RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 11.03.2026/Asianro 17
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Teknisen lautakunnan alainen toiminta ja työtilanne
Tekninen lautakunta 11.03.2026
Teknisen lautakunnan alaisesta toiminnasta ja työtilanteesta on laadittu selvitys kokousta edeltävältä kuukaudelta niistä toiminnoista ja töistä, jotka ovat suunnitteilla tai käynnissä ja jotka ovat valmistuneet.
Hallinnolliset työt helmikuussa
- LUVN sopimusneuvottelut (yhtiöitettävät kohteet)
Tiloihin ja talorakentamiseen liittyvät työt helmikuu 2026
Paloniemen kartanon huvimaja:
Käsitelty Teklassa 17.12.2025.
Tekninen lautakunta päätti, että hanke toteutetaan ja kilpailutetaan sille osoitettujen investointimäärärahojen puitteissa välttämättömiltä osin aiempien suunnitelmien mukaisesti.
TA2026: 100 000 €
Pääkirjasto (Sähkö-, IV, RAU-saneeraus)
• Suunnitelmia tarkennetaan ja työn laajuutta sekä aikataulua
• Aikataulu: Kesälä 2026 ja kesällä 2027
Haikarin sauna (vanhan saunan purku ja uuden rakentaminen)
• Aikataulu:
• Hankesuunnitelman mukaisen poikkeamisluvan hakeminen aloitettu
• Laitetaan arkkitehtisuunnittelu kilpailutukseen suunnattuna kilpailutuksena puitesopimus arkkitehtien kanssa, otetaan erikoissuunnittelu puitesopimuksesta
Teklassa 15.10.2025
Toteutus 2026/2027
Budjetti:
TA2026 : 250 000 €
TA2027 : 250 000 €
Virkkalan pvk
Rakennuslupa vireillä
Kilpailutus materiaali helmikuussa, kilpailutukseen (viikolla 11)
Rakennusteknisten töiden valvojan kilpailutus tehty ja valittu , LVIS valvoja otettu puitesopimuksesta
• Budjetti:
TA2025: 300000 €
KA: 2026-2027 7,1 M€
Saukkolan päiväkoti:
Pihatyöt pohjat valmiit, samoin perustukset, Elementit asennettu, lämmitys aloitettu lopullisella lämmitysmuodolla
Rakennustekniset työt valmiit maaliskuun loppuun, pihatöiden valmistuminen riippuu talvesta päiväkoti valmis kesän päivystykseen kuten on suunniteltu
Saukkolan väiliaikainen nuorisotila:
Kohde valmis maaliskuun toisella viikolla (vko11)
Mäntynummen väliaikaisen nuorisotilan siirto:
työt jatkuvat valmista pitäisi olla vkolla 7 kohde vastaanotettu
Keittiö tehdään suunnitelma lisäyksenä viikolla 11-12
Pusulan Koulun kattomuutos; lasikaton purku ja peltikaton teko:
Rakentamislupa on
Työt alkavat kesällä 2026
Laskennassa
Avaus 2.3.2026 kello 13.00
Pienpurkuhankkeiden edistäminen käynnissä
Urakoitsija valittu odotetaan valitusajan umpeutumista ja tehdään sopimus
Valmistellaan muita purkukohteita arkkitehdin kanssa
Punainen tupa: Purkulupa jätetty, lisäselvityksiä annettu
Sokeripala: Odottaa valitusajan päättymistä jonka jälkeen laitetaan kilpailutukseen
Paloniemen sairaala-alueen purku
Kilpailutuksessa
- Avaus 30.4.2026
Korjaus- ja kunnossapitorakentaminen
ISA Alue 1
Ristin koulu: Luokkien maalauksia talvella 2025-2026. VALMIS.
Pake: Tarvittaessa asukashuoneen pintasaneerausta. (Muulloin käynnissä tilanteen mukaan.) Jatkuu.
Källhagenin koulu: Liikuntasalin yläpohjan lämpöeristeen tarkastus. KÄYNNISSÄ.
Monkola: Toimistokerrosten sisäilma parannukset 2025-2026. Työ siirtyy keväälle/kesälle 2026, VALMISTELU JATKUU.
Routionmäki päiväkoti Havumetsän pk: Kylmävuotojen tarkasteluja, korjauksia kevät/kesä 2026. VALMISTELUSSA.
Routionmäki: Havumetsän pk, sisämaalauksia talvella. Suunnittelussa.
Hiidensalmen varasto: Varavoimakoneiden pakokaasujärjestelmän poistoputkien eristäminen. VALMIS.
Sammatin päiväkoti: Pesuhuoneiden korjaus ja käytävien mattojen uusiminen talvi/kesä 2026. KÄYNNISSÄ.
Sammatin alakoulu: Kellarikerroksen maalaus. KÄYNNISSÄ.
Karjalohjan kirjasto: Lattian lakkaus. KÄYNNISSÄ.
Pusulan pk: Sisäilmatutkimukset, ja niihin liittyvien töiden suunnittelutyöt. KÄYNNISSÄ.
PTS 2025 hankkeita
ISA Alue 2
Metsolan koulu: Sisäilmatutkimusten läpikäyntiä/tiedotustilaisuudet, tiivistystyö osa 2 oppilashuolto. KÄYNNISSÄ.
Onnen Omena: Pihavarasto ulkopuolinen maalaustyö. VALMISTELUSSA. Siirtyy 2026
Mäntynummen koulu: Vanhan purunpoistolaitteiston purku. KÄYNNISSÄ.
Pedagogion sisäremontti: Kevät 2026. KÄYNNISSÄ.
Onnen Omena pk: Pesuhuone 105 hajuhaitan tutkinta. VALMIS.
PTS 2025 hankkeita
ISA SOTE
HÄKE: Palokatkotyöt. KÄYNNISSÄ.
Lastensuojeluyksikkö: Palokatkotyöt. KÄYNNISSÄ.
PTS 2025 hankkeita
ISA hallinto / GM
Granlund Manager ohjelmiston kehittäminen jatkuu; selvityksessä ohjelmistointegraatio Raindancen ja Granlund Managerin välille, joka mahdollistaa paremman PTS toteutumiskustannusten seurannan. Saatu tarjoukset toteutuksesta CGI ja Granlund.
Granlund Manager PTS suunnittelu jatkuu.
Granlund Manager puhelin sovelluksessa AI pilotointi päättynyt. Pidetty päätöspalaveri 15.1.2026. Palvelu jäänyt toistaiseksi käyttöön.
Kiinteistömitoituksessa 32 kpl kiinteistöjä. Aloituspalaveri pidetty 2.2.2026. Mitoitus valmistuu maaliskuun loppuun mennessä.
Vuoden 2025 KETS-raportin tekeminen aloitettu.
ISA hallinto
• Ulkoleikkiväline kilpailutuksen laatiminen vuosille 2026-2028.
• Pienhankinta kilpailutuksen laatiminen sydäniskurilaite hankintaan julkisten tilojen käyttäjä turvallisuuden parantamiseksi.
• Tilakeskuksen kiinteistönhoidon ja isännöinnin asiakastyytyväisyyskyselyn suunnittelu.
Talotekniikka
Granlund managerin palvelupyynnöt.
Kulunvalvonnan päivitykset ja oviohjaukset.
Murtojärjestelmien aika ja hallinta muutokset.
Automaatiolaiteiden ja lämmitysjärjestelmien vikaselvitykset ja korjaukset.
Fidelix VAK keskusyksiköiden päivitys Linuxiin - jatkuu 2026 loppuun.
Källhagen RAU uusinta suunnittelu valmis. Toteutus 2026.
Järnefeltin liikuntasalin kosteudenhallinnan ja ilmanvaihdon säädön epäselvyyksien selvittäminen. Jatkuu edelleen.
Ojaniitun koulun käyttöveden laatupoikkeamien selvitys, käynnissä vesilaitoksen ja terveystarkastajan kanssa
• Vesimittarilta otetussa vesinäytteessä edelleen kohonneita pitoisuuksia. Terveystarkastaja käy ottamassa vesinäytteen Ojaniittutaloa seuraavasta kiinteistöstä.
Ojamon kartanon lämmitys- ja lämmöntuotantojärjestelmän saneerauksen suunnittelu. Jatkuu, lämmitysjärjestelmän kunnostus ja perussäätö lisätty työlistalle kesälle 2026.
Öljylämmityskohteiden lämmöntuotantotapojen muutosselvittely käynnistetty.
• Odotetaan palveluverkkoselvitystä.
Sisäilmailmoitukset ja mahdolliset toimenpiteet.
Sammatin päiväkodin ilmanvaihdon muutostöiden suunnittelu käynnissä, toteutus kesä 2026.
Ojamon koulu - allianssin keskeneräiset työt ja tarkastukset.
Laurentiustalo – allianssin keskeneräiset työt ja tarkastukset.
Ilmanvaihdon puhdistusten suunnittelua, isommat kohteet:
• Järnefeltin koulu, Ojamon koulu, Roution koulu ja Oinolan koulu.
Sähköosasto
Valaistusmuutoksia kiinteistöihin suunnitteilla.
LYLL takuuajan- ja lisätyöt meneillään.
Kiinteistöjen määräaikaistarkastuksia 2026
• Nummen varikko pihapiireineen, Nummen urheilukentän huoltorakennus, Päiväkoti pääskynpesä, Moision päiväkoti ja Lesy
Äänentoiston asennuksia Karjalohjan monitoimihalli, Karjalohjan koulu ja Källhagen
Köökki sähkötekninen huolto 7.3.2026, muuntamo ja kiinteistön katkaisijat
Mäntynummen monitoimijatalo
- Kysymyksiin vastaukset 16.3.2026
- Kilpailutukselle annettu jatkoaika 29.6.2026 asti.
Tilat ja turvallisuus
- Vuokrasopimusten läpikäynti ja listaus
- Lukitus- ja kameravalvonnan suunnitteluohjeistuksen luonnostelu
- Kameravalvonnan laiterekisteri
Kaupunkitekniikkaan liittyvät työt helmikuussa
Liikenneväylien kunnossapito:
• näkemä-alueiden raivausta
• alueurakoiden valvontaa
• liikennemerkkihuoltoa
• talvikunnossapitotoimenpiteitä
Kunnallistekninen rakentaminen:
• Liessaaren sillan rakentaminen käynnissä
• Vappulantien kevytliikenneväylän urakkalaskenta käynnissä
• Lempolan työpaikka-alueen urakka-alueella puuston raivaukset tehty urakan valmistelevina töinä (urakoitsijan valinta Kh 2.3.)
Puistot ja viheralueet
• puistojen ja viheralueiden kunnossapito
• puiden ja pensaiden leikkaus
• koneiden ja kalusteiden huolto
• leikkivälineiden tarkastus ja huolto
• puistometsien raivaus
• Crowdsorsa ohjelma otetaan käyttöön vieraslajien torjunnassa
• puistopuutarhurin rekrytointi käynnissä
Ympäristötöiden rakentaminen:
• Liessaaren hoito- ja käyttösuunnitelma valmistumassa.
• Ojamon luontoselvitys tilattu
Vesihuoltoon liittyvät työt:
• vesi- ja viemärilaitoksen ylläpito- ja huoltotyöt
• vesivuotoselvityksien tekoa ja vikojen etsintää
• vesimittareiden asennus- ja vaihtotyöt
• kiinteistöliitäntöjen teko
• Myllylammen ja Porlan vedenottamoiden suoja-aluesuunnitelmahake-mus lupa- ja valvontaviraston käsittelyssä
• Vesijohdon asentaminen vesistön pohjaan Lohjanjärvellä Moisionlahti – Hiidensalmi lupa- ja valvontaviraston käsittelyssä
• Lehmuskadun kaivosaneeraukset, Väinämöisenkadun viemärisaneeraus ja Moisionpolun vesihuoltosaneeraus käynnissä
• VVY:n koordinoiman kumppanuushankkeen yhteistyölaitosten hanke etenee Vihdin ja Kirkkonummen vesilaitosten kanssa
Ruoka- ja siivouspalveluihin liittyvät työt helmikuussa
- kouluruuan ja siivouksen kehittämistyöryhmä
- Osallisuus oikeutena -perehdytys
- Lohja Academy 2026 seminaari - Johtajan ja esihenkilön johtamislupaus kick off - Lohjan kaupungin johdolle ja esihenkilöstölle
- Saukkolan pk katselmus työmaalla
- Mäntynummen uuden nuorisotilan katselmus
- Kaupunkirakenteen henkilöstöinfo
- Virkkalan- ja Saukkolan päiväkotien suunnittelu
- Ateriakuljetuskilpailutuksen valmistelu ja aloitus
- Työpaikkaselvitys
- Köökin kiinteistön vuotuinen kuntokierros tuotantotiloissa
- Varhaiskasvatuksen Daisy-ohjelman ja AROMIn yhteenliittämisen suunnittelua
- Palveluverkkoselvityksen EVA
- AROMI- ohjelmiston siirtyminen Saas palveluun
- Riskien päivitystä
Lisätiedot Vs. kaupunkirakennejohtaja Pasi Perämäki, pasi.peramaki(at)lohja.fi
Esittelijä Vs. kaupunkirakennejohtaja Pasi Perämäki
Päätösesitys
Tekninen lautakunta päättää merkitä tiedoksi selvityksen toiminnasta ja työtilanteesta.
Päätös
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |