RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Esityslista 11.03.2026/Asianro 8
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Levysepäntie 10, hiekoitussepelivarasto, tarveselvitys / Hankesuunnitelma
1093/10.03.02.00/2025
Tekninen lautakunta 14.08.2025 § 129
Teknisen toimen kaupunkitekniikan liikenneväylien varikkotilat sijaitsevat osoitteessa Levysepäntie 10. Tilakeskus hallinnoi Levysepäntie 10 varikon tiloja ja vastaa tilojen ylläpidosta ja rakennushankkeista.
Esiin on noussut tarve säältä suojatun hiekoitussepelivaraston toteuttamiseen. Nykyiset hiekoitussepelin varastotilat eivät ole täysin säältä suojattuja ja niiden koko ei vastaa nykyistä tarvetta.
Kaupunkitekniikka on laatinut aiheesta käyttäjänä tarveselvityksen ja mikäli tarveselvitys hyväksytään, jatkaa tilakeskus hankesuunnitelman laatimista ja hankkeen toteutuksen aikataulutusta. Nopeimmillaan hanke voisi toteutua vuoden 2026 aikana talvikaudeksi 2026-2027.
Lohjan kaupungin hallintosäännön kohdan 28.1. § 15. kohdan mukaan toimielimen ratkaisuvaltaan kuuluu toimielimen alaisten tarveselvitysten hyväksyminen.
Lisätiedot kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen, seppo.lotjonen(at)lohja.fi
katurakennusmestari Ari-Pekka Savolainen, ari-pekka.savolainen(at)lohja.fi
Oheismateriaali Hiekoitussepelivaraston tarveselvitys
Esittelijä Tekninen johtaja Moisio Markus
Päätösesitys Tekninen lautakunta päättää hyväksyä Levysepäntie 10 hiekoitussepelivaraston tarveselvityksen.
Päätös Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Tekninen toimi, varikko
------------------------------------
Tekninen lautakunta 11.03.2026
Tekninen lautakunta on kokouksessaan 14.08.2025 pykälässä 129 hyväksynyt Levysepäntie 10 hiekoitussepelivaraston tarveselvityksen. Selvityksessä esitettiin vaihtoehtoja, joista halvimman kustannuksiksi esitettiin 300 000 euroa. Ajatus tarveselvityksessä oli, että karkeammalle ja hienommalle hiekoitusjakeelle tehdään oma varastotilansa.
Lohjan kaupunginvaltuusto on myöntänyt vuoden 2026 talousarviossaan hiekoitussepelivaraston rakentamiseen 200 000 euron määrärahan.
Hanketta on kehitetty ja on päädytty esittämään, että toteutetaan noin 350 m² halli, johon saadaan mahtumaan enemmän käytettävä karkea jae, noin 1500 m³ sepeliä.
Hanke toteutetaan osin omana työnä siten, että kaupungin oma organisaatio tekee maarakennustyöt ja työmaan johtotehtävät, varsinainen hallirakennus ostetaan hallitoimittajan suunnittelemana ja paikalleen asentamana. Hallin osuus kustannuksista on arvioitu noin 130 000 euroksi, kaupungin oman työn osuus on noin 70 000 euroa.
Hallin toteuttaminen ei aiheuta merkittäviä käyttökustannuksia. Halli tehdään kaupungin varikkoalueelle. Hallia ei lämmitetä, sähköä käytetään vain operointilanteissa valaistukseen ja tuulettimen käyttöön.
Hankkeen aikataulu: hankeen hankinta-asiakirjat valmistelu ja kilpailutus 4/26, rakennustöiden aloitus 8-9/2026, rakennustyöt valmiit 10/26 loppuun mennessä. Hanke edellyttää rakennuslupaa.
Lisätiedot Tilapäällikkö Matti Peltonen, matti.peltonen(at)lohja.fi
Oheismateriaali Levysepäntie 10 hiekoitussepelivaraston tarveselvitys
Liite Levysepäntie 10 hiekoitussepelivaraston hankesuunnitelma liitteineen
Esittelijä Vs. kaupunkirakennejohtaja Pasi Perämäki
Tekninen lautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaisen hankesuunnitelman.
Tiedoksi Tilapäällikkö Matti Peltonen
Kaupunkitekniikkapäällikkö Seppo Lötjönen
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |