milj. euroa yli arvioidun. Talousarviota muutettiin kaksi kerran vuoden aikana: Sivistyslautakunnan toimintakuluihin ja -tuottoihin sisällytettiin eri hankkeille ja projekteille myönnetyt avustukset yhteissummaltaan 1 503 134 euroa toimintakatteen säilyessä ennallaan.  Verotulojen tuloarvioita pienennettiin 3,8 milj. euroa, valtionosuuksien tuloarvioita lisättiin 0,8 milj. euroa ja poistojen määrärahaa lisättiin 1,7 milj. euroa.
Kaupungin tulos päätyi 1,6 milj. euroa alijäämäiseksi. Tulos heikkeni vuoden 2024 tuloksesta 4,2 milj. euroa.

Tuloslaskelman ulkoiset toimintatuotot kasvoivat 3,2 % vuodesta 2024. Toimintakuluja kertyi 3,3 % enemmän kuin vuoden 2024 tilinpäätöksessä, jolloin toimintakate heikkeni edellisestä vuodesta 3,3 %. Kun yhteenlasketut verotulot ja valtionosuudet pienenivät 1,2 %, pieneni vuosikate rahoituserien jälkeen 11,1 % edellisestä vuodesta.

Investoinnit vähenivät edellisestä vuodesta 32,2 % ollen 20,7 milj. euroa. Myönnetyistä investointimäärärahoista jäi käyttämättä 5,3 milj. euroa.

Vuoden aikana suurimpina hankkeina toteutui Taimiston liikuntapuiston rakentaminen. Järnefeltin koulun liikuntahallin ja pihojen rakentaminen valmistui vuoden 2025 aikana.
Investointimenot jakautuivat investointiryhmiin seuraavasti:
- Maa- ja vesialueet   0,9 milj. euroa
- Rakennukset   5,4 milj. euroa
- Kiinteät rakennukset ja laítteet 12,3 milj. euroa
- Koneet ja kalusto   2,1 milj. euroa

Investointeihin jäi vuonna 2025 käytettäväksi tulorahoitusta 17 milj. euroa. Investointeihin oli käytettävissä vakuutuskorvauksia tai valtion avustuksia oli investointien rahoitusosuuksina 1,1 milj. euroa vähemmän kuin edellisenä vuonna. Investointien rahoituksessa omaisuuden myynti on kasvanut 1,5 milj. edellisestä vuodesta, kun kiinteistöjen ja osakkeiden myynnistä kertyi yhteensä 2,8 milj. euroa. Toiminnan ja investointien kokonaisrahavirrassa menot olivat 0,9 milj. euroa suuremmat kuin tulot. Edelliseen vuoteen verrattuna kokonaisrahoituksen tilanne parani 4,7 milj. euroa.

Vuoden kuluessa kaupunki otti 33 milj. euroa pitkäaikaista lainaa. Lyhytaikaisten lainojen määrä väheni 5,4 milj. eurolla. Pitkäaikaisia lainoja lyhennettiin 16,8 milj. euroa ja kaupungin lainojen kokonaismäärä kasvoi 10,8 milj. eurolla. Rahoitustarpeita katettiin lisäksi liittymismaksutuloilla sekä muilla oman pääoman muutoksilla ja lisäksi käyttämällä kassavaroja. Korottomissa veloissa merkittävimmät erät olivat ostovelat ja lomapalkkajaksotukset sivukuluineen.

Rahoitusosuuksilla vähennetyistä investoinneista rahoitettiin tulorahoituksella 94,2 %, kun vastaava prosentti edellisenä vuonna oli 74,5 %.

Pysyvissä vastaavissa 21,1 milj. euron poistojen jälkeen aineellisten hyödykkeiden määrä väheni 0,3 % eli 1,0 milj. euroa, mikä kohdistui rakennuksiin sekä koneisiin ja kalustoon. Toimeksiantojen varat pysyivät edellisen tasolla. Vaihtuvissa vastaavissa pitkäaikaiset sekä lyhytaikaiset saamiset kasvoivat vuoden aikana 0,5 milj. euroa ja rahoitusarvopaperit pysyivät viime vuoden tasossa. Rahat ja pankkisaamiset kasvoivat 8,8 milj. euroa.

Taseen loppusumma kasvoi edellisestä vuodesta 2,1 % eli 8,3 milj. euroa oman pääoman vähentyessä 1,4 milj. euroa tilikauden ylijäämän johdosta ja vieraan pääoman kasvaessa 10,1 milj. euroa. Pitkäaikainen vieras pääoma kasvoi 14,9 milj. euroa ja lyhytaikainen vieras pääoma väheni vuoden 2024 tasosta 4,8 milj. euroa. Lainat rahoituslaitoksilta kasvoivat 14,6 milj. euroa, lainat konserniyhtiöiltä vähenivät 0,4 milj. euroa sekä ostovelat vähenivät 4,1 milj. euroa. Muut velat pysyivät edellisen vuoden tasolla. Siirtovelat kasvoivat 2,7 milj. euroa. Saadut ennakot kasvoivat vuoden aikana vain hieman 0,05 milj. euroa.

Kaupungin omavaraisuusaste heikkeni hieman edellisestä vuodesta ollen 42,0 %, kun se edellisenä vuonna oli 43,2 %. Pitkän aikavälin kehitys on ollut voimakkaasti negatiivinen, kun omavaraisuusaste vielä vuonna 2004 oli 76,3 %. Kaupungin lainamäärä kasvoi 10,8 milj. euroa ja oli asukasta kohden laskettuna vuoden lopussa 4 279 euroa

Konsernin vuosikatteeksi muodostui 25,2 milj. euroa ja 26,1 milj. euron poistojen jälkeen tilikauden tulokseksi muodostui -0,9 milj. euroa. Verrattuna edelliseen vuoteen vuosikate laski 0,2 milj. euroa ja tulos heikkeni noin 16,9 milj. euroa. Konsernin vuosikatteen muutos verrattuna edelliseen vuoteen oli –0,7 % ja tulos oli n. 1,0 milj. euroa (1737,8 %) heikompi kuin vuonna 2024. Yhtiöistä viisi teki ylijäämäisen tuloksen. Suurimman ylijäämäisen tuloksen teki Länsi-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Luksia. Tytäryhteisöistä ainoastaan Lohjan Kiinteistöt Oy ja Lohjan Liikuntahallit tekivät hieman ylijäämäisen tuloksen.

Konsernin rahoituslaskelmassa investoinnit olivat 23,2 milj. euroa. Suurimmat investoinnit kaupungin lisäksi Luksialla ja Lohjan Energiahuolto Oy:llä. Konsernin toiminnan ja investointien rahavirta oli 1,8 milj. euroa ylijäämäinen vuonna 2025, kun edellisenä vuonna alijäämä oli 4,9 milj. euroa. Konsernin rahavarat kasvoivat vuoden aikana 8,7 milj. euroa.

Lainamääräänsä lisäsi vuoden aikana Lohjan kaupunki. Konsernin tulorahoitus nousi edellisestä vuodesta ja koko konsernin investointien tulorahoitusprosentti oli 108,32 %, kun se edellisenä vuonna oli 78,69 %.

Konsernin lainamäärä kasvoi noin 8,5 milj. euroa ja oli asukasta kohden laskettuna vuoden lopussa 5 11 euroa (2024: 4 945 euroa).

Kaupungin tytäryhteisöille asetetut tavoitteet toteutuivat yhtä lukuun ottamatta kokonaan.

 

Lisätiedot Talousjohtaja Raija Lindroos, raija.lindroos(at)lohja.fi

 

Liite - Lohjan kaupungin tilinpäätös vuodelta 2025 

 

Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra

 

Päätösesitys

Kaupunginhallitus päättää

1. hyväksyä esitettäväksi valtuustolle toimintakertomuksen kohtaan 1.7 sisältyvän esityksen tilikauden 2025 tuloksen, joka ennen varausten muutoksia ja rahastosiirtoja on 1 574 008,88 euroa alijäämäinen, käsittelemiseksi seuraavaa:- vähennetään investointivarauksella rahoitettujen hankkeiden poistoeroa 67 158,34 euroa;- poistoeron muutoksen jälkeen syntyvä, määrältään 1 506 850,544 euron alijäämä kirjataan oman pääoman tilikauden yli-/alijäämätilille

2. hyväksyä ja allekirjoittaa Lohjan kaupungin vuoden 2025 tilinpäätöksen

3. oikeuttaa talousjohtajan tekemään vuoden 2025 tilinpäätökseen teknisiä korjauksia sekä

4. jättää tilinpäätöksen kaupunginvaltuuston valitseman tilintarkastusyhteisön tarkastettavaksi ja tarkastuslautakunnan arvioitavaksi sekä esittää tilinpäätöksen kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi sen jälkeen, kun tilintarkastusyhteisön ja tarkastuslautakunnan lausunnot on saatu.

 

Käsittely

 

Saapuminen/poistuminen
Talousjohtaja Raija Lindroos saapui kokoukseen tämän asian osalta asiantuntijaksi kello 13.49 ja poistui kokouksesta kello 14.16 ennen päätöksentekoa.

 

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.

 

Tiedoksi ote + asiakirjat tarkastuslautakunta
ote + asiakirjat BDO Oy
ote sisäinen tarkastaja Ruhtinas, talousjohtaja Lindroos, taloussuunnittelija Toikka
valtuuston esityslistalle, kun lausunnot saatu

 

Tauko Kokouksessa pidettiin tauko tämän asian käsittelyn jälkeen kello 14.19-14.30.

------------------------------------