RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tarkastuslautakunta
Pöytäkirja 13.03.2026/Pykälä 22
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Arviointikertomuksen valmistelu
1344/00.03.00/2025
Tarkastuslautakunta 13.03.2026 § 22
Tarkastuslautakunnan keskeisin tehtävä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla sekä arvioida talouden tasapainotuksen toteutumista.
Tarkastuslautakunta laatii arviointisuunnitelman ja antaa valtuustolle kultakin vuodelta arviointikertomuksen, jossa esitetään arvioinnin tulokset. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä. Lautakunta voi antaa valtuustolle muitakin tarpeellisena pitämiään selvityksiä arvioinnin tuloksista.
Tarkastuslautakunta ostaa arviointikertomuksen tukipalveluja BDO Oy:ltä.
Lisätiedot puheenjohtaja Heli Saukkola, heli.saukkola(at)lohja.fi
Oheisaineisto - Arviointikertomuksen aikataulu 2026
Esittelijä Puheenjohtaja Saukkola Heli
Päätösesitys
Tarkastuslautakunta päättää edetä arviointikertomuksen valmistelussa laatimansa aikataulun mukaisesti ja merkitsee tiedoksi valmistelutilanteen.
Käsittely BDO Oy:n edustaja Markus Kaarre liittyi kokoukseen asiantuntijaksi klo 13.38 tämän asian käsitettelyn alkaessa.
Talouden erityisasiantuntija Tanja Montonen liittyi kokoukseen klo 13.38 tämän asian käsittelyn alkaessa.
Markus Kaarre, sekä Tanja Montonen poistuivat kokouksesta klo 15.17 asian käsittelyn aikana.
Päätös
Tarkastuslautakunta päätti edetä arviointikertomuksen valmistelussa päivitetyn aikataulun mukaisesti ja merkitsee tiedoksi valmistelutilanteen.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |