RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.08.2026/Pykälä 121
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuntalaisaloite: Tallennuskamera Saukkolan puusillalle
520/00.01.02.01/2026
Tekninen lautakunta 19.08.2026 § 121
Harri Lahtinen (suostumus nimen julkaisemiseen) esittää 29.3.2026 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:
”Tekisin aloitteen laittaa OIKEA tallennuskamera Saukkolan puusillalle. Siinä ja sen ympäristössä tapahtuu siksi paljon kyseenalaista, että kuvamateriaali olisi usein tarpeen. Yhtenä osoituksena sillan ongelmista siihen asennettiin puoli vuotta sitten ajoesteitä ja ilmoitettiin myös kameravalvonnasta. Sitä siihen ei kuitenkaan oikeasti asennettu, pelote vain.
Viimeisimmät ikävät tapaukset ovat sillan pielessä asuvan rouvan roskiksien katoaminen. Lyhyessä ajassa on kolme roskista varastettu. Postilaatikkotuhoja myös. Meiltäkin varastettiin pari vuotta sitten puutarhakärryt pihasta ja ne löytyivät parin viikon päästä sillalta heitettynä joesta kelluvana.
Näitä esimerkkejä riittää joka vuosi sillan polttamisaikeista alkaen. Kamera maksaisi varmasti itsensä. Auttaisi myös kylän asukkaita siinäkin mielessä, että pahantekijät, joista nytkin monet tiedetään, mutta naapurisovun vuoksi ei haluta asioihin puuttua, joutuisivat miettimään vastuutaan vähän vakavammasta näkökulmasta.”
Teknisen toimen lausunto:
Saukkolan puusillan osalta ilkivalta ei poikkea alueen muun katuverkon/yleisten alueiden ilkivallasta. Kaupungin mahdollisuudet valvoa yksityisten kiinteistöjen alueella tapahtuvaa ilkivaltaa ja siitä aiheutuvia lieveilmiöitä ovat rajalliset. Kaupungin varautumiseen liittyy kriittisen infran turvaaminen ja siihen liittyen ollaan käynnistetty toimenpiteitä mm. vesihuoltoon liittyen. Yksittäisen kohteena Saukkolan puusillalle ei esitetä toteutettavaksi kameravalvontaa.
Lisätiedot vt. Tekninen johtaja Janne Koivuniemi, janne.koivuniemi(at)lohja.fi
Esittelijä vt. Tekninen johtaja Koivuniemi Janne
Päätösesitys
Tekninen lautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen ja päättää ettei Saukkolan puusillalle toteuteta kameravalvontaa
2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.
Päätös
Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginhallitus
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |