RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginhallitus
Esityslista 27.04.2026/Asianro 7
| Edellinen asia | Seuraava asia | |
Oikaisuvaatimus Lohjan kaupunginhallituksen päätös § 54 kirjallisen varoituksen antaminen tai suora virkasuhteen
irtisanominen
330/01.01.03/2026
Kaupunginhallitus 27.04.2026
Lohjan kaupungille on 18.3.2026 saapunut oikaisuvaatimus kaupunginhallituksen 2.3.2026 tekemään päätökseen § 54/2026 koskien kirjallisen varoituksen antamista tai virkasuhteen suoraa irtisanomista. Oikaisuvaatimus on tehty määräajan sisällä ja tulee ottaa käsittelyyn.
Oikaisuvaatimuksen tekijän vaatimuksena on, että kaupunginhallituksen tekemä päätös tulee kumota, koska päätökselle ei ole kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijoista annetun lain (viranhaltijalaki) 35 §:n mukaista perustetta ja se on hallintolain 6 §:n oikeusperiaatteiden vastainen. Lisäksi oikaisuvaatimuksen tekijän mukaan päätöksessä ei ole noudatettu viranhaltijalain 12 §:n mukaista tasapuolisen kohtelun periaatetta.
Kaupunginhallituksen päätös § 54 kirjallisen varoituksen antamisesta tai suorasta virkasuhteen irtisanomisesta
Kaupunginhallitus on 2.3.2026 tehnyt päätöksen toimialajohtaja, kaupunkirakennejohtaja ***************** (jatkossa Viranhaltija) virkasuhteen irtisanomisesta irtisanomisaikaa noudattaen ilman työvelvoitetta. Kaupunginhallituksen puheenjohtajisto on 27.2.2026 kuullut Viranhaltijaa ennen irtisanomista koskevan päätöksen tekemistä. Viranhaltija on antanut asiassa kirjallisen vastineensa 27.2.2026 (liitteenä) ja tehnyt oikaisuvaatimuksen 18.3.2026 (liitteenä).
Sisäinen tarkastaja on sisäistä, hankintoihin liittyvää tarkastustoimintaa tehdessään havainnut, että kaupunkirakenteen toimialalla on ilmennyt merkittäviä hankintasopimusten hankintarajojen ylityksiä:
- Viranhaltijan 17.4.2023 tekemän viranhaltijapäätöksen mukaisesti kulunvalvonta- ja lukituspalveluiden hankintojen kokonaisarvo vuosille 2023–2025 (optiona vuosi 2026) on ollut 90 000 euroa. Hankintoja oli tehty yli 900 000 euron arvosta
- Ruoka- ja siivouspalveluiden tulosyksikössä leipomotuotteita oli hankittu kilpailuttamatta yli hankintojen kynnysarvon (60 000 euroa) siten, että hankintoja oli vuonna 2025 tehty Hanselin sopimuksen kautta 92 560 euron ja Virtasen lähileipomolta 92 235 euron edestä. Kilpailuttamaton hankintakäytäntö on jatkunut vuodesta 2015 saakka.
- Sähkötöitä koskevan hankintasopimuksen hankinnan kokonaisarvo (250 000 euroa) oli ylitetty siten, että hankintoja oli tehty noin 2,8 miljoonan euron arvosta. Laskelmassa ei ole huomioitu viimeisen optiovuoden laskutusta.
Sisäisen tarkastajan havainnot ovat vakavia ja osoittavat, että hankintoja on toteutettu hankintalain (Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuk-sista 1397/2016, muutoksineen) ja Lohjan kaupungin sisäisten, vahvasti velvoittavien ohjeiden vastaisesti. Kyse on laittomista suorahankinnoista, minkä lisäksi sopimusten valvonnassa sekä laskujen ja sopimusten välisessä täsmäytysmenettelyssä on ollut merkittäviä puutteita.
Viranhaltija ei Lohjan kaupungin yksiselitteisistä velvoittavista ohjeista huolimatta tunnista omaa valvontavastuutaan asiassa eikä hankintalain vastaisuutta omassa tai alaisessaan toiminnassa, tai ymmärrä hankintalain velvoittavuutta.
Sen lisäksi, että toimialalla tehdyt, selvityksessä ilmenneet hankinnat ovat sisäisen tarkastuksen havaintojen perusteella törkeällä tavalla hankintalain vastaisia, Viranhaltija on omalla toiminnallaan rikkonut ja laiminlyönyt vakavalla tavalla kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 17 §:n mukaisia velvollisuuksiaan jättämättä noudattamatta virantoimitusvelvollisuuteen olennaisesti kuuluvia työnantajan työnjohtomääräyksiä. Viranhaltijan menettely on ilmennyt muun muassa siten, että hän on laiminlyönyt:
- johtavana viranhaltijana toimialaansa koskevaa valvontavelvoitettaan,
- johtamisvastuullisena hänelle kuuluvaa velvoitetta huolehtia siitä, että toimialan henkilöstö on tietoinen Lohjan kaupungin sisäisen valvonnan ohjeen keskeisestä sisällöstä ja sitoutuu noudattamaan sitä
- velvoitettaan johtavana viranhaltijana valvoa, että hänen toimialallaan noudatetaan hankintaohjeita ja toimialalla tehtävissä tilauksissa ja ostoissa noudatetaan voimassa olevia sopimuksia.
Viranhaltija on toiminnallaan vakavasti vaarantanut Lohjan kaupungin toiminnan laillisuuden.
Työnantajan näkemys on, että virkasuhde voidaan irtisanoa uutta varoitusta antamatta, sillä asia on hankintalain vastaisuudessaan, julkisten varojen väärin käyttämisessään sekä kaupungin velvoittavien ohjeiden vastaisuudessaan niin vakava, että se johtaisi suoraan irtisanomiseen ilman aikaisempaa varoitustakin.
Työnantaja katsoo, että Viranhaltija on rikkonut virkasuhteestaan johtuvia velvollisuuksiaan niin vakavalla tavalla, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää virkasuhteen jatkamista. Työnantajan näkemyksen mukaan työnantajan ja Viranhaltijan välillä vallitsee vakava luottamuspula, joka johtuu irtisanomisperusteena olevista tapahtumista ja törkeästä hankintalain rikkomisesta. Tästä syystä Viranhaltijaa ei voida sijoittaa muuhun virkasuhteeseen.
Oikaisuvaatimuksen perusteet
Oikaisuvaatimuksessaan Viranhaltija toteaa, että Lohjan kaupungilla ei ole ollut Viranhaltijan virkasuhteen irtisanomiselle viranhaltijalain 35 §:n mukaista perustetta, minkä lisäksi päätös irtisanomisesta on hallintolain 6 §:n hyvän hallinnon oikeusperiaatteiden vastainen. Viranhaltijan mukaan Lohjan kaupunginhallitus on ylittänyt toimivaltansa päätöstä tehdessään.
Viranhaltijan mukaan Lohjan kaupunki ei ole päätöksessään yksilöinyt konkreettisia toimenpiteitä tai toimintamallia, joiden noudattamisen Viranhaltija olisi laiminlyönyt. Viranhaltijan mukaan hän on asianmukaisesti valvonut toimialansa työtä viranhaltijalain edellyttämällä tavalla, ohjeistanut henkilöstöä näille kuuluvista velvoitteista ja käytettävissään olevin keinoin valvonut hankintaohjeen ja voimassa olevien sopimusten noudattamista toimialallaan.
Viranhaltijan mukaan hän itse ei ole toiminut hankintalain vastaisesti. Viranhaltijan mukaan vastuu hankintakokonaisuuden tunnistamisesta ja hankintarajan ylittymisistä on oston tai hankinnan tehneellä viranhaltijalla tai työntekijällä, hänen välittömällä esihenkilöllään, laskun hyväksyjällä ja asiatarkastajalla sekä pistokoetarkastusta tekevillä viranhaltijoilla, minkä lisäksi hankintapäätöksen tekijällä ja sopimuksen yhteyshenkilöllä on toimialajohtajaa korostuneempi vastuu ao. asioissa.
Viranhaltijan mukaan kaupunki ei ole yksilöinyt taloudellista haittaa, joka Viranhaltijan menettelystä olisi aiheutunut. Oikaisuvaatimuksessaan Viranhaltija tuo esiin muun muassa, että kaikki tehdyt hankinnat ovat olleet teknisessä lautakunnassa hyväksyttyjen PTS-suunnitelmien mukaisia, minkä lisäksi kaupunkirakennetoimiala on pysynyt talousarviossaan. Lisäksi Viranhaltijan mukaan on mahdollista, että monet ostoista ovat saattaneet olla perusteltuja, lainmukaisia suorahankintoja eikä Viranhaltija ole tietoinen, että julkisia varoja olisi käytetty väärin. Viranhaltija on oikaisuvaatimuksessaan kuitenkin myöntänyt, että kilpailutus muun muassa kulunvalvonta- ja lukituspalveluiden PTS-hankintojen sekä leipomotuotteiden osalta olisi pitänyt tehdä.
Oikaisuvaatimuksessaan Viranhaltija tuo lisäksi esiin, ettei Viranhaltijalle vuonna 2021 annettua varoitusta olisi tullut huomioida osana hänen virkasuhteensa irtisanomista koskevaa päätösharkintaa. Viranhaltijan mukaan varoitus on vanhentunut ja koskenut eri menettelyä kuin irtisanomisen perusteena oleva menettely, minkä lisäksi Viranhaltija on kiistänyt vuonna 2021 saamansa varoituksen perusteettomana.
Oikaisuvaatimuksessaan Viranhaltija toteaa lisäksi, että työnantajan olisi tullut selvittää, olisiko irtisanominen vältettävissä sijoittamalla Viranhaltija muuhun virkaan. Viranhaltijan mukaan hänen virkasuhdettaan kaupunkikehitysjohtajana ei ole irtisanottu, ja Viranhaltija tulisi sijoittaa ao. virkaan irtisanomisen sijaan.
Lisäksi Viranhaltijan mukaan irtisanomista koskeva päätös on viranhaltijalain 12 §:n tasapuolisen kohtelun velvoitteen vastainen, sillä asiakokonaisuuteen liittyneille päällikkötason viranhaltijoille on annettu ainoastaan varoitukset eikä sähkötöitä koskevan hankintasopimuksen allekirjoittaneelle entiselle kaupunginjohtajalle ole aiheutunut lainkaan seurauksia.
Työnantajan perusteet oikaisuvaatimuksen seurauksena tehtävään päätökseen
Vastuu hankintasopimusten ja sisäisten ohjeiden noudattamisesta ja valvonnasta on ollut Viranhaltijalla
Sisäisen tarkastuksen tekemän selvityksen mukaan hankinnat kulunvalvonta- ja lukituspalveluiden sekä sähkötöitä koskevien hankintasopimusten kautta olivat ylittäneet ao. hankintasopimusten mukaiset hankintarajat, minkä lisäksi leipomotuotteita oli hankittu kilpailuttamatta yli hankintojen kynnysarvon. Kaikki ao. rikkeet ovat tapahtuneet Viranhaltijan johtamalla kaupunkirakenteen toimialalla ja erityisesti teknisen toimen tulosalueella.
Lohjan kaupungin sisäisten ohjeiden mukaisesti vastuu hankintasopimusten ja sisäisten ohjeiden noudattamisesta ja valvonnasta on Viranhaltijalla itsellään toimialajohtajana sekä teknisen toimen tulosaluejohtajalla. Hankintamenettelyissä, sopimusten laadinnassa ja hankintojen sekä sopimusten seurannassa noudatetaan Lohjan kaupungin sisäisiä ohjeita (hankintaohje, sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohje sekä sopimushallinnan periaatteet). Ohjeet sisältävät määräykset muun muassa valvontavastuista ja ovat luonteeltaan vahvasti velvoittavia.
Lohjan kaupunki on velvollinen kilpailuttamaan hankintansa ja käyttöoikeussopimuksensa hankintalain mukaisesti. Hankintalain kynnysarvon ylittävien hankintojen kilpailuttaminen toteutetaan ja hallinnoidaan keskitetysti konsernipalveluihin kuuluvassa hankintapalvelut-yksikössä. Sisäinen tarkastaja ei ole asiaa selvittäessään havainnut puutteita hankintapalvelutyksikön toiminnassa.
Toimialakohtaisissa hankinnoissa hankintasopimusten valvonnasta vastaa toimiala. Toimiala kattaa myös siihen sisältyvät tulosalueet ja tulosyksiköt, joiden hankinnat ovat Lohjan kaupungin sisäisten ohjeiden mukaisesti toi-mialakohtaisia. Hankintasopimusten valvontaan ja seurantaan on varattava riittävä resurssi ja nimettävä vastuuhenkilö. Kaikkien kaupungin viran- ja toimenhaltijoiden on sitouduttava ostokuriin ja vältettävä ohiostoja, ja kaikki ovat omalta osaltaan vastuussa myös valvonnan asianmukaisesta toteutu-misesta.
Johtavassa asemassa olevien viranhaltijoiden valvontavastuu on erityisen korostunut, ja johtavien viranhaltijoiden on valvottava, että heidän alaisellaan toimialalla tehtävissä tilauksissa ja ostoissa noudatetaan voimassa olevia sopimuksia. Lisäksi muun muassa toimialajohtajat sekä tulosalue- ja vastuualuejohtajat ovat Lohjan kaupungilla kuntalain 125 §:n tarkoittamia tilivelvollisia. (Lohjan kaupungin hankintaohje s. 4, 10 ja 14; Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet s. 5)
Sopimushallinnan tavoitteena on ennakoida ja hallita erilaisia sopimuksiin liittyviä riskejä, varmistaa toiminnan sujuvuus ja turvata kaupungin edut. Sopimushallinta kattaa muun muassa sopimuksen elinkaaren ja muutosten seuraamisen sekä niihin reagoinnin. Hyväksyttyjen sopimusten valvonta kuuluu sopimuksen hyväksyneen toimielimen alaiselle tulos-/vastuualueen johtajalle ja viranhaltijapäätösten osalta sopimuksen hyväksyneelle viranhaltijalle tai heidän määräämilleen viranhaltijoille. Valvonta on toimialoilla järjestettävä hyväksytyillä toimenkuvilla tai muilla määräyksillä, joista ilmenee selkeästi kyseisestä sopimuksesta vastuussa oleva viranhaltija. Toimialoilla ja tulosyksiköissä on määrättävä vastuuhenkilöt, jotka vastaavat laskujen ja sopimusten välisestä täsmäytyksestä. Vastuu sopimushallinnan toteutumisesta kuuluu omalta osaltaan kaikille, joiden toimintaa sopimus määrittää. Toimialajohtajat yhdessä tulosalueiden johtajien kanssa ovat vastuussa sopimushallinnasta kaikessa alaisessaan toiminnassa sekä riittävän osaamisen, henkilöstön, sopimushallinnan tehokkaiden työvälineiden ja toimintatapojen järjestämisestä vastuualueellaan. (Lohjan kaupungin sopi-mushallinnan periaatteet s. 5; Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohje s. 16)
Sopimushallintaan liittyvä riskienhallinta ja hankintaohjeen noudattamisen valvonta ovat osa sisäistä valvontaa ja tavanomaista esihenkilötyötä. Riskienhallinnan osalta valvontaa toteutetaan tietoon pohjautuvana jatkuvana toimintana muun muassa analysoimalla ja seuraamalla riskejä sekä tarvittaessa muuttamalla toimintaa. Hankintojen osalta erityisiä riskejä voivat olla esimerkiksi hankintalainsäädännön tai ohjeiden vastaisesti toimiminen. (Lohjan kaupungin hankintaohje s. 4; Lohjan kaupungin sopimushallinnan periaatteet s. 9; Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohje s. 16–17)
Johdon velvollisuutena on toteuttaa sisäistä valvontaa väärinkäytösten ehkäisemiseksi ja havaitsemiseksi. Väärinkäytöksenä pidetään erilaisia epärehellisiä, epäeettisiä tai kaupunkikonsernin ohjeita rikkovia tai lainvastaisia tekoja. Valvonta on riittävää, kun toiminta on organisoitu siten, että se tuottaa kohtuullisen varmuuden tavoitteiden saavuttamisesta sekä toiminnan lainmukaisuudesta, eettisyydestä ja vastuullisuudesta. (Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohje s. 6 ja 19)
Viranhaltija on oikaisuvaatimuksessaan tuonut esille seikkoja, jotka Viranhaltijan näkemyksen mukaan osoittavat Viranhaltijan toimineen asianmukaisesti hankintalainsäädäntöä ja Lohjan kaupungin sisäisiä ohjeita noudattaen. Viranhaltijan oikaisuvaatimuksessaan mainitsemat esimerkit omasta menettelystään (esimerkiksi talousarvion säännöllinen läpikäynti johtoryhmän kokouksissa, mahdollisten taloudellisten huomioiden esilletuonti johtoryhmän vuosittaisissa talouskeskusteluissa, tilintarkastajien suorittama toimialan toiminnan ja riskien läpikäynti sekä laskujen pistokoetarkastusmenettely) ovat tavanomainen osa Lohjan kaupungin sisäisten ohjeistusten mukaista valvontaa ja riskienhallintaa. Ao. menettelyiden asianmukainen toteuttaminen ei poissulje Viranhaltijan velvollisuutta toteuttaa myös muita Lohjan kaupungin sisäisten velvoittavien ohjeistusten mukaisia valvonta- ja seurantatoimenpiteitä toiminnan lainmukaisuuden varmistamiseksi.
Myöskään mahdolliset puutteellisuudet tietoteknisissä järjestelmissä tai talousarviossa pysyminen eivät ole peruste jättää noudattamatta pakottavaa lainsäädäntöä tai velvoittavia sisäisiä ohjeita taikka jättää valvomatta hankintasopimusten hankintarajojen ylittymistä. Esimerkiksi kaupunkirakennetoimialan kaupunkitekniikan tulosyksikössä jatkuva hankintasopimusten ja -rajojen seuranta on kyetty järjestämään, vaikka kaupungilla ei ole käytössään erillistä järjestelmää, joka olisi tarkoitettu yksinomaan hankintojen euromääräisen toteutuman seurantaan sopimuskohtaisesti. Kaupungilla on käytössään hankintasopimusten säilytys- ja hallinnointijärjestelmä (Claudia) ja taloushallintajärjestelmä (Raindance), jossa on muun muassa tiedot toimittajien ostolaskuista ja niiden tiliöinneistä. Ao. järjestelmien tarjoaman tietopohjan avulla hankintojen toteutumista on ollut mahdollista seurata tehokkaasti eikä erillisen seurantajärjestelmän käyttöönotolle ole ollut pakottavaa tarvetta.
Lohjan kaupungin sisäisissä velvoittavissa ohjeissa on yksiselitteisesti määritelty sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan sekä sopimushallinnan vastuutahot, minkä lisäksi ohjeissa on lueteltu konkreettiset toimenpiteet, joilla esimerkiksi sisäistä valvontaa toteutetaan. Viranhaltija on yksiselitteisistä velvoittavista ohjeistuksista huolimatta laiminlyönyt velvollisuutensa toimialajohtajana valvoa toimialansa toimintaa ja organisoida toimialansa toiminta siten, että se tuottaisi kohtuullisen varmuuden toiminnan lainmukaisuudesta.
Viranhaltija on ollut vastuussa alaisensa henkilöstön koulutuksesta ja ohjeistuksesta
Viranhaltija on toimialajohtajana ollut vastuussa alaisensa henkilöstön koulutuksesta ja ohjeistuksesta sekä siitä, että henkilöstö ymmärtää Lohjan kaupungin sisäiset velvoittavat ohjeet ja sitoutuu noudattamaan niitä.
Lohjan kaupungin sisäisen valvonnan ohjeessa määritetään toiminta- ja menettelytavat, joilla pyritään varmistumaan organisaation tavoitteiden saavuttamisesta ja toiminnan laillisuudesta. Ohje on tarkoitettu johtamis- ja valvontavastuussa olevien esihenkilöiden käyttöön. Valvonnan on oltava osa organisaatiokulttuuria, ja ylimmän johdon on viestittävä henkilöstölle sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan merkityksestä. Sisäinen valvonta ja riskienhallinta ovat olennainen osa johtamista ja ne kuuluvat olennaisena osana päivittäisiin tehtäviin ja toimintaprosesseihin. Säännölliseen valvontaan sisältyy muun muassa toiminnan ja toimintapoikkeamien seuranta, toimintaperiaatteiden ja ohjeiden noudattamisen valvonta sekä erilaiset säännölliset varmistus- ja täsmäytystoimenpiteet. Johto ja esihenkilöt vastaavat säännöllisen valvonnan järjestämisestä ja toimivuudesta sekä siitä, että henkilöstö on tietoinen sisäisen valvonnan järjestelyistä sekä ohjeen keskeisestä sisällöstä ja että henkilöstö ymmärtää ja sitoutuu noudattamaan ohjetta. (Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan ohje s. 5–6 ja 10)
On ilmeistä, että Viranhaltijan vastuulla olleen toimialan henkilöstön tietoisuudessa on ollut merkittäviä puutteita Lohjan kaupungin sisäisten ohjeiden sisällöstä huomioiden, että hankintamenettelyt ovat sisäisen tarkastuksen toteuttaman selvityksen perusteella olleet merkittävällä tavalla hankintalain ja sisäisten ohjeiden vastaisia. Viranhaltijan vastuulla olleen toimialan henkilöstön tietoisuuden puutetta osoittaa myös se, että Viranhaltijan alaisen tulosalueen johtaja on sisäisen tarkastuksen toteuttaman selvityksen seurauksena omassa kuulemistilaisuudessaan 25.2.2026 todennut, ettei hän ollut ymmärtänyt kaupungin sisäistä ohjeistusta ennen sisäisen tarkastuksen toimittamaa selvitystä. Viranhaltijan irtisanomisen perusteena olleista menettelyistä merkittävä osa on tapahtunut kyseisen Viranhaltijan alaisen tulosalueen johtajan vastuualueella, mikä osaltaan osoittaa merkittäviä ja olennaisia puutteita Viranhaltijan koulutus- ja ohjausvelvollisuuden täyttämisessä.
Viranhaltija on laiminlyönyt velvoitteensa huolehtia siitä, että toimialan henkilöstö on tietoinen ohjeen keskeisestä sisällöstä ja sitoutuu noudattamaan sitä.
Viranhaltijan menettely on aiheuttanut vakavan luottamuspulan työnantajan ja Viranhaltijan välille
Lohjan kaupungilla on ollut viranhaltijalain 35 §:n mukainen asiallinen ja painava syy irtisanoa Viranhaltijan virkasuhde. Viranhaltija on toiminut pakottavan lainsäädännön ja Lohjan kaupungin sisäisten, vahvasti velvoittavien ohjeiden vastaisesti. Ottaen huomioon Viranhaltijan johtava asema, asemaan olennaisesti liittyvä korostunut luottamusvaatimus sekä Viranhaltijan suhtautuminen asiaan, Viranhaltijan menettely on aiheuttanut vakavan luottamuspulan Lohjan kaupungin ja viranhaltijan välille.
Viranhaltijan virkasuhteen irtisanominen perustuu kokonaisharkinnalle. Irtisanominen on mahdollista tilanteessa, jossa viranhaltijan velvoitteiden rikkominen tai laiminlyönti kohdistuu virkasuhteen kannalta olennaisina pidettäviin velvollisuuksiin. Irtisanomiseen oikeuttavana menettelynä pidetään esimerkiksi virkatehtävien puutteellista hoitoa, ilmeistä huolimattomuutta työssä tai työnantajan työnjohto-oikeutensa nojalla antamien määräysten noudattamatta jättämistä. Myös muussa laissa säädettyjen velvoitteiden vakava rikkominen tai laiminlyönti voi oikeuttaa viranhaltijan virkasuhteen irtisanomiseen. Virkasuhteisten viranhaltijoiden tehtäviin kuuluu julkisen vallan käyttämistä, missä korostuvat toiminnan laillisuuden, tasapuolisuuden ja julkisen toiminnan luotettavuuden vaatimukset, joilla niin ikään on merkitystä myös irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa. (ks. esim. HE 196/2002 vp s. 51–52; Uusi-Oukari, Joel. Virkasuhteen päättämi-nen kunnassa. 2022. s. 88–89)
Myös viranhaltijan toiminnan aiheuttama vakava luottamuspula voi olla virkasuhteen irtisanomisen perusteena. Virkasuhteen edellytyksenä olevan luottamuksen säilyminen edellyttää, että viranhaltijan toiminta ei ole ristiriidassa hänen asemassaan kohtuudella vaadittavan menettelyn kanssa. Irtisanomisperusteen asiallisuutta ja painavuutta arvioitaessa merkitystä on esimerkiksi viranhaltijan rikkeen laadulla ja vakavuudella, viranhaltijan asemalla sekä viranhaltijan suhtautumisella tekoonsa tai käyttäytymiseensä. Johtavassa ja esihenkilöasemassa olevien viranhaltijoiden toiminnalle ja käyttäytymiselle voidaan perustellusti asettaa tavallista korkeammat vaatimukset, minkä vuoksi myös virkasuhteen edellytyksenä oleva luottamus voi perustellusti horjua jo pienemmästäkin rikkeestä. Myös viranhaltijan suhtautumiselle tekoonsa voidaan irtisanomisharkinnassa antaa merkitystä. (ks. esim. Uusi-Oukari, Joel. Virkasuhteen päättäminen kunnassa. 2022. s. 124–125 ja 211; Mäenpää, Olli. Hallinto-oikeus. 2023. s. 1366; HE 196/2002 vp s. 51–52)
Työnantaja toteaa, että vastineessaan ja oikaisuvaatimuksessaan Viranhaltija on pyrkinyt siirtämään vastuuta hankintalain ja Lohjan kaupungin sisäisten ohjeistusten vastaisesta toiminnasta alaiselleen henkilöstölle sekä muun muassa tilintarkastajille ja sisäiselle tarkastukselle. Viranhaltija ei koe laiminlyöneensä valvontavelvollisuuttaan tai toimineensa itse hankintalain vastaisesti, vaikka Lohjan kaupungin sisäiset ohjeet yksiselitteisesti osoittavat Viranhaltijan vastuut käsillä olevan kaltaisessa tilanteessa.
Viranhaltija on lisäksi oikaisuvaatimuksessaan todennut, ettei ole tietoinen, että julkisia varoja olisi käytetty väärin. Hankinnat on suuren taloudellisen merkityksensä vuoksi tunnistettu yhdeksi korruption riskikohteista. Hankintalain tavoitteena on muun muassa tehostaa julkisten varojen käyttöä, ja hankintayksiköiden on pyrittävä järjestämään hankintatoimintansa siten, että hankintoja voidaan toteuttaa mahdollisimman taloudellisesti, laadukkaasti ja suunnitelmallisesti (hankintalaki 2 §). Ylimmän johdon tekemät ratkaisut ja suhtautuminen ovat olennaisessa asemassa lainmukaisen hankintakulttuurin ja suunnitelmallisuuden kehityksessä ja ylläpidossa. Johdon vastuulla on muun muassa vaatia hankintalainsäädännön noudattamista ja puuttua johdonmukaisesti havaittuihin rikkomuksiin. Väärinkäytökset voivat jäädä havaitsematta, jos hankintojen johtamis- ja valvontamenettelyitä ei ole toteutettu määräysten mukaisesti. Viranhaltijoiden velvollisuutena on myös ottaa aktiivisesti selvää toiminnan lainmukaisuudesta ja reagoida havaittuihin lainvastaisiin toimintatapoihin. (ks. esim. Korruptiontorjunta kunnallishallinnossa – Askelmerkkejä hyvään hallintoon. Oikeusministeriön julkaisuja. 2022:9, s. 38, 40–41)
Työnantaja on perustellusti voinut edellyttää toimialajohtajan virassa toimivalta henkilöltä korostunutta huolellisuutta ja luotettavuutta. Viranhaltija on ollut tai olisi pitänyt olla tietoinen soveltuvasta lainsäädännöstä ja Lohjan kaupungin sisäisistä, vahvasti velvoittavista ohjeista sekä viran vaatimuksista ja sen edellyttämästä erityisestä luottamuksesta. Tästä huolimatta Viranhaltija on laiminlyönyt noudattaa lainsäädäntöä ja Lohjan kaupungin sisäisiä, vahvasti velvoittavia ohjeita. Viranhaltijan suhtautuminen asiaan ja omaan menettelyynsä on omiaan lisäämään työnantajan luottamuspulaa Viranhaltijaa kohtaan. Kyse on vakavuudeltaan menettelystä, joka voi mahdollisesti täyttää esimerkiksi virkavelvollisuuden rikkomisen tai virka-aseman väärinkäytön tunnusmerkistön. Lohjan kaupunki on tehnyt asiasta tutkintapyynnön Länsi-Uudenmaan poliisilaitokselle 5.3.2026.
Viranhaltija on rikkonut virkasuhteestaan johtuvia velvollisuuksiaan niin vakavalla tavalla, ettei työnantajalta voida kohtuudella edellyttää virkasuhteen jatkamista.
Viranhaltijan saama aiempi varoitus ei ole menettänyt merkitystään
Viranhaltija sai 26.4.2021 kaupunginhallitukselta kirjallisen varoituksen virkavelvoitteiden vakavasta ja olennaisesta rikkomisesta ja laiminlyönnistä sopimusasiaan liittyen.
Varoituksen voimassaololle ei ole säädetty määräaikaa. Varoituksen voimassaolo arvioidaan tapauskohtaisesti ja painoarvoa voidaan antaa muun muassa varoituksen perusteena olevan menettelyn vakavuudelle. Mitä vakavammasta menettelystä on kysymys, sitä pidempään varoituksen voidaan katsoa olevan voimassa. Aiemmalle, vanhallekin varoitukselle voidaan antaa merkitystä irtisanomisharkinnassa, sillä aiempi varoitus osoittaa, että viranhaltijan olisi tullut ymmärtää menettelynsä moitittavuus. Virkasuhteen voi myös irtisanoa ilman edeltävää varoitusta, jos viranhaltijan rikkomus on niin vakava, että hänen olisi ilman varoitustakin tullut ymmärtää menettelynsä moitittavuus. (ks. esim. Turun hallinto-oikeus 4.2.2021 päätös 21/0024/2; KHO 26.3.2019/1194; Uusi-Oukari, Joel. Virkasuhteen päättäminen kunnassa. 2022. s. 97, 104–105, 107 ja 127; HE 196/2002 vp, s. 53–54)
Työnantaja katsoo, ettei Viranhaltijan saama aiempi varoitus ole menettänyt oikeudellista merkitystään. Kysymys Viranhaltijan vuonna 2021 saamassa varoituksessa ja nyt käsillä olevassa tapauksessa on vastaavan tasoisesta, virkavelvoitteiden ja sopimusvalvonnan vakavaan ja olennaiseen laiminlyöntiin ja epäluottamukseen liittyvästä asiasta. Viranhaltijan aiempi varoitus voidaan huomioida osana irtisanomisharkintaa ja Viranhaltijan olisi tullut aiemman varoituksen perusteella ymmärtää irtisanomisen perusteena olevan menettelynsä moitittavuus.
Työnantaja katsoo, että käsiteltävänä oleva asia on joka tapauksessa hankintalain vastaisuudessaan, julkisten varojen väärin käyttämisessään sekä kaupungin vahvasti velvoittavien ohjeiden vastaisuudessaan niin vakava, että se johtaisi suoraan irtisanomiseen ilman aikaisempaa varoitustakin.
Lohjan kaupunki on toiminut hallinnon oikeusperiaatteiden mukaisesti
Lohjan kaupunki on Viranhaltijan irtisanomispäätöstä tehdessään toiminut toimivaltansa puitteissa hallintolain 6 §:n hallinnon oikeusperiaatteiden mukaisesti.
Viranomaisella on viranhaltijalain 35 §:n mukaisessa viranhaltijan irtisanomista koskevassa päätöksenteossa laaja harkintavalta, minkä lisäksi päätöksenteossa merkitystä on myös hallintolain 6 §:n mukaisilla hallinnon oikeusperiaatteilla. Näiden periaatteiden mukaan viranomainen voi käyttää harkintavaltaansa vain toimivaltanormin osoittamaan, hyväksyttävään tarkoitukseen ja toimenpiteet on valittava ja mitoitettava siten, että viranhaltijalle määrättävä seuraamus on oikeassa suhteessa viranhaltijan menettelyn moitittavuuteen. Päätöksenteossa on muutoinkin noudatettava puolueettomuutta, johdonmukaisuutta ja tasapuolisuutta. (ks. esim. Mäenpää, Olli. Hallinto-oikeus. 2023. s. 1276–1277; Uusi-Oukari, Joel. Virkasuhteen päättäminen kunnassa. 2022. s. 86–89)
Lohjan kaupungin hallintosäännön 42.1 §:n mukaan kaupunginhallitus valitsee toimialajohtajat. Hallintosäännön 52 §:n mukaan muun muassa palvelussuhteen irtisanomisesta päättää palvelussuhteeseen ottava viranomainen. Hallintosäännön mukaisesti toimivalta kaupunkirakenteen toimialan johtajan irtisanomisesta kuuluu kaupunginhallitukselle.
Työnantaja on arvioinut asianmukaiset työnjohdolliset toimenpiteet kunkin kokonaisuuteen liittyvän henkilön osalta tapauskohtaisella arvioinnilla hallintolain 6 §:n oikeusperiaatteet ja viranhaltijalain 12 §:n mukainen tasapuolisen kohtelun velvoite huomioiden. Työnantajan päätökseen Viranhaltijan osalta on vaikuttanut Viranhaltijan johtava asema ja sen edellyttämä korostunut luottamusvaatimus, menettelyn vakavuus sekä Viranhaltijan asenne havaittuja rikkomuksia sekä omaa menettelyään kohtaan. Viranhaltijan menettely on ollut niin vakavaa, että uuden varoituksen antamista ei ole voitu pitää irtisanomisen edellytyksenä.
Lohjan kaupunginhallitus on käyttänyt toimivaltaansa lain mukaan hyväksyttäviin tarkoituksiin ja suhteellisuusperiaatteen mukaisesti irtisanoessaan Viranhaltijan virkasuhteen. Lohjan kaupunginhallitus on ollut Lohjan kaupungin hallintosäännön 42.1 § ja 52 §:n nojalla toimivaltainen päättämään Viranhaltijan virkasuhteen irtisanomisesta.
Yhteenveto
Työnantajalla on ollut viranhaltijalain 35 §:n mukaiset perusteet Viranhaltijan virkasuhteen irtisanomiselle.
Viranhaltija on menettelyllään rikkonut pakottavaa hankintalainsäädäntöä ja Lohjan kaupungin vahvasti velvoittavia ohjeita sekä laiminlyönyt noudattaa työnantajan työnjohto- ja valvontamääräyksiä. Viranhaltija ei ole toiminut asemansa ja virkatehtävänsä edellyttämällä tavalla huomioiden Viranhaltijan merkittävä asema toimialajohtajana, johtoryhmän jäsenenä ja kaupunginjohtajan toisena ensisijaisena sijaisena (viranhaltijalaki 17 §). Viranhaltijan hankintalainsäädännön vastainen menettely on ollut omiaan aiheuttamaan kaupungille myös merkittävää taloudellista ja mainehaittaa sekä vaarantamaan kaupungin toiminnan laillisuuden. Viranhaltijan menettelyn seurauksena tämän johtaman toimialan toiminta on käytännössä lamaantunut täysin riittävän hankintaosaamisen puuttuessa. Toimialan asianmukaisten toimintaedellytysten säilyttämiseksi työnantaja on joutunut käynnistämään merkittävät tukitoimet toimialalla ja muun muassa ostamaan tarvittavaa osaamista kaupungin ulkopuolelta.
Viranhaltija on nimitetty oman virkansa ohella hoitamaan toistaiseksi myös kaupunkikehitysjohtajan tehtävää kaupungingeodeetin irtisanouduttua tehtävästä vuonna 2021. Kaupunkikehitysjohtajan virkaan kuuluneet tehtävät on vuoden 2022 organisaatiouudistuksen yhteydessä sisällytetty kaupunkirakennejohtajan tehtäviin, eikä kaupunkikehitysjohtajan virkanimike ole enää käytössä. Viranhaltija on kaupunginhallituksen päätöksellä 2.3.2026 irtisanottu kaupunkirakennejohtajan tehtävästä, jonka ohella Viranhaltija oli hoitanut myös kaupunkikehitysjohtajan tehtäviä.
Lohjan kaupungin hallintosäännön 42.1 §:n ja 52 §:n mukaisesti Viranhaltijan tekemän oikaisuvaatimuksen seurauksena tehtävän päätöksen tekeminen tuodaan kaupunginhallituksen päätettäväksi.
Lisätiedot Kaupunginjohtaja Petra Ståhl, petra.stahl(at)lohja.fi
Henkilöstöjohtaja Anu Rautiainen, anu.rautiainen(at)lohja.fi
Liite - Oikaisuvaatimus 18.3.2026: Lohjan kaupunginhallituksen päätös § 54 kirjallisen varoituksen antaminen tai suora virkasuhteen irtisanominen (ei nettiin)
- Vastine kuulemiseen 27.2.2026 (ei nettiin)
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää
1. todeta, että oikaisuvaatimus on tehty säädetyssä ajassa ja ottaa sen käsiteltäväkseen ja
2. hylätä perusteettomana oikaisuvaatimuksen koskien kaupunginhallituksen päätöstä § 54 kirjallisen varoituksen antamisesta tai suorasta virka-suhteen irtisanomisesta.
Päätös
Tiedoksi ote oikaisuvaatimuksen tekijä / prosessiosoiteeseen
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia | |