RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 23.03.2026/Pykälä 24
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valtuustoaloite siirtää koulukyydeistä päättäminen logistiikkapalveluista sivistys -toimialalle
436/00.01.02.01/2026
Kaupunginvaltuusto 23.03.2026 § 24
Valtuutettu Matti Pajuoja vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta jätti seuraavan aloitteen, jonka lisäksi olivat allekirjoittaneet valtuutetut Laura Skaffari, Satu Nybäck, Anna Mustalahti, Anne-Mari Vainio, Jani Meling, Kristian Sarvi, Kirsi Ferin, Stina-Maarit Elo, Anette Kotiranta, Piritta Poikonen, Teemu Harjuranta ja Jan Tallqvist:
” Vasemmistoliiton valtuustoryhmä esittää, että koulukyydeistä päättäminen siirrettäisiin logistiikka palvelulta sivistyspuolelle. Samalla tehtäisiin omana työnä teiden vaarallisuusluokitus.
Perustelut: Meillä on koulukyydit toimineet huonosti monta vuotta. Jatkuvasti lasten vanhemmat ovat joutuneet puuttumaan tilanteisiin, ja vanhempien valitukset hylätään lähes aina. Esitämme, että kaupunginhallitus ottaisi aloitteen käsittelyyn nopeasti.”
Lisätiedot Hallintojohtaja, Sanna Lundström, sanna.lundstrom(at)lohja.fi
Päätösesitys
Valtuusto päättää
1. merkitä aloitteen saapuneeksi
2. lähettää aloitteen kaupunginhallitukselle valmisteltavaksi.
Päätös
Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi johdon assistentti Perheentupa
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |