Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunta
Pöytäkirja 20.08.2026/Pykälä 87


 

Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025

 

1345/02.02.02/2025

 

Kaupunkikehityslautakunta 20.08.2026 § 87

 

 Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla. 

Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksensa vuoden 2025 toiminnasta. Tarkastuslautakunta on arvioinut talousarvion ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista koko kaupungin tasolla sekä lautakuntakohtaisten tavoitteiden toteutumista. Arviointityössä on noudatettu tarkastuslautakunnan sopimaa sovittua lautakunnan jäsenten keskinäistä työnjakoa sekä niiden pohjalta muodostettua yhteistä kokonaisnäkemystä.

Tarkastuslautakunta edellyttää, että kukin lautakunta käsittelee kokouksessaan sitä koskevat havainnot sekä kaupunginhallitus antaa lokakuun 2026 loppuun mennessä valtuustolle (KL 121§) sekä tarkastuslautakunnalle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.

Kaupunkikehityslautakunnan alaisesta toiminnasta tarkastuslautakunta totesi seuraavaa:

Tarkastuslautakunta arvioi, että osassa toiminnallisia tavoitteita mittarit kuvaavat tehtyjä toimenpiteitä tai prosesseja, mutta eivät mahdollista tavoitteen toteutumisen arviointia suhteessa valtuuston asettamaan päämäärään. Tämän seurauksena raportoidun toteuman ja asetetun tavoitetason välistä suhdetta ei pystytä arvioimaan johdonmukaisesti. Tarkastuslautakunta kysyykin, miten tavoiteasetantaa voisi kehittää siten, että valtuuston asettamat tavoitteet, niiden mittarit ja raportoidut toteumat ovat keskenään johdonmukaisia siten, että tavoitteiden saavuttamista voidaan arvioida luotettavasti ja vertailukelpoisesti? Tilinpäätöksessä on esitetty sellaisia toimialakohtaisia tavoitteita, joista kuitenkin puuttuu tavoitteen toteutumista koskeva raportointi kokonaan.

Kaupunkikehityslautakunnan alaisessa toiminnassa on pyritty esittämään tavoitteen toteutumista kuvaava raportointi kaikkien toimialojen osalta. Koska tarkastuslautakunta on kuitenkin puuttunut asiaan, tullaan raportointiin kiinnittämään tarkempaa huomiota jatkossa. Tavoiteasetannan kehittämistä johdonmukaisemmaksi ja paremmin keskenään vertailtavaksi pidetään hyvänä ja kannatettavana. Tähän voisi olla ratkaisuna laajempi yhteistyö tavoitteita asettaessa.


Tarkastuslautakunta katsoo, että kaupunki voisi tehdä enemmän yhteistyötä hyvinvointialueen, järjestöjen ja seurakunnan kanssa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Tarkastuslautakunta kysyy, miten ja millaisin toimenpitein kaupunki edelleen vahvistaa laaja-alaista ja moniammatillista yhteistyötä hyvinvointialueen, järjestöjen ja seurakunnan kesken?

Tarkastuslautakunnan huomio on hyvä ja yhteistyötä voitaisiin tehdä (ja tehdäänkin jo) esimerkiksi kaavoituksessa. Kaavoitusprosesseissa laaja osallistaminen kuuluu luontevasti osaksi prosessia ja tällöin yhteistyö eri toimijoiden välillä konkretisoituu. Samalla voi syntyä oivalluksia esimerkiksi kaupunkiympäristön laajempaankin kehittämiseen.
 

Lisätiedot vs. Kaupunkirakennejohtaja Hannes Häkkinen, hannes.hakkinen(at)lohja.fi

 

Liite - Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025

 

Esittelijä vs. Kaupunkirakennejohtaja Häkkinen Hannes

 

Päätösesitys

Kaupunkikehityslautakunta päättää merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2025.

 

Päätös

Kaupunkikehityslautakunta päätti esityksen mukaan.

------------------------------------