Dynasty tietopalvelu Haku RSS Lohjan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 13.08.2026/Pykälä 60


 

Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

 

 

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto 13.08.2026 § 60 

 

 Hallintosäännön 134 §:n mukaan avattuaan kokouksen puheenjohtaja toteaa läsnä olevat sekä onko kokous laillisesti koolle kutsuttu ja päätösvaltainen. Toimielimen kokous on laillinen, jos se on toimielimen tai puheenjohtajan päättämänä kokousaikana (hallintosääntö § 125). Toimielimen kokous on päätösvaltainen, kun läsnä on vähintään puolet toimielimen jäsenistä tai varajäsenistä.

 

Esittelijä vs. Kaupunkirakennejohtaja Hannes Häkkinen

 

Päätösesitys

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto toteaa, että kokous on laillinen ja päätösvaltainen.

 

Käsittely

 

Tekninen korjaus Teknisenä korjauksena esittelijäksi korjataan vs. kaupunkirakennejohtaja Hannes Häkkinen.

 

Päätös

Kaupunkikehityslautakunnan lupajaosto päätti esityksen mukaan.

------------------------------------