RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Sivistyslautakunta
Esityslista 18.03.2026/Asianro 7
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Avoimen varhaiskasvatuksen Pihlajat-kerhon toiminnan lopettaminen
380/12.07.00.00/2026
Sivistyslautakunta 18.03.2026
Avoin varhaiskasvatus on maksutonta ja suunnitelmallista toimintaa, joka on matalan kynnyksen kohtaamispaikka lapsiperheille. Toimintaan kuuluvat esimerkiksi kerhot, avoimet päiväkodit sekä puistotoiminta, joissa lapsilla on mahdollisuus leikkiin ja ohjattuun toimintaan, kuten musiikki- ja liikuntatuokioihin. Vanhemmat voivat osallistua toimintaan yhdessä lasten kanssa, eikä osallistuminen vaikuta kotihoidon tuen saamiseen.
Avoimen varhaiskasvatuksen toiminta on tavoitteellista ja perustuu Lohjan kaupungin varhaiskasvatussuunnitelmaan. Toiminta tukee lasten kasvua, kehitystä ja oppimista sekä tarjoaa perheille mahdollisuuden saada ammattilaisten ohjausta ja vertaistukea.
Avoin päiväkoti toimii perheiden kohtaamispaikkana, jossa lapset saavat leikkiseuraa ja perheet voivat tutustua toisiinsa. Toimintaan voivat osallistua lasten ja vanhempien lisäksi myös esimerkiksi isovanhemmat. Vanhemmat vastaavat lapsistaan toiminnan aikana. Toiminta on maksutonta eikä edellytä ennakkoilmoittautumista. Vapaan yhdessäolon lisäksi järjestetään ohjattua toimintaa, ja toimintaa kehitetään yhteistyössä perheiden kanssa.
Avoin varhaiskasvatus vahvistaa lapsiperheiden sosiaalisia verkostoja ja tukee perheitä arjessa. Avoimen varhaiskasvatuksen järjestäminen ei ole kunnalle lakisääteinen velvoite, mutta kunta voi järjestää toimintaa alueella ilmenevän tarpeen perusteella. Varhaiskasvatuslain (540/2018) 1 §:n mukaan avoin varhaiskasvatus on yksi varhaiskasvatuksen toimintamuodoista päiväkotitoiminnan ja perhepäivähoidon rinnalla.
Lohjalla avoimen varhaiskasvatuksen palveluja ovat avoimet päiväkodit, leikkipuisto ja kerhotoiminta.
Avointa päiväkotitoimintaa tarjotaan tällä hetkellä Routiolla ja keskustassa Ojaniittu-talossa. Leikkipuistotoiminta Postikadulla painottuu kesäaikaan.
Avoimen varhaiskasvatuksen kerhotoiminta, Pihlajat
Pihlajat-kerho tarjoaa 2-5 -vuotiaille lapsille varhaiskasvatusta 7 lapsen ryhmässä, tutun aikuisen ohjaamana. Kerhon pituus on 3 tuntia joko aamupäivä- tai iltapäiväryhmässä. Lapsella on kerhokertoja, perheen tarpeet huomioiden, 1-4 kertaa viikossa. Toiminnan piirissä on ollut aikaisempina vuosina ollut noin 25-30 perhettä. Vuonna 2024-2025 kerhotoimintaan osallistuvien lasten määrä selkeästi laski. Syksyllä 2025 kerhossa oli 10 lasta ja laskeneesta kerholaisten määrästä johtuen, toimikaudella 2025-2026 kerhoa on tarjottu enää 4 päivänä viikossa vain aamupäivisin. Tammikuussa 2026 kerholaistan määrä laski kuuteen. Kerholaisista kolme siirtyy esiopetukseen toimikaudeksi 2026-2027. Vähäisen tarpeen vuoksi varhaiskasvatus esittää kerhotoiminnan lakkauttamista lukukauden loppuun 31.5.2026.
Kerhon lakkauttaminen voi aiheuttaa palvelua käyttäville perheille tilanteen, jossa lapselle tulee etsiä uusi paikka osallistua ohjattuun toimintaan vertaisryhmässä. Vaihtoehtoina on muu avoimen varhaiskasvatuksen toimintaan yhdessä huoltajien/isovanhempien/kummien kanssa, kuten esim. avoimet päiväkodit Käpymetsä Routiolla ja Hippula Ojaniitussa. Lohjan seurakunnan varhaiskasvatus järjestää maksutonta päiväkerhotoimintaa. Päiväkerho on tarkoitettu 2–6-vuotiaille lapsille. Kerhot kokoontuvat 1–3 kertaa viikossa kolmen tunnin ajan eri puolilla Lohjaa sijaitsevissa toimipisteissä. Lapsilla on mahdollisuus osallistua varhaiskasvatukseen päiväkodissa tai perhepäivähoitajalla tarpeen mukaan. Varhaiskasvatuksen maksu määräytyy varhaiskasvatuksen asiakasmaksulain mukaan.
Avoimessa varhaiskasvatuksessa työskentelee 5 työntekijää, 2 varhaiskasvatuksen opettajaa ja 3 lastenhoitajaa. Vaikka kerhotoiminta loppuu, on 5 työntekijän työpanos ensiarvoisen tärkeää avoimen päiväkodin toiminnan järjestämisessä. Avoimessa päiväkodissa työskennellään pareittain turvallisuuden ja laadukkaan toiminnan järjestämisen vuoksi. Viides työntekijä mahdollistaa muun muassa monipuolisemman toiminnan järjestämisen, työntekijöiden koulutuksiin osallistumisen ja hän sijaistaa poissaolot. Lisäksi tavoitteena on tarjota avoimen varhaiskasvatuksen palveluja pop up -tyyppisesti Lohjan alueella laajemmin sekä mahdollistaa asiakkaiden toivomaa iltatoimintaa useammin.
Pihlajat-kerhon toiminnan lakkauttamisesityksestä on kerrottu kerhotoiminnassa mukana oleville perheille. Heitä ohjataan muiden palveluiden piiriin tarvittaessa lautakunnan päätöksen jälkeen.
Lisätiedot Varhaiskasvatusjohtaja Anu Koivumäki, anu.koivumaki(at)lohja.fi
Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka
Päätösesitys
Sivistyslautakunta päättää lakkauttaa Pihlajat-kerhon toiminnan 31.5.2026.
Päätös
Tiedoksi Varhaiskasvatuksen toimistosihteerit, varhaiskasvatusyksikön johtajat, palvelupäällikkö Ehrström, asiakaspalvelu, ruoka- ja siivouspalvelut Nina Olsbo, tilapalvelut Matti Peltonen
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |