RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynasty.lohja.fi:443/d10julkaisu/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 24.08.2026/Pykälä 80
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kuntalaisaloite: Moottoriajoneuvolla ajo kielletty kyltti Kaivoslammen puistoalueelle
605/00.01.02.01/2026
Tekninen lautakunta 20.05.2026 § 86
Kaisa Koivisto (suostumus nimen julkaisuun) esittää 14.4.2026 saapuneessa aloitteessa seuraavaa:
”Kaivoslammen puistoalue on tärkeä lähiluontokohde mm. Myllylammen, Haikarin ja Ojamon asukkaille. Viimeisen parin vuoden aikana on alkanut puistossa alkanut olla paljon auto- sekä mopoliikennettä, joka ei siistiin ja rauhalliseen puistomiljööseen kuulu. Joten puistokadun molempiin päihin tulisi saada moottoriajoneuolla ajo kieletty liikennemerkit. Näin puisto saataisiin taas rauhoitettua sille kuuluvaan käyttöön. Tällä hetkellä mm. kävelyteitä revitellään urille mopoilla ajamalla. Autoilla ja mopoilla puistossa notkuminen on tuonut melun lisäksi myös roskaamista puistoalueelle.”
Teknisen toimen selvitys:
Kaivoslammen puistoon johtaa kolme kulkuväylää joiden yhteyteen on perusteltua asentaa moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty liikennemerkit.
Lisätiedot Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen(at)lohja.fi
Liite Kaivoslammenpuiston liikennemerkit
Esittelijä vt. Tekninen johtaja Koivuniemi Janne
Päätösesitys
Tekninen lautakunta päättää
1. merkitä tiedoksi teknisen toimen selvityksen ja että Kaivoslammen puistoon johtavien kulkuväylien yhteyteen asennetaan moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty liikennemerkit,
2. esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen valtuustolle aloitteen loppuun käsitellyksi.
Käsittely Puheenjohtaja Juha-Pekka Isotupa, varapuheenjohtaja Kristian Sarvi sekä jäsen Janne Moilanen palasivat kokoukseen klo 16.57 tämän asian käsittelyn alkaessa.
Päätös
Tekninen lautakunta päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginhallituksen listalle
------------------------------------
Kaupunginhallitus 15.06.2026 § 226
Lisätiedot Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen(at)lohja.fi
Liite - Kaivoslammenpuiston liikennemerkit
Esittelijä Kaupunginjohtaja Ståhl Petra
Päätösesitys
Kaupunginhallitus päättää
1. merkitä tiedoksi, että tekninen lautakunta on merkinnyt tiedoksi teknisen toimen selvityksen ja päättänyt, että Kaivoslammen puistoon johtavien kulkuväylien yhteyteen asennetaan moottorikäyttöisellä ajoneuvolla ajo kielletty liikennemerkit
2. tehdä kaupunginvaltuustolle seuraavan päätösesityksen:
Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Kaupunginhallitus päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi Kaupunginvaltuusto
------------------------------------
Kaupunginvaltuusto 24.08.2026 § 80
Lisätiedot Kaupunginpuutarhuri Kirsti Puustinen, kirsti.puustinen(at)lohja.fi
Liite - Kaivoslammenpuiston liikennemerkit
Päätösesitys
Valtuusto päättää merkitä aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös
Valtuusto päätti esityksen mukaan.
Tiedoksi ote aloitteen tekijä
merkitään aloiteluetteloon
------------------------------------
| Edellinen asia | Seuraava asia |