RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 19.08.2026/Pykälä 122
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuntalaisaloite: Paloniemen nuotiopaikan ja luontopolun kunnostaminen
1514/00.01.02.01/2025
Tekninen lautakunta 19.08.2026 § 122
Henkilö Karstu Paloniemi Routio aluetoimikunnan puolesta esittää 10.11.2025 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:
”Karstu Paloniemi Routio aluetoimikunta on aiemmin tehnyt aloitteen Paloniemen nuotiopaikan kunnostamisesta sekä sen kulku, että luontopolun kunnostuksesta. Kokouksessa 22.10.2025 totesimme ettei asialle ole tapahtunut mitään. Haluaisimme tietää missä asiassa mennään nyt?
Teemme siis uuden aloitteen Paloniemen nuotiopaikan kunnostamiseksi sekä ympäröivien reittien parantamiseksi.
Perusteltua olisi mielestämme jo olemassa olevan hyvän ja toimivan paikan kunnostus ja ylläpito. Varsinkin kun samaan aikaan rakennetaan täysin uusia vastaavanlaisia retki kohteita kaupunkiin. Lisäksi alue on upea luontokohde ja kunnostus toisi varmasti sille enemmän käyttäjiä.
Myös asuinalueiden ja kaupunginosien tasapuolisuus kohteiden osalta olisi myös näin toteutuva.”
Aloite on talousarviovaikutteinen.
Teknisen toimen lausunto:
Asiaa on selvitetty yhteistyössä kaavoituksen kanssa ja aloitteessa esitetty nuotiopaikan sekä luontopolun kunnostaminen on perusteltua käsitellä alueelle laadittavan asemakaavan L127 kaavatyön yhteydessä. Kaavan laadinta on hyväksytyn kaavoitusohjelman mukainen kohde.
Lisätiedot Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen(at)lohja.fi
Esittelijä vt. Tekninen johtaja Koivuniemi Janne
Päätösesitys
Tekninen lautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen ja että aloitteessa esitetty nuotiopaikan sekä luontopolun kunnostaminen käsitellään alueelle laadittavan asemakaavan L127 kaavatyön yhteydessä,
2. esittää aloitteen kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle loppuun käsitellyksi.
Päätös
Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginhallitus
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |