RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta
Esityslista 18.03.2026/Asianro 6
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Ojamon kirjaston omatoimiaika ajalla 1.4.-31.12.2026
67/12.03.02/2026
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta 18.03.2026
Ojamon kirjasto avautui uudessa monitoimijatalossa elokuussa 2021. Kirjastossa on omatoimiasioinnin käyttöönotosta, vuoden 2022 alusta, saakka ollut omatoimiaikaa päivittäin klo 7–21. Vuosien 2024–2026 aikana omatoimiaikoja on supistettu kuudesti kirjastotoimenjohtajan viranhaltijapäätöksellä kirjastossa esiintyneen häiriökäyttäytymisen ja ilkivallan johdosta.
Etenkin lasten ja nuorten häiriökäyttäytyminen, kuten sotkeminen ja kiusaaminen, on ollut haasteena. Erityisesti lapsiperheet ovat kokeneet kirjastossa asioimisen epämiellyttäväksi iltojen omatoimiaikana. Häiriökäyttäytyminen lisää henkilökunnan työmäärää (tilanteiden selvittäminen) ja kustannuksia ylimääräisten siivousten ja vartijakäyntien muodossa. Helmikuun alussa 2026 kirjaston omatoimiasiointi suljettiin kokonaan viikoksi tilanteen rauhoittamiseksi.
Epävakaa tilanne ja huonosti käyttäytyvät asiakkaat vaikuttavat työntekijöiden jaksamiseen ja hyvinvointiin. Henkilökunnalle on järjestetty koulutusta muun muassa nuorten kohtaamisesta ja hankalista asiakastilanteista ja haasteita on pyritty ratkaisemaan yhteistyössä nuorisotoimen ja Ojamonharjun yhtenäiskoulun kanssa. Kirjastosta on oltu matalalla kynnyksellä yhteydessä haasteellisesti käyttäytyvän lapsen tai nuoren kotiin ja tilanteita on ratkottu pääosin hyvässä yhteistyössä.
Myös muualla Suomessa, esimerkiksi Turussa, Oulussa ja Hämeenlinnan seudulla on jouduttu supistamaan kirjastojen omatoimiaikoja samoista syistä ja määräaikaiset rajoitukset ovat parantaneet tilannetta. Ojamon kirjaston asiakkailta on tullut erittäin paljon kiittävää palautetta supistetuista omatoimiajoista ja tila on koettu viihtyisämmäksi ja turvallisemmaksi. Pidempiin omatoimiaikoihin palaaminen on tuonut ongelmat takaisin.
Koska lainamäärät ovat vähäisempiä omatoimiajalla iltaisin ja viikonloppuisin kuin muina aikoina, omatoimiaikojen lyhentäminen ei merkittävästi vähennä kirjaston käyttömahdollisuuksia. Ojamon kirjaston omatoimiaikojen supistaminen ei ole vaikuttanut kirjaston kävijä- ja lainamääriin, sillä ne ovat olleet huomattavassa kasvussa koko sen ajan, kun kirjasto on sijainnut nykyisissä tiloissa.
Ojamon kirjaston omatoimiaikaa esitetään supistettavaksi häiriökäyttäytymisen, ilkivallan ja väärinkäytösten vuoksi ajalla
1.4.–31.12.2026 seuraavasti:
Ma-ti | klo 7–14 |
Ke-to | klo 7–10 ja 15–19 |
Pe | klo 7–10 |
La-su | klo 7–15 |
Henkilökunta paikalla palveluaikoina: | |
Ma-ti | klo 14–19 |
Ke-pe | klo 10–15 |
Lisätiedot palvelupäällikkö (lähikirjastot), Anna Schauman, anna.schauman(at)lohja.fi
kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja, Merja Lonkainen, merja.lonkainen(a)lohja.fi
Esittelijä Kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Lonkainen Merja
Päätösesitys
Kulttuuri- ja vapaa-ajan lautakunta päättää, että Ojamon kirjaston omatoimiajat ajalla 1.4.-31.12.2026 ovat seuraavat: Ma–ti klo 7–14, Ke–to klo 7–10 ja 15–19, Pe klo 7–10 sekä La–su klo 7–15.
Päätös
Tiedoksi Palvelupäällikkö Anna Schauman
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |