RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Työllisyys- ja elinkeinolautakunta
Pöytäkirja 22.09.2026/Pykälä 45
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025
1345/02.02.02/2025
Työllisyys- ja elinkeinolautakunta 22.09.2026 § 45
Kuntalain 121 §:n mukaan tarkastuslautakunnan tehtävänä on arvioida, ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja tarkoituksenmukaisella tavalla.
Tarkastuslautakunta on antanut arviointikertomuksensa vuoden 2025 toiminnasta. Tarkastuslautakunta on arvioinut talousarvion ja toiminnallisten tavoitteiden toteutumista koko kaupungin tasolla sekä lautakuntakohtaisten tavoitteiden toteutumista. Arviointityössä on noudatettu tarkastuslautakunnan sopimaa sovittua lautakunnan jäsenten keskinäistä työnjakoa sekä niiden pohjalta muodostettua yhteistä kokonaisnäkemystä.
Tarkastuslautakunta edellyttää, että kukin lautakunta käsittelee kokouksessaan sitä koskevat havainnot sekä kaupunginhallitus antaa lokakuun 2026 loppuun mennessä valtuustolle (KL 121 §) sekä tarkastuslautakunnalle lausunnon toimenpiteistä, joihin arviointikertomus antaa aihetta.
Tarkastuslautakunta arvioi, että osassa toiminnallisia tavoitteita mittarit kuvaavat tehtyjä toimenpiteitä tai prosesseja, mutta eivät mahdollista tavoitteen toteutumisen arviointia suhteessa valtuuston asettamaan päämäärään. Tämän seurauksena raportoidun toteuman ja asetetun tavoitetason välistä suhdetta ei pys tytä arvioimaan johdonmukaisesti. Tarkastuslautakunta kysyykin, miten tavoiteasetantaa voisi kehit tää siten, että valtuuston asettamat tavoitteet, niiden mittarit ja raportoidut toteumat ovat keske nään johdonmukaisia siten, että tavoitteiden saavuttamista voidaan arvioida luotettavasti ja vertailukelpoisesti? Tilinpäätöksessä on esitetty sellaisia toimialakohtaisia tavoitteita, joista kuitenkin puuttuu tavoitteen toteutumista koskeva raportointi kokonaan.
Työllisyys- ja elinkeinolautakunnan selvitys:
Painopistealueet ja strategiset tavoitteet ovat hyviä ja ylätasolta toimintaa ohjaavia. Samalla ne ovat kuitenkin laajoja ja välttämättä kaikkien niiden soveltaminen käytäntöön lakisääteisessä toiminnassa voi olla haastavaa.
Koska yleinen työmarkkinatilanne on ollut pitkään heikko ja esimerkiksi alueellisten muutostilanteiden ja sitä kautta työvoiman vähentämistarpeiden ennakointi on käytännössä mahdotonta ja koska työllisyyspalvelut ei voi asettaa asiakasmäärälle ylärajaa, on määrällisten tavoitteiden asettaminen ja myös saavuttaminen hyvin haastavaa. Käytännössä toiminnassa pyritään keskittymään siihen, että välttämättömät lakisääteiset tehtävät saadaan hoidettua määräajassa. Lisäksi vuotta 2025 koskevat tavoitteet on tullut asettaa vuoden 2024 puolella, jolloin TE-palvelut eivät vielä olleet siirtyneet valtiolta kunnille.
Työllisyyspalvelut tulee jatkossa kiinnittämään tarkempaa huomiota siihen, että esitettyjen tavoitteiden toteutumisen raportointi on aukottomampaa.
Tarkastuslautakunta katsoo, että kaupunki voisi tehdä enemmän yhteistyötä hyvinvointialueen, järjestöjen ja seurakunnan kanssa nuorten syrjäytymisen ehkäisemiseksi. Tarkastuslautakunta kysyy, miten ja mil laisin toimenpitein kaupunki edelleen vahvistaa laaja-alaista ja moniammatillista yhteistyötä hy vinvointialueen, järjestöjen ja seurakunnan kesken?
Työllisyys- ja elinkeinolautakunnan selvitys:
Lohja-Karkkila työllisyyspalvelut tekee säännöllistä yhteistyötä Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kanssa liittyen muun muassa työttömien terveystarkastuksiin sekä monialaisten palvelujen (TYM-toiminta) järjestämiseen. Esihenkilötason yhteistapaamisissa käydään läpi yhteistyön sujuvuutta ja kehittämistarpeita sekä seurataan palvelujen toteutumista. Vastaavasti asiantuntija- ja asiakastyön rajapinnan yhteistyössä kehitetään arjen yhteistyörakenteita.
Kaupungin kiristyvä taloustilanne tulee aiheuttamaan haasteita tulevina tilikausina niin käyttötalouteen kuin investointeihin. Tarkastuslautakunta kysyy, miten tämä tulee vaikuttamaan talousarvionlaatimisperiaatteisiin, -raameihin ja koko prosessiin?
Työllisyys- ja elinkeinolautakunnan selvitys
Lohja-Karkkila työllisyyspalvelujen osalta talousraamissa pysytään, mikäli erityisen poikkeavaa, yleensä valtakunnallisesti työllisyystilannetta runsaasti heikentävää, ei tapahdu. Näissä tilanteissa mahdolliset muutostarpeet nostetaan erikseen keskusteluun ja päätöksentekoon. Työllisyyspalvelut on sitoutunut kaupungin talouskurin noudattamiseen sille annettujen reunaehtojen mukaisesti.
Lisätiedot Työllisyysaluepäällikkö Erja Kononen, erja.kononen(at)lohja.fi
Hallintopäällikkö Maria Pernu, maria.pernu(at)lohja.fi
Liite - Tarkastuslautakunnan arviointikertomus vuodelta 2025
Esittelijä Työllisyysaluepäällikkö Kononen Erja
Päätösesitys
Työllisyys- ja elinkeinolautakunta päättää
- 1. merkitä tiedoksi omalta osaltaan tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2025 ja antaa selostusosassa olevan selvityksen tarkastuslautakunnan kannanotoista
- 2. tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.
Käsittely Hallintopäällikkö Maria Pernu poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn aikana klo 16.55.
Päätös
Työllisyys- ja elinkeinolautakunta päätti esityksen mukaan.
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |