Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Sivistyslautakunta
Esityslista 23.04.2026/Asianro 6



 

Yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin enimmäismäärät 1.8.2026 alkaen

 

35/02.05.00/2026

 

Sivistyslautakunta 23.04.2026  

 

 Sivistyslautakunnan 24.04.2024 tehdyn päätöksen mukaisesti Lohjan yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin enimmäisarvo tarkistetaan vuosittain siten, että tarkistetut enimmäisarvot tulevat voimaan 1. elokuuta alkaen.

Palvelusetelin indeksitarkistus on määritelty sääntökirjassa ja palvelusetelin arvon ohjeellisena tarkistusperiaatteena käytetään sosiaalipalveluiden ansiotasoindeksin ja elinkustannusindeksin yhdistettyä indeksiä. Indeksi muodostuu sosiaalipalveluiden ansiotasosta (vaikutus 70 %) ja elinkustannusindeksistä (vaikutus 30 %). Laskennassa käytetään viimeisimpiä käytössä olevia tilastokeskuksen indeksejä. Tämän mukaan indeksikorotus on 3,25 prosenttia.

Talousarvioon vuodelle 2026 on varattu rahaa palveluseteliin  - 2 467 400 euroa. Indeksikorotuksella, nykyisellä palvelustelien määrällä (keskimäärin 240 lasta / kk) arvioitu meno palveluseteleihin olisi 2 778 000 euroa / vuodessa (vuonna 2026 vaikutus 5 kk). Toisin kuin edellisenä talousarviokautena, asetettu määräraha ei nykyisellä lapsimäärällä kata palvelusetelin lakisääteisiä indeksikorotuksia. Talousarvioon tehty 8,9 %:n leikkaus johtaa vallitsevassa palvelutarpeessa talousarvion ylittymiseen. Tämä ylitys kompensoidaan tulosyksikön muiden palveluiden määrärahoilla kokonaistalousarvion tasapainottamiseksi.

Indeksitarkistus koskee kaikkia Lohjan yksityisen varhaiskasvatuksen palveluntuottajia.
 

Lisätiedot Koordinaattori Joni Pitkonen, joni.pitkonen(at)lohja.fi

 

Liite Palvelusetelien palvelusisällöt ja enimmäisarvot 1.8.2026 alkaen

 

Esittelijä Sivistysjohtaja, kasvu ja oppiminen Lehmus Juha-Pekka

 

Päätösesitys

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä liitteen mukaiset yksityisen varhaiskasvatuksen palvelusetelin enimmäismäärät 1.8.2026 alkaen.

Päätös

 

Tiedoksi varhaiskasvatuksen erityisasiantuntija Merja Tikkanen, koordinaattori Joni Pitkonen, varhaiskasvatuksen palvelupäällikkö Noora Ehrström, toimistosihteerit Sari Helva ja Satu Vitikainen

------------------------------------